Julkaistu: 12. elokuuta 1908
Lähde: Työmies n:o 183, 12. elokuuta 1908, s. 3–4.
Skannaus: Kansalliskirjasto
Oikoluku, HTML: Joonas Laine
Keitä ovat nuo miehet, joita yhä tunkeilevasti häiritsevät Helsingin kaduilla niin keski- kuin syrjäkaupungilla ohikulkevia? — —
Nuori, parikymmenvuotias ompelijatar astelee aamupäivällä kello 11 tienoissa Korkeavuorenkatua ostoksiltaan asuntoaan kohti. Siistinpuoleisti puettu mies, jonka yhteiskunnallista asemaa on vaikea tarkanpuoleisesti arvata, tulee vastaan. Tytön kohdalla laskee hän makeita sanoja seisahtuu, huutaa vielä ohikulkevan perään jotakin.
Tyttö punastuu. Harmi valtaa mielen. Hän on häiritty. Ja tallaista, tällaista saa hän kokea välistä joka päivä. Toiset ilkimyksistä menevät pitemmälle. Ilmaisevat tunteilunsa koskettamisella rivoilla sanoilla. Toiset pyrkivät "seuraan" ja muutamat viheltävät tahi muilla huomautuksilla yrittävät seisauttaa ohikulkevaa naista.
Palvelijattaret, tehtaantytöt, konttorinaiset, yleensä kaikki olemisensa puolesta yksin taistelevat naiset saavat olla tällaiselle alttiina vuosikausia. He saavat puolijuoksussa palata työpaikoiltaan, toimittaa asiansa ja yleensä liikkua peläten kadulla, sillä niin pian kun astelee hiljalleen saa jonkun kintereilleen.
Entäs puistoissa. Penkeillä ei tarvitse ajatellakaan saavansa rauhassa istua. Heti joku mies milloin silkkihattuinen, milloin työpukimissa on tekemässä ilkeämielisiä viittauksia. Eräs maalaisrouva istahti puiston penkille. Ilmestyi herrasmies, jolla oli mukana koita ja istui samalle penkille. Vähän ajan perästä alkoi tämä kysellä, mitä rouva pitää hänen koirastaan. Vastaus oli ystävällinen. Istumista jatkui. Ja yht'äkkiä kutsuu herrasmies — rouvaa asuntoonsa. — Se oli täydellinen yllätys. Helsingin oloja tuntemattomalle maalaisnaiselle tuli kiire pois.
Köyhä tyttö on kovien vastusten perästä päässyt täällä erääseen käytännölliseen alan oppilaitokseen. Hänen työnsä on sitä laatua, että tytön tulee aamulla klo 6 palata laitokselta yövuoroltaan. Mutta, kertoi hän, useina aamuina tulee hän ahdistetuksi. Eräs vanhahko herra on monena aamuna vahtinut häntä ja kiusaa kotiinsa. Myös työmiehet työpaikalle menossa olevat, sanelevat sopimattomia, joten kotimatkat tulevat hyvin kiusallisiksi. — —
Eräs kirjailijatar käveli viime viikolla aamupäivällä Kaisaniemen puistokäytävää. Hän kuulee, miten takanapäin kuuluu ääniä, vihellystä, suhistusta ja pian on rinnalla noin 17 vuotias työvaatteissa oleva poika. Rohkeasti se jotain vielä sanomaan alkaa. Kirjailijatar kääntyy, antaa läksytyksen: "eikö tässä vanhatkaan ihmiset saa rauhassa kävellä".
Noin viheliäinen on tila Helsingin kaduilla.
Onnellinen se, joka voi mahdollisimman paljon miehensä tahi yleensä miestoverin rinnalla kävellä. Silloin säilyy ilkeyksiä kuulemasta.
Tästä asiasta on puhuttu yksityisesti paljon.
Valitan tätä asiain tilaa jollekin puoluetoverille. Hän yhtyy valitukseen. Käsitämme tähän olevan yhteiskunnallisia syitä, vaan paljon on myös syytä alhaisessa, pinttyneessä tavassa, minkä on annettu tulla yleiseksi.
Ne, jotka ovat oleksineet ulkomailla, tietävät, että tila samassa suhteen ei siellä ole lainkaan näin viheliäinen. Omasta kokemuksestani voin kertoa, ettei minua siellä missään häiritty.
Joku arvelee, että tulee kasvaa paksunahkaiseksi ja kärsiä, nielasta häväistys ilman valitusta.
Missä ovat tämän käsitteet ihmisarvosta, itsetunnosta? Persoonallinen kunniantunto, ihmisarvon tunto nousee tuollaista alistumista vastaan. On väärin sivuuttaa loukkaukset ilman tyytymättömyyden ilmaisua.
Köyhä tyttö, joka taistelee olemassa olonsa puolesta raskaan taistelun, jolla on pyrintöjä, harrastuksia, joka on persoonallisuutensa oikeuksista arka, jolle itsekunnioitus on silmäterän arvoinen aarre, hän ei voi mennä ilkeiden viittausten ohi tuntematta tulleensa sydämensä syvimpään loukatuksi. Turvatkaa hänelle ihmisarvo turvatkaa ihmisarvon mukainen häiritsemättömyys! — Sosialidemokratit! Puoluetoverit! Te tjoka olette voimakkaita vaatimaan leipää ja yhteiskunnallisia oikeuksia, tukekaa nuorien naisten vaatimusta saada jokaiselle kansalaiselle ehdottomasti kuuluva rauha kaduilla, puistoissa ja julkisilla paikoilla.
Järjestynyt köyhälistö, se kansan aines, mikä ajattelee ja arvostelee, mikä taistelee ihmisarvon vapauden puolesta on herkkä kaikille ihmisyyden loukkauksille. Tässä on loukkaus, joka vaikkakaan ei ole taloudellista laatua, on kotoisin kapitalismin juurruttamista olosuhteista, missä naista yhä katsellaan kauppatavarana, jota voi sen mukaan kohdella. Yhtä vähän kun hyväksymme miehen ja yleensä työläisen häiritsemistä kadulla, emmekä salli häntä esim. luokka-asemansa vuoksi häirittävän, yhtävähän sallimme naisten loukkaamista.
On surkeaa, että näin selvästä asiasta täytyy vielä valitella kahdella kymmenellä vuosisadalla. Suomessa, massa missä on yleinen äänioikeus!
Mutta en luule, että nämä sanat kaikuvat kuuroille korville. Tästä lähin me vastaamme ansion mukaan jokaiselle tunkeilijalle kadulla — me saatamme heidät ympäristön huomioon ja halveksimisen esineeksi. Köyhälistön miestoverit tulevat tässä meitä tukemaan, siitä olemme vakuutetut.
Hilja Pärssinen