Vielä on taistelu kuuma individualismin ja sosialismin välillä, joista edellinen vaatii sijaa harvalistolle, jälkimäinen suurelle enemmistölle. Kun nykysessä käänteessä on toimittava, silloin on vielä suuren enemmistön edustajilla niin kauvan mitä tärkein avustus tehtävänään. Aijon koota ajatusjuoksuni kuvaan, jota kerran ennen olen käyttänyt toisessa yhteydessä, mutta joka on mieltä nostattava useammassa kuin yhdessä suhteessa. Eräältä erämaan matkustajalta kysyi kerran yön hiljaisuudessa hänen oppaansa, eikö hän kuullut kenenkään huokaavan. »Kukapa täällä huokaisi?» kysyi matkustaja. »Erämaa», vastasi opas, »erämaa huokaa ikävöidessään päästä niityksi.»
Se on juuri tuon suuren, yksitoikkoisen, sivistykselle vielä hedelmättömän erämaan huokaus, minkä nykyaika on oppinut tuntemaan sosialismin opastuksella. Kun erämaa kerran on muuttunut niityksi, silloin voi syntyä vaara, että suuri, tiheä ruohoerämaa tunkee pois kaikki suuret, yksityiset puut. Mutta niin kauvan kuin hiekkaerämaata vielä ulottuu kahden kosteikon välille, eivät siinä kasvavien puitten levottomat suhinat ole niin painavia kuin erämaan huokaukset.
— Individualismi ja sosialismi (1896)