Julkaistu: 15. elokuuta 1908
Lähde: Työmies n:o 186, 15. elokuuta 1908, s. 5–6.
Skannaus: Kansalliskirjasto
Oikoluku, HTML: Joonas Laine
En tahdo tässä ihan tyhjentää käsitettä, mikä on siveellistä, mikä ei. Tahdon ainoastaan esiin tuoda kaksi väittämätöntä tosi asiaa, että koko luomakunnalle on kaksi voimakasta vaistoa, leivän hankinta ja rakkaus. Näistä vaistoista ovat normaali-ihmisessä molemmat yhtä vahvat.
Sosialidemokratia tunnustaa oikeaksi leipätaistelun, siksi että se on joka ihmisen inhimillisen elämisen vaiston perusteella oikeutettu. Rakkaus vaistoa ei siis saa myös tukahuttaa, koska se on inhimillisen elämisen jatkamisvaiston perusteella oikeutettu. Sen myöntää jos on sosialidemokrati sanan laajemmassa merkityksessä.
Porvarillisen, harvain valtaisen yhteiskunnan järjestelmä on riisto itselleen, heikompien kustannuksella. Itselleen ihminen riistää kaikkea mitä luonto vaatii, siis leipää ja rakkautta. Mutta nyt me tiedämme, että rakkauden oikeutettu saavuttaminen nykyisessä yhteiskunnassa tapahtuu avioliiton kautta, jossa miehen on velvollisuus hankkia elatus naiselle ja sikiöille.
Tästä johtuu, että laillinen, siveellinen rakkaus riippuu leivästä. Nyt sosialidemokratia tietää, että löytyy leipäköyhälistöä. Siis löytyy leipäköyhyydestä riippuvaa rakkauden köyhälistöä. Siihen köyhälistöön kuuluvat ne nuoret miehet, joilla ei ole kyllin varmat, hyvät tulot, jotta he uskaltaisivat itselleen hankkia yksityisvaimoa. Heidän täytyy tyytyä osittaisvaimoihin n. k. yleisiin naisiin. He ovat siis rakkauden proletariaattia.
Ne naiset, jotka heille antautuvat ovat niitä, joiden ei ole onnistunut saada tukkuliikkeen kautta aviomies, tahi joiden yhteiskunnallinen kehitys vaatii enemmän, kuin mitä aviomies voi tarjota. He ryhtyvät siis vähittäismyyntiin, prostitutsioniin. Miehet ostavat osuusliikkeenä prostitueerattuja. Tämä kaikki johtuu siitä ett'ei kaikilla ole kyllin varaa!
Avioliitossa elävät siveelliset naiset koettavat yksityisen suurkapitalismin kannattajina sortaa heikompia sisariaan, vähittäismyyjiä, prostitueerattuja. He ovat renkaassa kohottaakseen hintansa laillisessa järjestyksessä. He kutsuvat toisia langenneiksi, lähettävät ne mielellään linnaan, poliisikamariin ja pappiensa kätyriensä avulla helvettiin. Syntyy siten kokonainen sarja siveellisyyskysymyksiä, joita edustajanaisetkin näyttävät harrastavan.
Että miehet ostajina eivät hiisku mitään sitä vastaan, sillä he hyötyvät siitä, että eri liikenaiset rakkaudesta keskenään riitelevät ja kilpailevat, on selvä; siihen määrään ne ovat toki hyvin järjestyneitä ainakin porvaristossa.
Mutta naiset — joita porvariston miehet aina tulevat hallitsemaan roomalaisten tavalla — jaa'a ja hallitsee, eivät ole vielä heränneet. He eivät voi liittyä köyhälistömiehiin, jotka saman porvarillisen kapitalismin uhreina vaeltavat kaduilla kuin joka ikinen miehen yksityisomaisuudesta riippuva aviovaimo.
Naiset menevät rikkureina porvarilliseen siveellisyyspuolueeseen ja syyttävät yksityisiä miehiä silloin kun on kysymys järjestelmästä.
Naiset, liikemiehinä asettavat rakkautensa niin monopoolilain (yksinoikeuslain) pohjalle, että se puhuttelu — joka tapahtuu kadulla vieraalta mieheltä (ostajalta, jonka tarjoutumus ei ole velkakirjalla avioliitossa varmaksi tehty) on häväistys, joka ansaitsee kaikkien kunnon ihmisten piiskaamista, kun sitä vastoin rohkeampi koskettelu on rakkauden osoitus, jos se tapahtuu neljän seinän sisäpuolella, vankan maksajan, salaisen rakastajan tahi aviomiehen puolesta.
Puhumatta jätän sen, että kadulla kulkevien porvarisnaisten kunnia on kysymyksessä, kun puhutaan siveellisyydestä eikä niitten, joiden on pakko olla epäsiveellisiä leivän takia. Puhun nimittäin prostitueeratuista naisista.
Siis sosialidemokratiset naiset! Oppikaa kerran ymmärtämään, että ne miehet, jotka kadulla kulkevat ovat yhtä paljon järjestelmän uhreja kuin te itse! Etsikää asian ydin, älkää porvarillisilla vanhoilla lauselmilla ratsastako! Ja etsikää pikemmin parannuskeinoja avioliittolainsäädäntöön kuin että rupeatte siveellisyyspoliiseiksi. Niitä on jo kyllin ennakolta, niin Valkonauhassa kun poliisimestarin apuna!
Näin eduskunnan alkaessa näkyy naisedustajien loukkaamattomuus olleen kiireellisempi kysymys, kuin kysymys esimerkiksi prostitueerattujen naisten kohtalosta. Tämä tuntuu hieman sananparrelta, oma suu lähinnä.
Ainakin näyttää Hilja Pärssinen »Työmiehen» 183 numerossa olevan kovin innostunut tärkeään »naiskysymystä» ratkaisevaan seikkaan, Helsingin katuelämään.
Mutta on on muutamissa kohdin epäselvä.
Hän syyttää ainoastaan miehiä, eikä muista, että naisetkin voivat miehiä viekotella.
Hän sanoo sen olevan piintyneen tavan, eikä puhu ollenkaan yhteiskunnallisista syistä.
Hän väittää ulkomaan olevan paremman kuin Suomen. Ei paljon parempi, ainakaan ei Pariisi.
Ryhtymättä pitempään väittelyyn, osoittaa artikkeli sen, että edustaja Pärssisen kanta on tässä asiassa ainakin yhtä attoporvarillinen kuin monen muun ja että se on sangen läheisessä yhteydessä hänen edellisten lausuntojensa kanssa.
Valtiopäiväin pöytäkirjassa lukee, että hän sanoo prostitueerattujen naisten saaneen rikoksen idun jo kodeistaan. Ne ovat yleensä köyhistä kodeista. Miksi hyökätä avuttomien kimppuun? Vai eivätkö rikkaitten kotien naiset voi olla yhtä haureellisia? Tahi onko rikkaan ilmainen lysti viattomampi kuin köyhän leivän takia prostitueeratun? Onko rahasta avioliittoon meno pyhempi siksi, että siinä oli pappi tahi muu virallisuus? En puhukkaan siitä, millä perusteilla ed. P. väittää, että aviottoman lapsen synnyttäminen yleensä on rikos.
Toisessa paikassa puhuu edustaja Pärssinen, että kehityksen puute luo epäsiveellisyyttä.
Eikö ed. P. tiedä että kehitykseen kuuluu n. k. ranskalaisten esteitten käyttäminen, jott'ei saisi lasta, se on jott'ei joutuisi kiinni, tulisi langenneeksi? Edustaja Pärssinen siis puhuu tästä kapitalistin tavoin, vae victis! (kuolema voitetuille). Langennut on siis se, joka ei ole kyllin kehittynyt hävittämään sikiönsä. Tehi eikö ed. P. tiedä, että kehittyneempänä voi hankkia rahaa ulkomaan matkaa varten kun tulee hätä, tahi joutua peräti siveelliseen avioliittoon?
Te ette näy ed. Pärssinen, vielä tietävän, että rakkauden elämässä löytyy yhtä sydäntä särkevää kurjuutta ja ristiriitaa kuin leipätaistelussakin. Te asetutte porvarillisen siveysapostolin tavoin jollekin tuomitsevalle kannalle heikompia, sorretuita kansalaisianne kohtaan. Ja kuitenkin edustatte muka kurjalistoa. Tehkää totinen käännös!
Helsinki 13/VIII 08.
Elvira W—E.