Leo XIII:nnen viisaalla johdolla, tuon paavin johdolla, joka vaatimattomasti kutsui itseään »työväen paaviksi», lähti Europan ja Amerikan katolinen papisto valloittamaan itselleen takaisin vanhan vaikutusvaltansa kansaan.[1] Vierottaakseen työläiset sosialistiselta vaikutukselta, rupesi hän paaviuskautensa keskivaiheilla huolehtimaan köyhälistön kohtalosta, josta hän siihen asti oli sangen vähän välittänyt, ilmeisesti siksi, että hänen koko voimansa olivat menneet niihin kaikenlaisiin lukuisiin toimiin, joita häneltä vaati hänelle palkan maksava kapitalistiluokka. Nykyisin on kristillistä »sosialismia», joka, ollen sangen kykenevää muuntelemaan, on mukautunut niiden maiden ja yhteiskunnallisten olosuhteiden vaatimuksiin, joissa sen apostolit ovat sen iloista sanomaa julistaneet. On senvuoksi varmaan mieltäkiinnittävää luoda katsaus sellaiseen »Uuteen Jerusalemiin», johon nuo hengenherrat tahtovat ihmiskunnan johtaa. Voidaksemme tällaisen katsauksen tehdä, ei meidän tarvitse seurata Eugen Richter raukan jälkiä, joka on epätoivoisesti ponnistellut todistaakseen, että hänenlaisensa poroporvari on kykenemätön kohoamaan käsittämään siveyttä, jolla perustanaan ei enään ole kapitalistinen voitto, ja käsittämään yhteiskuntaa, jossa tuottajalta ei enään päivittäin varasteta osaa hänen työnsä hedelmistä. Saadakseen käsityksen katolisen papiston luvatusta maasta, ei meidän myöskään tarvitse laskea mielikuvitustamme valloilleen ja suunnitella »tulevaisuudenvaltiota», jota katoliset yhteiskunnanuudistajat hyvällä syyllä voisivat riidellä meiltä omakseen. Meidän tarvitsee päinvastoin vain tutkia sitä »kristillistä tasavaltaa», jonka jesuitat loivat Paraguayhin.
Jesuitain seura perusti, väestönä kansaa, joka siveellisessä ja henkisessä suhteessa oli tavattoman kehityskykyistä, »kristillisen valtion», jossa oli kokonaista 150,000 asukasta ja joka pysyi pystyssä yli puolentoista vuosisataa, nimittäin 1610–1768.
Historioitsija Rayal väittää, että »jesuitat olivat oppineet ne keinot, joita inkaskansa käytti, valtakuntaansa hallitakseen ja suurentaakseen, ja että he pitivät niitä esimerkkeinään». Funes, etelä-amerikalaisen Cordovan tuomiokirkon tuomiorovasti, panee kuitenkin jyrkän vastalauseen tätä väitettä vastaan ja selittää, että »jesuitoilla oli paljon ylevämpi esikuva evankeliumin opeissa sekä ensimäisten kristittyjen esikuvassa». Paraguayn »lähetysasemat» merkitsevät siis Funesin mukaan kristillisen ihanteen toteutumista ja sellaisina pitäisi niiden olla omiaan vetämään maailman ihastus puoleensa.
Tämän kristillisen tasavallan harvinaiseksi onnenosaksi on tullut se, että 18:nnen vuosisadan epäilevät filosofit ihastuivat siihen, mennen niin pitkälle, että »kadehtivat Paraguayn indianien kohtaloa», kertoo Azara, joka 1781–1801 oli Espanian asiamiehenä ja komendanttina Paraguayn rajalla. Montesquieu ei kitsastellut kehuessaan. »Tuottaa», sanoo hän, »jesuitain seuralle kunniaa, että he noissa seuduissa ensinnä ovat opettaneet uskonnon ynnä ihmisyyden aatetta ... Se on koonnut hajanaiset kansat metsistä, se on antanut niille turvatun toimeentulon, se on heidät vaatettanut ... On aina oleva kaunista hallita ihmisiä tehdäkseen heidät onnellisiksi.»
Jesuitain »lähetysasemat», »siirtokunnat» tai »opit», joiksi teokratisen tasavallan paikkakuntia nimitettiin, olivat kumminkin 17:nnellä ja 18:nnella vuosisadalla myöskin vastustajien ankarien hyökkäysten esineenä. Valtiomiehet syyttivät jesuitain seuraa siitä, että se tahtoi luoda Espanian kruunusta riippumattoman valtion. Siirtomaitten espanjalaiset moittivat sitä siitä, että se oli turmiollisena ja epärehellisenä kilpailijana yksityisteollisuudelle ja yksityiskaupalle, ja että se kielsi vierailta pääsyn siirtokuntiinsa, pysyäkseen yksin maassa olevien kulta- ja hopeakaivosten omistajana ja hyödynnauttijana. Toiset vastustajat verhoutuivat uskonnon ja ihmisystävyyden naamariin ja syyttivät jesuitoja siitä, että nämä opettivat indianeille väärennettyä kristinuskoa ja rasittivat indianeja liiallisella työnteolla.
Kun minä olen tahtonut antaa aivan puolueettoman kuvauksen paraguaylaisesta jesuitavaltiosta, olen pitänyt velvollisuutenani mitä suurinta omantunnontarkkuutta noudattaen tutkia valitukset, joissa monasti ilmenee pahansuopuutta ja jotka aivan liian usein saavat selityksensä sangen aineellisista syistä. Mutta yhtä huolekkaasti olen tutkinut ne teokset, joissa ilmenee liioteltua, teeskenneltyä tai myöskin yksipuolisen arvostelukyvytöntä jesuita-isien luoman ihailua. Tutkimukseni Paraguayn kristillisen yhteiskunnan rakenteesta perustuvat ennenkaikkea lähetyssaarnaajain kirjeisiin sekä virallisiin asiakirjoihin, joita paljon on esittänyt jesuita Charlevoix, joka on kirjottanut teoksensa »Histoire du Paraguay» (Paraguayn historia) yksinomaan ihannoidakseen jesuitain veljeskuntaa. Edelleen tutkin tarkkaan Funesin kirjottaman »Histoire civile du Paraguay» (Paraguayn siviilihistoria), jonka tekijä pyrkii torjumaan sitä arvostelua, mikä Azaran teoksessa »Voyage dans l'Amerique meridionale» (Matkustus Etelä-Amerikassa) oli suunnattu jesuitain tasavaltaa vastaan. Funes ja Azara olivat samaan aikaan, vähän jesuitain karkotuksen jälkeen, »lähetysasemien» maassa. Tosiasiat, jotka he kertovat, olivat he siis kuulleet silminnäkijöiltä.
Jesuitain kristillinen tasavalta on omiaan kiinnittämään sosialistien mieltä kahdelta kannalta. Ensinnäkin antaa se jotenkin tarkan kuvan siitä yhteiskuntajärjestelmästä, jota katolinen kirkko pyrkii toteuttamaan, ja sitten on se yhteiskunnallinen koe, vieläpä mieltäkiinnittävimpiä ja tavattomimpia, mitä milloinkaan on tehty. Mitä mieltä onkin jesuitaveljeskunnan salaisiin tarkotusperiin nähden, ihmettelemättä ei voi olla sitä suurta valtiollista ymmärrystä, jota se työssään ilmaisi; ei voi olla ihmettelemättä Paraguayn jesuitasiirtokunnissa indianeja kouluttaneiden ja hallinneiden lähetyssaarnaajien uhrautuvaisuutta, rohkeutta, kasvatus- ja johtotaitoa ja kärsivällistä sitkeyttä.
[1] Leo XIII, joka oli paavina v. 1878–1903, koetti kehittää katoliselle kirkolle jonkinlaista yhteiskunnallisen toiminnan ohjelmaa ja saada aikaan senmukaista »työväenliikettä» pysyttääkseen työläiset vieraina muille, etenkin sosialistiselle työväenliikkeelle. — W. J.