Julkaistu: 25. elokuuta 1908
Lähde: Työmies n:o 194, 25. elokuuta 1908, s. 5.
Skannaus: Kansalliskirjasto
Oikoluku, HTML: Joonas Laine
Viimepäivinä ovat porvarilliset sanomalehdet oikein joukolla, pyhän siveellisyysinnon valtaamana hyökänneet lehtemme kimppuun, eräiden siinä olleiden kirjoitusten johdosta. Näistä kirjoituksista on jo puolueemmekin keskuudessa lausutta yhtä ja toista, jota ei ainakaan kaikkea voi pitää joutavana, teeskenneltynä siveellisyysintoiluna, vaan tietoisena vakaumuksena, jota on kunnioitettava, vaikka se ei olisikaan sopusoinnussa oman vakaumuksen kanssa. Joskaan itse ei tahtoisi kynästään pyöräyttää sentapaisia tekeleitä, joista, kuten sanottu, niin suurta melua on viimepäivinä pidetty, niin arveluttavaa on kuitenkin lähteä lakaisemaan näiden kirjoittajien ja kysymyksessä olevan lehden kynnyksen etua, sellaisella tuoksinalla kuin porvarislehdet ovat katsoneet olevansa päteviä tekemään. Yksinpä Kylväjäkin katsoo voivansa — tosin epäsuorasti — nimittää kyseessä olevien kirjoitusten tekijöitä elostelijoiksi! Varsin siivo oletus niinkin siistiltä lehdeltä. Se kivi johon kaikki sylkevät, se pian kastuu. Olisi tietysti varsin helppoa asettua myös korkealle siveellisyysjalustalle ja sieltä sylkeä näitä syntipukkeja vasten naamaa, s. t. s. ankarasti »arvostella», eli oikeammin haukkua heitä ja heidän tekeleitään, sekä samalla koko sitä »roskajoukkoa», johon sellaiset henkilöt kuuluvat. Vaan koska siitä ovat jo porvarilliset siveellisyyssankarit pitäneet uolen, niin lienee tasapuolista, jos näitä ankaria tuomareita ja heidän siveellisesti suuttunutta joukkoaan myös hieman arvostellaan ja vertaillaan siihen epäsiveelliseksi huudettuun joukkoon.
Tunnettu asia on, että n. s. sivistyneet kirjoittajat yleensä, ovat mestareita peittämään hienostetulla kukkaiskielellään kaiken sen saastan ja siveellisen mädännäisyyden, joka useasti sivistyneen kuoren alla piilee. Ja siinä sitä on kylliksi siveellisyyttä heille, kun vaan puheissa ja kirjoituksissa sekä kuvissa, tarkasti pidetään varalla että ei vaan ilmene mitään »törkeää» siveettömyyttä. Sellaista hienon hienoissa sanamuodoissa ilmenevää, sitä kyllä suvaitaan »taiteena», ja ahmitaan intohimoisella mielihalulla. Siivoa puhe- ja kirjoitustapaa on kyllä puolustettava, sillä raakuus on aina raakuttaa, joka ei jalostuta ihmistä, vaan kun tahdotaan näköjään siveellisillä sanoilla peittää salassa piilevää epäsiveellisyyttä, niin sellaiset silmänkääntäjät ja heidän kynäritarinsa eivät ole — se täytyy sanoa — kyllin kelvollisia saarnaamaan siveyttä niille, jotka eivät ole käyttäneet tarpeeksi hiottua kieltä siveellisyysasioista puhuessaan. Vielä vähemmin ovat he oikeutettuja syytämään lokaa näiden kirjoittajien silmille ja häpäisemään heidän persoonaansa, olettamalla hieät elostelijoiksi, jonka likaisen viittauksen muuten voi viskata takaisin sinne mistä se on tullutkin.
Näköjään raa'an ja räikeän puhetavan takana löydetään epäilemättä useasti enemmän tosi-siveellisyyttä, kuin hienon ja sihisevän kaunopuheliaisuuden varjosta. Katsotaanpa esimerkiksi maalaisoloissa kasvanutta kansannaista. Tämä voi lasketella kyllä punastumatta rivojakin sukkeluuksia toisinaan, varsinkin jos häntä siihen miesten taholta jollakin samantapaisilla kompasanoilla ärsytetään, vaan koettakoonpa vain mies lähennellä tätä samaa naista siveettömissä tarkoituksissa, niin saa kyllä tietää huutia.
Tällä ei ole tahdottu puolustaa kansan suussa usein esiintyviä rivouksia, vaan ainoastaan osoittaa että niiden takana useassa tapauksessa ei löydy siveettömyyspaheen orjaa, vaan terve, turmeltumatoin ja elinvoimainen ihminen, jolle ero kevytmielisen, rivon puheen ja ruumista sekä henkeä turmelevan teon välillä, on varsin suuri.
Vaan otetaanpa esimerkiksi hienostut kaupunkilaisnukke, joka voi esim. jo alusvaatteista mainittaessa kainosti punastua, vaan silti voi ahmimalla lukea jonkun roskaromaanin, lähteä kadulle mahdollisimman läpinäkyvissä pukimissä — ei useinkaan niinpaljon terveydellisistä syistä, vaan herättääkseen »ihailua» — ja hienon kavaljeerin seurassa lopulta iltasella »pitää hauskaa» esim. tämän asunnossa, josta hauskuudesta seuraavana päivänä useinkin on tavallista »haaveilevampi» ja raukaisevampi ilme kasvoilla, hipiä tavallista hienompi ja vaaleampi sekä heikot siniset renkaat silmien alla. Mutta hän ei ole puhunut tai kirjoittanut mitään rumaa, siis hän on varsin siveellinen ja kunniallinen »neiti», joka seuraavana päivänä voi kertoa ystävättärelleen kuinka raakaa ja siveetöntä taas on ollut kirjoitettuna esim. niissä sosialistilehdissä ja he sanovat yhdessä: hyi!
Mitä miehiin tulee, niin heihin nähden pitää sama vertaus paikkansa.
Maalaisrenki voi pirtin penkillä istuessaan ja piippuaan imiessään, lausua piikatytöille jotain oikein paksua, vaan jos hän näkisi kaupunkilaisen »sivistyneen» ja naineen herrasmiehen istumassa laitakaupungin tyttöpaikassa tai — omassa asunnossaan — rouvan maalla ollessa — puoli- tai kokoalastoin ilotyttö sylissään, niin sylkäisisi hän ja sanoisi: onpas se aika sika.
Niistä kunnianarvoisista papeista y.m. siveysapostoleista, jotka ovat pahanneet maaseudulla vallinnutta yöjuoksua vastaan ja jotka muka siveellisesti »suuttuvat» kun löytävät jostakin kirjoitettuna jotain »siveyttä loukkaavaa», näistä on epäilemättä moni ostanut rahalla itselleen sukupuolinautintoa ja »nauttinut» tavalla, jota jokainen luhdissa käynyt maalaisnuorukainen inhoaisi. Tätä voivat arvoisat siveyssaarnaajat sanoa siveettömäksi, vaan ei valheellisesti. Ruumiillista työtä tekemättömillä ja joutilaisuudessa elävillä sekä hyvin syövillä ja juovilla herraskaisilla kasvavat ruumiillisesti intohimot siinä määrässä että heille ei riitä edes kohtuullinen, ihmisellinen sukupuoliyhteys, vaan heidän täytyy ylellisyydessä synnytetystä miltei luonnottomassa himossaan antautua ihan eläimellisyyksiin ja sitä tarkoitusta varten rahalla ostaa himoilleen tyydyke, jota saa mielinmäärin käyttää, kuten ostettua tavaraa ainakin.
Ruumiillista työtä tekevä, vaatimattomissa, usein puutteellisissa oloissa elävä väestö ei siinä määrässä joudu himojensa orjaksi, joten se on eläimellisestä sukupuolielämästä paljon kauempana kuin sivistynyt hienosto. Raskas ruumiillinen työ, yksinkertainen ja laiha ravinto tappavat rajattomasti kuohuvia intohimoja, joten sellainen irstailu, jota useat yltäkylläiset sivistyneet harjottavat, inhoittaa alempiin kerroksiin kuuluvaa luonnollisuuden rajoissa elävää henkilöä.
Jo luonnostaan siis lakeaa, että epäsiveellisyyttä ja riettautta löytyy ja harjoitetaan yläluokan keskuudessa suhteellisesti paljon suuremmassa määrässä kuin työtätekevän väestön keskuudessa, joten sieltä taholta tulleet siveyssaarnat ja hyökkäykset joitakin epähienoja sepustuksia vastaan eivät saavuta tarkoitettua kantavuutta.
Sillä kuka herraselostelija tahansa voi kirjoittaa kauniin siveellisyysartikkelin sanomalehden palstoille ja sen tehtyään kulettaa oman laahatun itsensä katselemaan esim. variete-laulajien paljastettuja ruumiinosia, ja siellä kiihottuneena jatkaa »nautintojaan» yöllisillä retkillä.
Teidän siveellisyytenne, kunnianarvoisa herrasväki, kyllä tunnetaan, sillä pieni prosentti löytyy teissä, jotka kykenevät oman siveytensä nojalla soimaamaan muita epäsiveellisiksi, jos ei siveyden mittana pidetä sitä, kuka hienommin ja kauniimmin sanoin voi puhua ja kirjoittaa siveellisyydestä. Jos eivät mykät sanat teidän sanomalehdissänne ja kauniit puheet ilmaise sitä mätää, jota on teidän keskuudessanne, niin sen tekee sitä paremmin teidän »hieno» elämänne, siivotkaa se ensin.
Ew. L—n