Näin kehittyi kumouksellinen mieliala joukoissa, johon vielä suotuisasti vaikuttivat samaan aikaan sattuneet muut levottomuuksiin viittaavat ilmiöt eri osissa maata. Näistä ensisijassa ansaitsee tulla mainituksi »poliisisosialismi», joka siellä täällä näytteli aivan huomattavaa osaa kapinaliikkeen kehityksessä. Kun Venäjän vallankumous oli kukistanut tsaarivallan, meni sen mukana hautaan myöskin entinen poliisivalta. Kansan syvät rivit, jotka vallankumouksen jälkeen joutuivat suuressa määrässä vaikuttamaan tapausten kulkuun, saivat myöskin melkoisen osan määräysvallasta järjestyslaitoksissa. Työväen järjestöjen jäseniä ja toimitsijoita valittiin järjestyslautakuntiin ja ne huolehtivat siitä, että järjestyslaitoksen palvelukseenkin joutui järjestyneitä työläisiä. Kun riittävää kontrollia ei ollut, tunkeutui sen kautta järjestyslaitoksiin hylkyaineksiakin. Näiden kiihoituksesta ja osaksi olosuhteitten vaikutuksesta seurauksena oli, että järjestyslaitoksia alettiin vaatia yksinomaan työväen käsiin, ikäänkuin sen kautta yhteiskunnalle koituisi erikoinen onni ja ikäänkuin työväenasiaa juuri sen kautta vietäisiin eteenpäin. Monia työväenpiireissä ennen verrattain vähän huomiota herättäneitä henkilöitä joutui järjestyslaitoksissa kaikenlaatuisiin virkoihin ja pitivät nämä niistä tehtävistään, joissa työnpaljous ei liioin rasittanut, kiinni kaikilla keinoilla. Palkkauskysymyksissä esittivät nämä uudet »järjestyneet» vaatimuksiaan sellaisella ponnella ja sellaisin uhkavaatimuksin, ettei sitä ammattijärjestön toimikuntakaan kaikitellen voinut hyväksyä. Niinpä se esim. kielsi Viipurin »poliisisosialisteja» tekemästä lakkoa, ja vältettiinkin Viipurissa vaivoin sellainen, mutta Turussa kehittyi asiain kulku aikaisemmin täydelliseksi hulinaksi ryöstöineen ja rosvouksineen, joihin itse miliisit ottivat osittain osaa. Turkulainen poliisijoukkue fanaattisen johtajansa keralla uhkaili aloittaa sieltä käsin »yhteiskunnallisen vallankumouksen, jollei puolueen johto ryhtyisi pikaisiin samansuuntaisiin toimenpiteisiin.
Yhä kärjistyvä elintarvepula antoi samoihin aikoihin hyvää vauhtia kumouksellisille touhuille. Puolueen johtavien piirien viaksi on tässä yhteydessä mainittava, että ne sotkivat kaiken lisäksi ammatillisen liikkeenkin tähän valtiolliseen temmellykseen. Helsinkiläistä johtoa on kiittäminen siitä, että se, arvioiden liian suureksi kumouksellisen voiman, teetätti ammattijärjestön valtuustolla tunnetun ulttimaattumin senaatille elintarvekysymyksessä. Ulttimaattumi, johon hallituksen piti, vakavien toimenpiteiden uhalla, antaa vastaus marraskuun 1. päivään mennessä, oli laadittu, ei niin paljon pitämällä silmällä sen käytännöllistä merkitystä kuin agitatoorista tarkoitusta. Kun allekirjoittanut eräälle valtuuston jäsenelle, joka oli päätöstä hyväksymässä, huomautti, että valtuuston päätöksessä on ammuttu yli maalin esittämällä liikoja vaatimuksia, jotka pilaavat sen muuta asiallista sisältöä ja heikentävät vaatimusten pontta, huomautti asianomainen, »ettei siitä kaikkea ole tarkoitettukaan ajettavaksi perille. Kun asetetaan runsaat vaatimukset, niin tullaan suostumaan ainakin osaan niistä ja siten saadaan tyydyttävä lopputulos.»
En tiedä, voisiko tuollaista politiikkaa sanoa käytännölliseksi? »Lehmäkaupoissa» se saattaa menetellä, mutta ei suuren valtiollisen järjestön ehdottomana mielenilmaisuna, jota vaaditaan täytäntöönpantavaksi seuraamusten uhalla. Sitä paitsi tuollaisesta menettelystä on se vaara olemassa, että joukot kiihoitetaan sen kautta vaatimaan kaiken sen hyväksymistä, mikä kerran on tullut esitettyä. Ja niin kävi tässäkin tapauksessa. Joukot olivat kovin kiihtyneitä, varsinkin kun puoluelehdistö kaiken lisäksi esiintyi asiassa sangen äänekkäällä ja yllyttävällä tavalla. Levisi yleensä sellainen käsitys, että ulttimaattumiajan päättyessä jotakin vakavata tulee tapahtumaan. Useissa paikoin varustauduttiinkin suurlakkoon. Ei ollut siis lainkaan outoa, että ammattijärjestön toimikunta, joka alunpitäen ei liene minkäänlaista yleistä lakkoa vaatimusten johdosta suunnitellut, tuli nyt levottomaksi, erittäinkin kun se ei ollut varustautunut suurempien tapausten varalle. Joukot oli nyt saatava pysymään aloillaan, missä onnistuttiinkin, mutta ylivoimaisin ponnistuksin. Selitys, millä ammattijärjestön toimikunta kääntyi valtuuston päätöksen johdosta joukkojen puoleen, oli siinä määrin haettu, etteivät joukot kaikitellen jaksaneet käsittää, miksi heitä oli käsketty kaiken aikaa varustautumaan noitten »ehdottomien» vaatimusten puolesta, mutta kun asian paikka tuli, kun piti ryhtyä uhkausta panemaan täytäntöön, oltiin valmiit perääntymään.