| Kirj. Anton Pannekoek. |
Kautskyn kirjotukseen haluaisin liittää jonkun lisähuomautuksen väärinkäsitysten välttämiseksi. Ymmärrän kyllä että sodanvaaran takia ei nyt ole suurtakaan harrastusta taktiikan peruskysymysten teoreettiseen käsittelyyn, mutta voipa meitä lohduttaa tieto, että joukkoliikkeet eivät sodanvaaraa torjuttaessa ole merkitykseltään kovinkaan vähäiset.
Ensiksi, kun puhutaan luokan luonteesta inhimillisen toiminnan määräävänä piirteenä, niin ei ole kysymystä kuten Kautsky luulee, yhdestä syystä satojen muiden joukossa, jotka joka ilmiössä myös vaikuttavat. Kansanjoukkojen luokkaluonne on kaikkien ominaisuuksien kokoomus ja niiden yhteiskunnallisten voimien, jotka siihen kuuluvat sen tuotannollisen aseman perusteella ja jotka yhteiskunnasta johtuen hänen tahtomiseensa ja toimimiseensa vaikuttavat. Joka tutkii joukkojen liikkeitä, hänen on kaikkein tärkeinnä otettava lukuun tämä luokkaluonne, ja täydessä voimassaan pysyy Kautskyn historiallista tutkimusta vastaantekemäni muistutus, että hän on sen seikan jättänyt kokonaan huomioonottamatta.
Toiseksi luulee Kautsky voivansa asettaa vastakohdan välillemme järjestöjen taistelukysymyksessä siinä mielessä, että hän tahtoo tietää vain voitokkaista taisteluista ja minä muka olen välinpitämätön, tuleeko voittoja vaiko tappioita. Jokainen ymmärtää, että tämä on pötyä. Taisteluja käydään — paitsi poikkeuksellisissa pakkotiloissa — siksi että arvellaan voittoja saatavan. Mutta voiko Kautsky mennä voitosta takuuseen? Jollei, niin olisi, kun hän ehdottomasti tahtoo välttää tappioita niiden huonojen seurausten vuoksi, johtopäätös, että taisteluun ei ole ryhdyttävä. Minä olen tätä vastaan huomauttanut, että tuhoisat tappiot tuskin ovat mahdolliset hyvin kehittyneissä järjestöissä — tietenkin edellyttäen, ettei sokeasti hyökätä taisteluun, vaan taistellaan silloin ja siten, kuin välttämättömyys ja voitontoiveet määräävät. Milloin tällainen tila on, siitä saattaa olla aste-erimieliä keskemme; mutta emme me, jotka siitä teoreettisesti keskustelemme, siitä käytännössä päätä, vaan toiset, itse joukot ja järjestöjohtajat.
Kolmanneksi vielä huomautus siitä valtiovallan valtauksesta. Kautsky ei sanallakaan käy käsiksi kysymykseen, kuinka köyhälistö voi päästä valtaan ja onko tämä vallan valtaus mahdollinen ilman että samalla murtuvat ne valtakeinot, joita vallitseva luokka silloin käyttää. Hän ei yritä osottaa, että minun esitykseni ja katsantokantani ovat väärät; hän vain yrittää antaa niille nimen, joka on vastenmielinen puoluetovereille ja siten herättää heidän ennakkoluulojaan. Mutta jos hän on oikeassa siinä, että nämä katsomukset ovat syndikalistiset, sen parempi syndikalismille. Kun Kautsky ei voi osottaa väitteitäni pitämättömiksi, vaan saattaakseen ne huonoon huutoon nimittää niitä syndikalistisiksi, joutuu hän puolustamaan syndikalismia. Osottaisi minun edellyttävän lukijoissa kovin ajattelematonta mielialaa, jos ryhtyisin tällaista vastaan vakavasti väittelemään; täytyyhän Kautskyn painostaa sitä minun »epäjohdonmukaisuuttani», että minun suhteeni parlamenttarismiin on aivan päinvastainen kuin syndikalistien. Joka lähemmin tätä tahtoo tutkia, hänelle viittaan kirjaani »Työväenliikkeen menettelytavoista».
Pientä Engels-sitaattiani vastaan esittää Kautsky koko joukon muita sitaatteja. En ole kirjotuksiini ottanut juuri ollenkaan sitaatteja Marxista eikä Engelsistä; joka on näiden luoman uuden tieteen kokonaan imenyt itseensä, sen ei tarvitse aina esittämällä sitaatteja heidän teoksistaan todistaa, että vaeltaa heidän jälkiään. Eikä sitä voikaan, kun on kysymys asioista, joita ei siihen aikaan kun he kirjottivat vielä tässä muodossa ollut sosialidemokraattien ratkaistavana. Minä esitin Engelsin lauseen osottaakseni, että hän puhui pelkästään pilkaten sellaisesta valtiohurskastelusta, jota ilmeni Kautskyn kirjotuksessa. Tätä vastaan esittää Kautsky nyt Marxin itsensä. Hän ei olisi voinut toisin menetellä luodakseen metoodiemme ja käsitystemme eroavaisuuteen parempaa valoa. Hän vetoaa esityksiin, joita Marx 1847 teki Kommunistisessa Manifestissa ja joiden läpiviemiseen valtiovalta oli välttämätön. Mutta onko se marxilaisuutta, että vannotaan kirjaimellista uskollisuutta joillekin käytännöllisille vaatimuksille, joita Marx teki aivan toisissa oloissa ja aikana, jolloin ei voinut olla puhettakaan proletaarisesta joukkoliikkeestä?
Totta kylläkään ei sellaisia esityksiä, joita minä tein yhteiskunnallisesta kumouksesta, tavata Marxilla eikä Engelsillä siitä yksinkertaisesta syystä, että he eivät olleet koskaan omasta kokemuksestaan tunteneet yhä kasvavan sosialistismielisen proletaarisen joukkojäijeston uusiaikaista ilmiötä; ja tämän ilmiön täytyy valtavasti vaikuttaa vallankumouksen kulkuun ja meidän käsityksiimme siitä. V 1847 oli proletaarinen kumous ajateltavissa vain vähemmistöjoukon diktatuurina, joka käyttää valtion pakkovaltaa työväenluokan hyväksi. Nyt näemme, että vallankumous on mahdollinen vain suureen joukkoon nojautuen ja tämän itsehallinnon kautta. Tässä uudessa ilmiössä on minun esittämäni katsantokannan juuret; minä tutkin mikä merkitys sillä on yhteiskunnalliselle vallankumoukselle. Kun Kautsky tätä vastaan esittää Marxin v. 1847 tekemiä esityksiä, niin ei se ole mitään marxilaisuutta vaan sen suora vastakohta.
Ja vielä muistutus. Kautsky pelkää, että joukkoliikkeistä voi kaikkein vähimmin mitään tulla, kun niiden teoreettiset puoltajat ovat eri mieltä toisten tovereitten kanssa. Mutta eiväthän joukkoliikkeet synny siitä, että teoreetikot tulevat yksimielisiksi niiden merkityksestä ja päättävät, että nyt saa alkaa. Ne syntyvät aseman välttämättömyydestä joukkojen välttämättömän päätöksen perusteella, halusimme niitä tai emme. Meidän keskusteluistamme riippuu vain, tehdäänkö niitä vaistomaisesti vaiko niiden luonteesta täysin tietoisina.
| * | * | |
| * | ||
Tähän liitti Kautsky lyhyen huomautuksen, jossa hän selitti, että julkaisun tila ei salli kolmatta väittelykirjoitusta. Siitä syystä jättää hän vastaamatta ja lausuu vain: »Huomioon otettavalta näyttää minusta Pannekoekin loppulausunnossa väite, että Marx ja Engels olisivat esittäneet käytännölliset ehdotuksensa aikana, »jolloin ei voinut olla puhettakaan proletaarisesta joukkoliikkeestä» — chartisti-parat —, ja sen jälkeen ovat olot muka niin muuttuneet, että Marxin kanta valtiovallan valtaukseen nähden on tullut pitämättömäksi. Minä tyydyn alleviivaamaan tämän lauseen. Odottakaamme mitä johtopäätöksiä Pannekoek siitä vielä vetää.»