Julkaistu: 1935
Suomennos: Tuntematon
Lähde: »Kommunistisen Internatsionaalen VII maailmankongressin päätöslauselmat». Valtion kustannusliike Kirja, Petroskoi 1935
Skannaus: Työväenliikkeen kirjasto
Oikoluku, HTML: Joonas Laine
1. Kominternin VII maailmankongressi hyväksyy KI.TpK:n poliittisen linjan ja käytännöllisen toiminnan.
2. Kominternin VII maailmankongressi hyväksyy KI.TpK:n maaliskuussa 1933, lokakuussa 1934 ja huhtikuussa 1935 II Internatsionaalen kansallisille sektsioille ja johdolle tekemät vetoumukset, missä ehdotetaan toimintayhtenäisyyttä taistelussa fasismia, pääoman hyökkäystä ja sotaa vastaan. Lausuen valittelunsa siitä, että II Internatsionaalen TpK ja enemmistö sen kansallisista sektsioista hylkäsivät kaikki nämä ehdotukset, vahingoittaen siten työväenluokan etuja, ja merkiten sen tosiasian historiallisen merkityksen, että sosialidemokraattiset työläiset ja joukko sosialidemokraattisia järjestöjä taistelevat jo käsi kädessä kommunistien kanssa fasismia vastaan ja työtätekevien joukkojen etujen puolesta, Kominternin VII maailmankongressi velvoittaa KI.TpK:n ja kaikki Kominterniin kuuluvat puolueet vastaisuudessa kaikin voimin pyrkimään yhteisrintaman luomiseen sekä kansallisessa että kansainvälisessä mitassa.
3. Kominternin VII maailmankongressi toteaa, että kommunististen puolueitten työllä ja tunnuslauseilla on kasvava vallankumouksellinen vaikutus laajoihin työläisjoukkoihin, niiden mukana sosialidemokraattisen puolueen jäseniin. Lähtien tästä, kongressi velvoittaa kaikki Kominternin sektsiat mitä lyhimmässä ajassa voittamaan lahkolaistraditsiain perut, jotka ehkäisevät pääsemästä sosialidemokraattisten työläisten luo, ja muuttamaan agitatsio- ja propagandametoodit, jotka ovat usein olleet luonteeltaan abstraktiset ja joukoille vaikeasti tajuttavat, ja joille on annettava kaksin verroin konkreettinen, joukkojen välittömiin tarpeisiin ja jokapäiväisiin etuihin liittyvä suunta.
4. Kominternin VII maailmankongressi toteaa Kominternin vissien sektsiain toiminnassa vakavia puutteellisuuksia: on myöhästytty yhteisrintamataktiikan käytäntöönotossa, ei ole kyetty mobilisoimaan joukkoja sekä poliittista että taloudellista luonnetta olevien osittaisvaatimusten ympärille, ei ole ymmärretty, että taistelu porvarillisen demokratian jätteiden puolustamiseksi on välttämätön, ei ole ymmärretty, että on välttämätöntä luoda imperialismivastainen kansanrintama riippuvissa ja siirtomaissa, on ylenkatsottu työtä reformistisissa ja fasistisissa ammattiliitoissa ja työtätekevien joukkojärjestöissä, mitä porvaripuolueet ovat perustaneet, aliarvioitu työtä työtätekevien naisten keskuudessa, aliarvioitu työtä talonpoikaisten ja kaupunkien pikkuporvarillisten joukkojen keskuudessa, samoin myöhästytty poliittisen avun antamisessa TpK:n taholta näille sektsioille. Huomioiden sen yhä kasvavan roolin ja vastuunalaisuuden, mikä on kommunistisilla puolueilla, joiden tehtävänä on johtaa kumouksellistuvien joukkojen liikettä, huomioiden sen, että on välttämätöntä keskittää operatiivinen johto itse sektsioissa, Kominternin VII maailmankongressi velvoittaa KI.TpK:n:
5. Kominternin VII maailmankongressi, joka toteaa sekä kommunististen nuorisoliittojen että kommunististen puolueitten aliarvioivan joukkotyön tärkeyttä nuorison keskuudessa, mikä työ on heikkoa sarjassa maita, kehoittaa KI:n TpK:aa ja KIM:n TpK:aa ryhtymään tehokkaisiin toimenpiteisiin sen lahkolais-sulkeutuneisuuden poistamiseksi, mikä ilmenee sarjassa kommunistisia nuorisoliittojärjestöjä, velvoittaen kommunistiset nuorisoliittolaiset menemään kaikkiin niihin työtätekevän nuorison (ammattiliitto-, kulttuuri-, urheilu-) joukkojärjestöihin, mitä porvarillis-demokraattiset, reformistiset ja fasistiset puolueet samoin kuin uskonnolliset yhtymät ovat perustaneet, ja käymään näissä järjestöissä systemaattista taistelua vaikutusvallasta laajoihin nuorisojoukkoihin, mobilisoiden nuorison taisteluun militarisointia, pakkotyöleirejä vastaan, taisteluun nuorison aineellisen aseman parantamisen puolesta, työtätekevän nuorenpolven oikeuksien puolesta, pyrkien tätä varten luomaan kaikkien nuorison eifasististen joukkojärjestöjen laajan yhteisrintaman.
6. Kominternin VII maailmankongressi toteaa, että sosialismin SSSR:ssä saavuttaman voiton vaikutuksesta, kapitalistimaissa ilmenevän kriisin, Saksan fasismin raivon ja uuden sodan vaaran vaikutuksesta on viime vuosina alkanut koko maailmassa työläisten ja yleensä työtätekevien laajojen joukkojen käänne reformismista vallankumoukselliseen taisteluun, hajanaisuudesta ja pirstoutuneisuudesta — yhteisrintamaan. Ottaen huomioon sen, että työtätekevien pyrkimys toimintayhtenäisyyteen tulee yksityisten sosialidemokratian johtajien vastarinnasta huolimatta vastaisuudessa edelleenkin kasvamaan, velvoittaa Kominternin VII maailmankongressi KI:n kaikki sektsiot taisteluprosessissa proletariaatin yhteisrintaman ja kaikkien työtätekevien kansanrintaman puolesta pääoman hyökkäystä vastaan, fasismia ja uuden sodan vaaraa vastaan, keskittämään huomion riviensä jatkuvaan lujittamiseen ja työväenluokan enemmistön valtaamiseen kommunismin puolelle.
7. KI:n VII maailmankongressi lausuu, että kypsyvän poliittisen kriisin muuttaminen voittoisaksi proletaariseksi vallankumoukseksi riippuu ainoastaan siitä voimasta ja vaikutuksesta, mikä kommunistisilla puolueilla on proletariaatin laajoissa joukoissa, kommunistien tarmosta ja uhrautuvaisuudesta. Nyt, kun sarjassa kapitalistimaita kypsyy poliittinen kriisi, on kommunistien tärkein ja ratkaiseva tehtävä siinä, etteivät rauhoitu saavutettujen menestysten johdosta, vaan menevät eteenpäin uusiin menestyksiin, laajentavat yhdyssiteitä työväenluokan kanssa, hankkivat työtätekevien miljoonien luottamuksen, muuttavat Kominternin sektsiat joukkopuolueiksi, saavat kompuolueitten vaikutuksen alaiseksi työväenluokan enemmistön ja siten turvaavat proletaariselle vallankumoukselle välttämättömät voitonehdot.
1. Kominternin VII kongressi toteaa, että seuraavat perusmuutokset maailman tilanteessa määrittelevät luokkavoimien sijoituksen kansainvälisellä näyttämöllä ja maailman työväenliikkeen tehtävät:
Tässä tilanteessa etsii hallitseva porvaristo yhä enemmän pelastusta fasismista, finanssipääoman taantumuksellisimpien, shovinistisimpien ja imperialistisimpien ainesten avoimen, terroristisen diktatuurin pystyttämisestä tarkoituksella toteuttaa aivan poikkeuksellisia ryöstötoimenpiteitä työtätekeviä kohtaan, valmistaa imperialistista rosvosotaa, hyökkäystä SSSR:ää vastaan, orjuuttaa ja jakaa Kiina sekä kaiken tämän pohjalla estää vallankumous. Finanssipääoma yrittää hillitä pikkuporvarillisten joukkojen suuttumusta kapitalismia kohtaan fasistisen asioimistonsa kautta, joka demagoogisesti soveltaa tunnuslauseensa näitten kerrosten mielialojen mukaisesti. Luoden tällä tavoin itselleen joukkopohjaa ja suunnaten nämä kerrokset taantumukselliseksi voimaksi työväenluokkaa vastaan saattaa fasismi kaikki työtätekevät entistä ankarampaan finanssipääoman orjuuteen. Fasismi on vallassa jo sarjassa maita. Mutta fasismin kasvu ja sen voitto ei todista yksistään työväenluokan heikkoutta, jonka sosialidemokratian hajoittava luokkayhteistoiminnan politiikka porvariston kanssa on desorganisoinut, vaan myöskin itse porvariston heikkoutta, joka tuntee pelkoa työväenluokan taisteluyhtenäisyyden toteutumisen edessä, pelkoa vallankumouksen edessä eikä enää kykene ylläpitämään diktatuuriaan vanhoilla porvarillisen demokratian metoodeilla.
2. Fasismin taantumuksellisin muoto on saksalais-tyyppinen fasismi, joka julkeasti nimittää itseään kansallissosialismiksi, mutta jolla ei ole kerrassaan mitään yhteistä ei sosialismin eikä Saksan kansan todellisten kansallisten etujen puolustamisen kanssa, vaan joka suorittaa pelkkää suurporvariston palvelijan osaa eikä ole ainoastaan porvarillista natsionalismia, vaan myös eläimellistä shovinismia.
Fasistinen Saksa osoittaa havainnollisesti koko maailmalle, mikä odottaa kansanjoukkoja fasismin voittaessa. Raivoisa fasistinen valta tuhoaa vankiloissa ja keskitysleireillä työväenluokan parhaimmistoa, sen johtajia ja järjestäjiä. Se on tuhonnut ammattiliitot, osuusliikkeen ja kaikki työläisten julkiset järjestöt, samoin myös kaikki muut eifasistiset poliittiset ja sivistysjärjestöt. Se on riistänyt työläisiltä alkeellisetkin oikeudet puolustaa etujaan. Se on muuttanut sivistysmaan pimeyden, raakalaisuuden ja sodan liedeksi. Saksan fasismi on uuden imperialistisen sodan päälietsoja ja esiintyy se kansainvälisen vastavallankumouksen iskunyrkkinä.
3. Korostaen fasismin vaaran kasvua kaikissa kapitalistisissa maissa varoittaa Kominternin VII kongressi kaikesta fasistisen vaaran aliarvioimisesta. Kongressi torjuu myös fatalistiset katsantokannat fasismin voiton kiertämättömyydestä; tällaiset katsantokannat ovat perinpohjin vääriä ja voivat vain synnyttää passiivisuutta ja heikentää joukkotaistelua fasismia vastaan. Työväenluokka voi estää fasismin voiton, jos se saavuttaa taisteluyhtenäisyyden eikä — kehittämällä aikanaan taistelutoimintojaan — salli fasismin lujittua, jos se kykenee oikealla vallankumouksellisella johtamisella tiivistämään ympärilleen kaupungin ja maaseudun laajat työtätekevien kerrokset.
4. Fasismin voitto on kestämätön. Siitä huolimatta, että fasistinen diktatuuri aiheuttaa työväenliikkeelle tuskallisia vaikeuksia, tapahtuu fasistisen vallan aikana se, että porvariston herruuden perusteet horjuvat edelleenkin. Sisäiset selkkaukset porvariston leirissä muodostuvat erikoisen teräviksi. Joukkojen laillisuusharhat romahtavat. Työläisten vallankumouksellinen viha kasaantuu. Fasismin yhteiskunnallisen demagogian kataluus ja valheellisuus paljastuu yhä enemmän. Fasismi ei ainoastaan ollut tuomatta joukoille sen niille lupaamaa aineellisen aseman parannusta, vaan entistä enemmän lisäsi se kapitalistien voittoja alentamalla työtätekevien joukkojen elintasoa, tehosti niiden riistoa finanssiruhtinaitten koplan taholta, ryösti niitä edelleen pääoman hyväksi. Fasistien huiputtamien kaupungin pikkuporvarillisten kerrosten ja työtätekevän talonpoikaisten pettymys kasvaa. Fasismin joukkopohja lahoaa ja supistuu. Kongressi varoittaa kuitenkin sellaisista vaarallisista harhakäsityksistä, että fasistinen diktatuuri kukistuisi automaattisesti, ja muistuttaa, että vain työtätekevien johdossa olevan työväenluokan yhtenäinen vallankumouksellinen taistelu johtaa fasistisen diktatuurin kukistumiseen.
5. Fasismin voitettua Saksassa ja fasistisen vaaran kasvaessa muissa maissa on proletariaatin luokkataistelu terävöitynyt ja terävöityy, muuttuen yhä enemmän päättäväksi vastarinnaksi fasistista porvaristoa vastaan. Kaikissa kapitalistisissa maissa kehittyy yhteisrintamaliike pääoman ja fasismin hyökkäystä vastaan. Kansallissosialistisen terrorin riehunta Saksassa antoi tavattoman voimakkaan sysäyksen myös proletariaatin kansainvälisen yhteisrintaman muodostamiseen (Leipzigin oikeusjuttu — kamppailu Dimitrovin ja hänen tovereittensa vapauttamiseksi, Thälmannin puolustaminen jne.).
Vaikka yhteisrintamaliike onkin tällä hetkellä vasta alkukehityksessään, niin ovat Ranskan kommunistiset ja sosialidemokraattiset työläiset, jotka ovat taistelleet käsi kädessä, onnistuneet lyömään takaisin fasismin ensimmäiset hyökkäykset, vaikuttaen tällä mobilisoivasti yhteisrintamaliikkeeseen kansainvälisessä mitassa. Sosialidemokraattisten ja kommunististen työläisten yhteinen aseellinen taistelu Itävallassa ja Espanjassa on näyttänyt muiden maiden työtätekeville, paitsi sankarillista esimerkkiä, myöskin sen, että menestyksellinen taistelu fasismia vastaan on täysin mahdollista, elleivät sosialidemokratian oikeistojohtajat olisi saboteeranneet ja »vasemmisto»-johtajat horjuneet (ja ellei Espanjassa olisi ollut myöskin anarkosyndikalististen johtajien enemmistön suoraa petturuutta), johtajat, joiden vaikutus joukkoihin riisti proletariaatilta päättävän vallankumouksellisen johdon ja selvän taistelupäämäärän.
б. II Internatsionaalen johtavan puolueen, Saksan sosialidemokratian vararikko, puolueen, joka koko politiikallaan helpotti fasismin voittoa, sekä myös Itävallan »vasemmisto»-reformistisen sosialidemokratian luhistuminen, joka silloinkin, kun kiertämätön aseellinen yhteenotto fasismin kanssa läheni, vieroitti laajoja joukkoja taistelusta, — ne ovat tavattomasti jouduttaneet sosialidemokraattisten työläisten vapautumista sosialidemokratian politiikan lumoista. II Internatsionaale elää syvää kriisiä. Sosialidemokraattisissa puolueissa ja koko II Internatsionaalessa tapahtuu jakautuminen kahteen pääleiriin: taantumuksellisten ainesten leirin ohella, ainesten, jotka pyrkivät jatkamaan luokkayhteistoimintapolitiikkaa porvariston kanssa, muodostuu vallankumouksellistuvien ainesten leiri, jotka kannattavat yhtenäisen proletaarisen rintaman muodostamista ja siirtyvät yhä enemmän vallankumouksellisen luokkataistelun kannalle.
Kommunistisen Internatsionaalen VII kongressi tervehtii sosialidemokraattisten työläisten pyrkimystä yhteisrintamaan kommunistien kanssa, nähden tässä heidän luokkatietoisuutensa kasvun ja alun työväenluokan hajanaisuuden voittamiseen menestyksellistä taistelua varten fasismia vastaan, porvaristoa vastaan.
Mitä suurimman fasismivaaran uhatessa työväenluokkaa ja kaikkia sen saavutuksia, kaikkia työtätekeviä ja niiden alkeellisimpiakin oikeuksia, rauhaa ja kansojen vapautta selittää Kommunistisen Internatsionaalen VII kongressi, että työväenluokan yhtenäisen taistelurintaman toteuttaminen on tässä historiallisessa vaiheessa kansainvälisen työväenliikkeen lähin päätehtävä. Menestyksellinen taistelu pääoman hyökkäystä vastaan, porvariston taantumuksellisia toimenpiteitä vastaan, fasismia — tuota kaikkien työtätekevien pahinta vihollista vastaan, työtätekevien, joilta heidän poliittisiin vakaumuksiin katsomatta riistetään kaikki oikeudet ja vapaudet, vaatii tinkimättömästi työväenluokan kaikkien osien — riippumatta siitä, mihin järjestöön ne kuuluvat — toimintayhtenäisyyden aikaansaamista jo ennen sitä, kun työväenluokan enemmistö yhdistyy yhteisen taisteluohjelman pohjalla kukistaakseen kapitalismin ja viedäkseen voittoon proletaarisen vallankumouksen. Mutta juuri siksi tämä tehtävä velvoittaa kommunistiset puolueet ottamaan huomioon muuttuneen tilanteen ja toteuttamaan yhteisrintamataktiikkaa uudella tavalla, pyrkien sopimuksiin yhteisistä toiminnoista työtätekevien eri poliittisia suuntia edustavien järjestöjen kanssa tehtaan, paikkakunnan, alueen, kansallisessa ja kansainvälisessä mitassa.
Tämä lähtökohtanaan kehottaa Kommunistisen Internatsionaalen VII kongressi kommunistisia puolueita yhteisrintamataktiikkaa toteutettaessa noudattamaan seuraavia ohjeita:
1. Työväenluokan välittömien taloudellisten ja poliittisten etujen puolustamisen, sen puolustamisen fasismia vastaan tulee olla lähtökohtana ja muodostaa työläisten yhteisrintaman pääsisällön kaikissa kapitalistisissa maissa. Laajojen joukkojen liikkeelle saamiseksi on välttämättä esitettävä sellaisia tunnuksia ja taistelumuotoja, jotka johtuvat joukkojen elinvaatimuksista, niiden taistelukuntoisuuden tasosta kyseessä olevassa kehitysvaiheessa. Rajoittumatta pelkkiin taistelukutsuihin proletariaatin diktatuurin puolesta on kommunistien osoitettava joukoille, mitä niiden tänään on tehtävä puolustaakseen itseään kapitalistista ryöstöä ja fasistista barbaarisuutta vastaan. Heidän on työväenjärjestöjen yhteistoimintojen tietä pyrittävä mobilisoimaan joukot sellaisten ohjelmavaatimusten ympärille, jotka tarkoittavat pulan seurauksien todella siirtämistä hallitsevien luokkien harteille, sellaisten vaatimusten, joiden puolesta taisteleminen desorganisoi fasismia, vaikeuttaa imperialistisen sodan valmistelua, heikentää porvaristoa ja lujittaa proletariaatin asemia.
Valmistaen työväenluokkaa nopeasti vaihtamaan taistelumuotoja ja -metoodeja olosuhteiden muuttuessa, on välttämätöntä, sitä mukaa kuin liike kasvaa, järjestää siirtyminen puolustuksesta hyökkäykseen pääomaa vastaan, pitäen suuntana poliittisen joukkolakon järjestämistä, ehdottomasti turvaten maan tärkeimpien, ammattiliittojen osanoton siihen.
2. Kieltäytymättä hetkeksikään itsenäisestä joukkojen kommunistisesta valistamis-, järjestämis- ja mobilisoimistyöstä on kommunistien, helpottaakseen joukkojen siirtymistä yhteistoimintaan, pyrittävä samanaikaisiin yhteisiin esiintymisiin sosialidemokraattisten puolueiden, reformististen ammattiliittojen ja työtätekevien muiden järjestöjen kanssa proletariaatin luokkavihollisia vastaan lyhytaikaisten, tai pitempiaikaisten sopimusten pohjalla. Tällöin on päähuomio keskitettävä joukkoesiintymisien kehittämiseen paikkakunnilla, esiintymisten, joita suorittavat alemmat järjestöt paikallisten sopimusten pohjalla.
Lojaalisesti täyttäen sopimusehdot on samanaikaisesti välttämättä paljastettava kaikenlainen yhteistoimintojen sabotaashi yhteisrintamaan osallistuvien henkilöiden ja järjestöjen taholta, ja jos sopimusta rikotaan, on viipymättä vedottava joukkoihin ja sitkeästi jatkettava taistelua rikotun toimintayhtenäisyyden palauttamiseksi.
3. Työväenjärjestöjen tilasta ja luonteesta sekä konkreettisesta tilanteesta riippuen on proletaarisen yhteisrintaman toteuttamismuotojen oltava erilaisia. Tällaisia muotoja voivat olla esim. työläisten tilapäiset yhteistoimintasopimukset konkreettisista aiheista, yksityisistä vaatimuksista tai yhteisen toiminta-ohjelman pohjalla; yhteiset esiintymiset yksityisissä tuotantolaitoksissa tai tuotantoaloilla; yhteiset esiintymiset paikkakunnan, alueen, kansallisessa tai kansainvälisessä mitassa; yhteiset esiintymiset työläisten taloudellisen taistelun järjestämiseksi, työttömien etujen puolustamiseksi, poliittisten joukkoesiintymisten suorittamiseksi, yhteisen itsepuolustuksen järjestämiseksi fasistista hyökkäystä vastaan; yhteistoiminnat vankien ja heidän perheittensä avustamiseksi, taistelussa sosiaalista taantumusta vastaan, yhteistoiminnat nuorison ja naisten etujen puolustamiseksi, osuustoiminnan, kulttuurin ja urheilun alalla, yhteistoiminnat työtätekevien talonpoikain vaatimusten tukemiseksi jne.; työläisten ja työläis-talonpoikaisten liittojen muodostaminen (Espanja); pitkäaikaisten liittojen muodostaminen »työväenpuolueen» tai »työläis-talonpoikaispuolueen» muodossa (Amerikan Yhdysvallat) jne.
Yhteisrintamaliikkeen kehittämiseksi itse joukkojen asiana on kommunistien pyrittävä muodostamaan valinnallisia (ja fasistisen diktatuurin maissa liikkeen arvovaltaisimmista osanottajista kokoonpantuja) puolueen ulkopuolisia yhteisrintaman luokkaelimiä tuotantolaitoksiin, työttömien keskuuteen, työläisten kaupunginosiin, kaupungin pikkueläjien keskuuteen ja maaseudulle. Vain tällaiset elimet, jotka eivät suinkaan saa astua yhteisrintamaan osallistuvien järjestöjen tilalle, voivat koota yhteisrintamaliikkeeseen työtätekevien valtavat järjestymättömätkin joukot, voivat edistää joukkojen alotekyvyn kehittymistä taistelussa pääoman hyökkäystä ja fasismia vastaan ja tämän pohjalla yhteisrintaman laajan työläisaktiivin luomista.
4. Kaikkialla, missä sosialidemokratian johtajat, yrittäessään vieroittaa työläisiä taistelusta jokapäiväisten etujensa puolustamiseksi ja murtaa yhteisrintaman aikaansaamisen, esittävät kauas kaikuvia »sosialistisia» suunnitelmia (de Manin suunnitelma ym.), on välttämätöntä paljastaa tuollaisten suunnitelmien demagooginen luonne selittämällä työtätekeville, että sosialismin toteuttaminen ei ole mahdollista niin kauan, kun porvaristolla on valta käsissään. Samaan aikaan on kuitenkin käytettävä hyväkseen näissä suunnitelmissa esitettyjä yksityisiä toimenpiteitä, jotka voidaan yhdistää työtätekevien elinvaatimuksiin lähtökohtana joukkotaistelun kehittämistä varten yhteisrintamassa, yhdessä sosialidemokraattisten työläisten kanssa.
Maissa, missä on sosialidemokraattiset hallitukset (tai sosialistien osallistuessa kokoomushallitukseen), on välttämättä, rajoittumatta sellaisen hallituksen politiikan propagandaluontoiseen paljastamiseen, mobilisoitava laajat joukot taisteluun niiden käytännöllisten luokka-elinvaatimusten toteuttamisen puolesta, joiden toteuttamista sosialidemokraatit ohjelmissaan ovat julistaneet erikoisesti silloin, kun he eivät vielä olleet vallassa tai eivät osallistuneet hallitukseen.
5. Yhteistoiminnat sosialidemokraattisten puolueiden ja järjestöjen kanssa eivät ainoastaan ole poissulkematta, vaan päinvastoin tekevät entistä välttämättömämmäksi reformismin, sosialidemokratismin vakavan asiallisen arvostelun — porvariston kanssa harjoitetun luokkayhteistoiminnan ideologiana ja käytäntönä sekä kommunismin periaatteiden ja ohjelman kärsivällisen selittämisen sosialidemokraattisille työläisille.
Paljastaen joukoille sosialidemokraattisten oikeistojohtajien demagoogisten yhteisrintamavastaisten väitteiden sisällön ja tehostaen taistelua sosialidemokratian taantumuksellista osaa vastaan on kommunistien saatava aikaan mitä läheisin yhteistyö niiden sosialidemokraattisten vasemmistotyöläisten, -toimitsijain ja -järjestöjen kanssa, jotka taistelevat reformistista politiikkaa vastaan ja kannattavat yhteisrintamaa kommunistisen puolueen kanssa. Mitä voimakkaampaa on taistelumme sosialidemokratian taantumuksellista leiriä vastaan, joka on liitossa porvariston kanssa, sitä tehokkaampaa tulee olemaan apumme sen vallankumouksellistuvalle osalle. Ja vasemmistoleirissä tapahtuu sen yksityisten ainesten kannan määrittely sitä nopeammin, mitä päättävämmin kommunistit tulevat taistelemaan yhteisrintaman puolesta sosialidemokraattisten puolueiden kanssa.
Kysymys suhtautumisesta yhteisrintaman käytännölliseen toteuttamiseen on pääosoitin sosialidemokratian eri ryhmien todellisesta kannasta. Taistelussa yhteisrintaman käytännöllisen toteuttamisen puolesta on ne sosialidemokraattiset johtajat, jotka sanoissa esiintyvät vasemmistolaisina, asetettava sellaiseen asemaan, että ne teoilla ovat pakoitetut osoittamaan, kuka heistä todella lähtee taisteluun porvaristoa ja oikeistososialidemokraatteja vastaan ja kuka yhdessä porvariston kanssa työväenluokan asiaa vastaan.
6. Vaalikamppailuja on käytettävä proletariaatin yhteisrintamataistelun edelleen kehittämiseen ja lujittamiseen. Esiintyen vaaleissa itsenäisesti, selvitellen joukoille kommunistisen puolueen ohjelmaa, on kommunistien saatava aikaan yhteisrintama sosialidemokraattisten puolueiden ja ammattiliittojen kanssa (kuin myöskin työtätekevien talonpoikain, käsityöläisten ym. järjestöjen kanssa), ponnistaen kaikki voimansa estääkseen taantumuksellisten ja fasististen ehdokkaiden valitsemisen. Fasistisen vaaran uhatessa, yhteisrintamaliikkeen kasvusta ja menestyksistä sekä mvös voimassa olevasta vaalijärjestelmästä riippuen voivat kommunistit vaalikamppailussa esiintyä fasismivastaisen rintaman yleisellä ohjelmalla ja yleisillä ehdokaslistoilla, säilyttäen itselleen poliittisen agitatsio- ja arvosteluvapauden.
7. Pyrkien yhdistämään proletariaatin johdon alle työtätekevän talonpoikaisten, kaupungin pikkuporvariston ja sorrettujen kansallisuuksien työtätekevien joukkojen taistelun, on kommunistien pyrittävä luomaan laaja fasismivastainen kansanrintama proletaarisen yhteisrintaman pohjalla, esiintymällä näiden työtätekevien kerrosten kaikkien niiden erikoisvaatimuksien puolesta, jotka ovat proletariaatin perusetujen mukaisia. Erikoisen tärkeää on mobilisoida työtätekevät talonpojat fasistista talonpoikaisten perusjoukkojen ryöstöpolitiikkaa vastaan: monopolistisen pääoman ja porvarillisten hallitusten nylkevää hintapolitiikkaa vastaan, sietämättömän raskaita veroja, vuokramaksuja ja velkaantuneisuutta vastaan, talonpoikaisten omaisuuden pakkomyyntiä vastaan, valtionavustuksen puolesta tuhon partaalla olevalle talonpoikaistolle. Työskennellen kaikkialla kaupungin pikkuporvariston ja sivistyneistön, samoin kuin palveluskuntalaisten keskuudessa, on nostettava nämä kerrokset verojen ja hintojen kasvua vastaan, niiden ryöstämistä vastaan monopolistisen pääoman, trustin taholta, korko-orjuutusta vastaan, valtion ja kunnan työntekijäin eroittamisia ja palkkojen vähennyksiä vastaan. Puolustaen eturivin intelligenssin etuja ja oikeuksia on välttämätöntä kaikin keinoin tukea sen liikettä kulttuuritaantumusta vastaan ja helpoittaa sen siirtymistä työväenluokan puolelle taistelussa fasismia vastaan.
8. Poliittisen kriisin oloissa, jolloin hallitsevat luokat eivät enää kykene selviytymään valtavasti paisuvasta joukkoliikkeestä, on kommunistien esitettävä syvällekäypiä vallankumouksellisia tunnuslauseita (esim. tuotannon ja pankin kontrolli, poliisin hajoittaminen, sen korvaaminen aseistetulla työläismiliisillä jne.), jotka tähtäävät porvariston taloudellisen ja poliittisen vallan entistä suurempaan horjuttamiseen ja työväenluokan voimien lisäämiseen sekä sovittelijapuolueiden eristämiseen, ja johtavat työläisjoukot välittömästi vallankumoukselliseen vallan valloittamiseen. Jos joukkoliikkeen tällaisen nousun oloissa osoittautuu mahdolliseksi ja proletariaatin eduille välttämättömäksi muodostaa proletaarisen yhteisrintaman tai fasismivastaisen kansanrintaman hallitus, mikä ei vielä ole proletariaatin diktatuurin hallitus, mutta mikä ottaa tehtäväkseen ryhtyä päättäviin toimenpiteisiin fasismia ja taantumusta vastaan, on kommunistisen puolueen pyrittävä sellaisen hallituksen muodostamiseen. Yhteisrintamahallituksen muodostamisen oleellisena edellytyksenä on sellainen tilanne: a) jolloin porvarillinen valtiokoneisto on niin herpaantunut, ettei porvaristo kykene estämään sellaisen hallituksen muodostamista; b) jolloin laajat työtätekeväin joukot esiintyvät rajusti fasismia ja taantumusta vastaan, mutta eivät vielä ole valmiit lähtemään taisteluun neuvostovallan puolesta; c) jolloin jo huomattava osa sosialidemokratian ja muiden yhteisrintamaan osallistuvien puolueiden järjestöistä vaatii säälimättömiä toimenpiteitä fasisteja ja muita taantumuksellisia vastaan sekä on valmis yhdessä kommunistien kanssa taistelemaan näitten toimenpiteitten läpiviemiseksi.
Mikäli yhteisrintamahallitus todella ryhtyy päättäviin toimenpiteisiin vastavallankumouksellisia finanssiruhtinaita ja heidän fasistisia agenttejaan vastaan eikä millään tavalla rajoita kommunistisen puolueen toimintaa ja työväenluokan taistelua, tulee kommunistinen puolue kaikella tavalla tukemaan sellaista hallitusta, jonka ohella kommunistien osallistuminen yhteisrintamahallitukseen ratkaistaan kussakin eri tapauksessa konkreettisesta tilanteesta riippuen.
Alleviivaten yhteisrintaman aikaansaamisen erikoista tärkeyttä työläisten taloudellisen taistelun alalla ja ammatillisen liikkeen yhtenäisyyden luomisen tärkeyttä proletariaatin yhteisrintaman lujittamisen tärkeimpänä etappina, velvoittaa kongressi kommunistit ryhtymään kaikkiin käytännöllisiin toimenpiteisiin ammattiliittojen yhtenäisyyden aikaansaamiseksi tuotantoaloittain ja kansallisessa mitassa.
Kommunistit kannattavat päättävästi ammattiliittojen yhtenäisyyden palauttamista kussakin maassa ja kansainvälisessä mitassa; he ovat yhtenäisten luokka-ammattiliittojen puolesta yhtenä työväenluokan tärkeimpänä tukikohtana pääoman ja fasismin hyökkäystä vastaan; yhtenäisen ammattiliiton puolesta jokaisella tuotantoalalla, yhtenäisen ammattijärjestön puolesta jokaisessa maassa, yhtenäisten kansainvälisten ammattiliittoyhtymien puolesta tuotantoaloittain, ammattiliittojen yhtenäisen Internatsionaalen puolesta luokkataistelun pohjalla.
Maissa, missä on pieniä punaisia ammattiliittoja, on välttämätöntä pyrkiä siihen, että ne liittyisivät suuriin reformistisiin ammattiliittoihin, vaatien vapautta puolustaa mielipiteitään ja eroitettujen takaisin ottamista, ja maissa, missä on rinnakkain suuria punaisia ja reformistisia ammattiliittoja, on pyrittävä niiden yhdistämiseen tasapuolisilla perusteilla taisteluohjelman pohjalla pääoman hyökkäystä vastaan ja ammattiliittodemokratian turvaamisen puolelta.
Reformistisissa ja yhdistetyissä ammattiliitoissa on kommunistien aktiivisesti työskenneltävä, lujitettava niitä ja värvättävä niihin järjestymättömiä työläisiä, ponnistaen kaikki voimansa siihen, että nämä järjestöt todella puolustaisivat työläisten etuja ja muuttuisivat todellisiksi luokkajärjestöiksi. Tätä varten on kommunistien pyrittävä saamaan kaikkien jäsenten, toimitsijain ja kokonaisten järjestöjen kannatus.
Kommunistit ovat velvollisia puolustamaan ammattiliittoja porvariston ja fasismin kaikkia yrityksiä vastaan, jotka yritykset suuntautuvat niiden oikeuksien rajoittamiseen tai niiden tuhoamiseen.
Jos reformistiset johtajat noudattavat vallankumouksellisten työläisten tai kokonaisten järjestöjen ammattiliitoista eroittamisen politiikkaa taikka ryhtyvät muihin vainotoimenpiteisiin, on kommunistien mobilisoitava ammattiliittojen koko jäsenjoukko johdon hajoitustoimintaa vastaan, järjestäen samalla erotettujen yhteys ammattiliittojen jäsenjoukon kanssa ja yhteinen taistelu erotettujen takaisin ottamiseksi, ammattiliiton rikotun yhtenäisyyden palauttamiseksi.
Kommunististen puolueiden on kaikin tavoin tuettava punaisia ammattiliittoja ja Profinternia niiden pyrkiessä kaikkien suuntien ammattiliittojen yhteisen taistelun järjestämiseen ja ammatillisen liikkeen yhtenäisyyden aikaansaamiseen kansallisessa ja kansainvälisessä mitassa luokkataistelun ja ammattiliittodemokratian pohjalla.
1. Kongressi kiinnittää mitä vakavinta huomiota siihen, että järjestelmällinen ideolooginen taistelu fasismia vastaan on välttämätöntä. Ottaen huomioon, että fasistisen ideologian kaikkein vaarallisin päämuoto on shovinismi, on välttämättä paljastettava joukoille, että fasistinen porvaristo kansallisten etujen puolustamisen varjolla toteuttaa itsekästä oman kansan sortamisen ja riistämisen sekä toisten kansojen ryöstämisen ja orjuuttamisen luokkapolitiikkaa. On välttämätöntä osoittaa, että työväenluokka, joka taistelee kaikkea orjuutusta ja kansallista sortoa vastaan, on ainoa todellinen taistelija kansallisen vapauden ja kansan riippumattomuuden puolesta. Kommunistien on kaikin tavoin taisteltava kansan historian fasistista väärentämistä vastaan, tehtävä kaikkensa selvittääkseen historiallisesti oikein, todella leniniläis-stalinilaisessa hengessä työtätekeville joukoille oman kansan menneisyys, yhdistääkseen nykyisen taistelunsa — menneisyyden vallankumouksellisiin traditsioihin. Kongressi varoittaa kaikesta halveksuvasta suhtautumisesta kansallisen riippumattomuuden kysymykseen ja laajojen kansanjoukkojen kansallisiin tunteisiin, mikä helpoittaa fasismille shovinistististen kamppailujensa kehittämistä (Saarin alue, saksalaiset alueet Tshekkoslovakiassa jne.), ja kongressi vaatii leniniläis-stalinilaisen kansallisuuspolitiikan oikeata, konkreettista sovelluttamista.
Ollen leppymättömiä periaatteellisia porvarillisen natsionalismin vastustajia sen kaikissa muodoissa, eivät kommunistit suinkaan kannata kansallista nihilismiä, halveksuvaa suhtautumista oman kansansa kohtaloihin.
2. Kommunistien on mentävä kaikkiin fasistisiin joukkojärjestöihin, joilla asianomaisessa maassa on julkisuuden monopooli, käyttäen hyväkseen pienintäkin legaalista ja puolilegaalista työmahdollisuutta niissä, asettaakseen näihin järjestöihin kuuluvien joukkojen edut fasismin politiikkaa vastaan ja hajoittaakseen sen joukkopohjaa. Alkaen alkeellisimmista vastalauseliikkeistä joukkojen jokapäiväisten tarpeiden pohjalla on kommunistien joustavalla taktiikalla vedettävä liikkeeseen entistä laajempia joukkoja, erittäinkin niitä työläisiä, jotka tiedottomuudessaan vielä kulkevat fasistien mukana. Liikkeen laajetessa ja syventyessä on välttämätöntä vastaavasti vaihtaa taistelutunnuksia, valmistaen porvarillisen fasistidiktatuurin murskaamista itse fasistisissa järjestöissä olevien joukkojen avulla.
3. Tarmokkaasti ja johdonmukaisesti puolustaen työttömien etuja ja vaatimuksia, järjestäen ja johtaen heitä taisteluun työnsaannin puolesta, riittävän avustuksen, vakuutuksen puolesta jne., on kommunistien vedettävä työttömiä yhteisrintamaliikkeeseen, kaikin tavoin pois kitkien fasismin vaikutusta heidän keskuudestaan. Tällöin on tarkasti otettava huomioon työttömien eri ryhmien erikoisuudet (ammattitaitoiset ja ammattitaidottomat, järjestyneet ja järjestymättömät, miehet ja naiset, nuoriso jne.).
4. Kongressi alleviivaa kaikille kapitalististen maiden kommunistisille puolueille nuorison erikoista osuutta taistelussa fasismia vastaan. Fasismi värvää iskujoukkojaan pääasiallisesti nuorison keskuudesta. Taistellen työtätekevän nuorison keskuudessa tehtävän joukkotyön tärkeyden aliarviointia vastaan, ryhtyen tositoimiin kom. nuorisojärjestöjen itseensä-sulkeutuneisuuden voittamiseksi, on kommunististen puolueiden kaikin tavoin edistettävä nuorison kaikkien eifasististen joukkojärjestöjen, siihen luettuna ammattiliittojen, osuuskuntain nuorisojärjestöt jne., voimien yhdistämistä mitä laajimman yhteisrintaman pohjalla, aina erilaisten yhteisten järjestöjen perustamiseen saakka taistelua varten fasismia vastaan, nuorison ennenkuulumatonta oikeudettomuutta ja militarisointia vastaan, nuoren polven taloudellisten ja sivistyksellisten etujen puolesta. On välttämättä otettava esille tehtävä kommunistisen ja sosialistisen nuorisoliiton fasismivastaisen yhtymän luomisesta luokkataisteluohjelman pohjalla. Kommunististen puolueiden on kaikin tavoin autettava kommunistisen nuorisoliiton kehittämistä ja lujittamista.
5. Polttava välttämättömyys työtätekevien naisten, ensi kädessä naistyöläisten ja työtätekevien talonpoikaisnaisten miljoonaisten joukkojen mukaanvetämiseksi yhteiseen kansanrintamaan niiden puoluemielipiteistä ja uskonnollisista vakaumuksista riippumatta, vaatii kommunisteilta entistä suurempaa aktiivisuutta työtätekevien naisten joukkoliikkeen kehittämiseksi heidän jokapäiväisten vaatimustensa ja etujensa puolesta käytävän taistelun pohjalla, erikoisesti taistelussa kallista aikaa vastaan, naisen eriarvoisuusasemaa ja hänen fasistista orjuuttamistaan vastaan, joukkoeroittamisia vastaan, työpalkan korottamisen puolesta noudattamalla periaatetta: »sama palkka samasta työstä», sodanvaaraa vastaan. On välttämätöntä kussakin eri maassa, samoin kuin kansainvälisessä mitassakin soveltaa joustavasti mitä erilaisimpia järjestömuotoja yhteyden ja yhteistyön aikaansaamiseksi vallankumouksellisten, sosialidemokraattisten ja edistyksellisten naisjärjestöjen välillä, turvaten mielipide- ja arvosteluvapauden. Siellä, missä se on tarpeellista, ei ole kaihdettava erikoisten naisjärjestöjenkään perustamista.
6. Kommunistien on taisteltava osuustoimintajärjestöjen vetämiseksi proletariaatin yhteisrintamaan ja fasismivastaiseen kansanrintamaan.
Kommunistien on mitä aktiivisimmin autettava osuustoimintaliikkeen taistelua jäsentensä jokapäiväisten etujen puolesta, varsinkin taistelussa kallista aikaa vastaan, luoton puolesta, ryöstötullien ja uusien verojen säätämistä vastaan, osuustoimintajärjestöjen toiminnan rajoittamista ja niiden tuhoamista vastaan fasistien taholta jne.
7. Kommunistien on tehtävä aloite fasismivastaisen joukkopuolustuksen luomiseksi yhteisrintamaliikkeen horjumattomista ja koetelluista aineksista fasististen joukkioiden hyökkäyksiä vastaan.
Kommunistien tärkeimpiä tehtäviä siirto- ja puolisiirtomaissa on työ imperialismivastaisen kansanrintaman luomiseksi. Tätä varten on välttämätöntä vetää mitä laajimmat joukot kansalliseen vapausliikkeeseen kasvavaa imperialistista riistoa vastaan, julmaa orjuutusta vastaan, imperialistien poiskarkoittamisen puolesta, maan riippumattomuuden puolesta; ottaa aktiivisesti osaa kansallis-reformistien johtamiin imperialismivastaisiin joukkoliikkeisiin, saada aikaan kansallis-vallankumouksellisten ja kansallis-reformististen järjestöjen yhteisiä esiintymisiä konkreettisen imperialismivastaisen taisteluohjelman pohjalla.
Kiinassa on välttämätöntä yhdistää toisiinsa neuvostoliikkeen laajeneminen, Punaisen Armeijan taisteluvoiman lujittaminen ja imperialismivastaisen kansanliikkeen kehittäminen yli koko maan. Tätä liikettä on johdettava tunnuksella aseistetun kansan kansallisvallankumouksellisesta taistelusta imperialistisia orjuuttajia vastaan, ennenkaikkea Japanin imperialismia ja sen kiinalaisia apureita vastaan. Neuvostojen on muodostuttava koko Kiinan kansan yhdistäväksi keskukseksi sen vapaustaistelussa.
Imperialistimaiden proletariaatin on oman vapaustaistelunsa takia kaikin tavoin tuettava siirtomaiden ja puolsiirtomaiden kansojen taistelua imperialistisia valtaajia vastaan.
Kongressi alleviivaa erikoisen päättävästi, että vain itse kommunististen puolueiden jatkuva kaikinpuolinen lujittaminen, niiden oma-alotteisuuden kehittyminen, niiden periaatteellinen marxilais-leniniläinen politiikka ja oikea, joustava taktiikka, joka ottaa huomioon konkreettisen tilanteen ja luokkavoimien sijoituksen, voivat turvata työtätekevien mitä laajimpien joukkojen mobilisoimisen yhteistaisteluun fasismia vastaan, kapitalismia vastaan.
Yhteisrintaman todella toteuttaminen vaatii kommunisteilta itsehyväisen lahkolaisuuden poistamista omista riveistä, lahkolaisuuden, mikä tällä hetkellä monessa tapauksessa ei enää ole kommunistisen liikkeen »lastentauti», vaan juurtunut pahe. Yliarvioiden joukkojen kumouksellistumisastetta, synnyttäen harhakäsityksiä, että on onnistuttu sulkemaan tie fasismilta, samaan aikaan kun fasistisen liikkeen kasvu jatkui, viljeli tämä lahkolaisuus tosiasiallisesti passiivisuutta fasismin edessä. Korvaten käytännössä joukkojen johtamismetoodit ahtaan puolueryhmän johtamismetoodeilla, harjoittaen joukkopolitiikan asemasta ylimalkaista propagandaa ja vasemmistolaista ahdasta opinkappaleiden vatvomista, kieltäytyen työstä reformistisissa ammattiliitoissa ja fasistisissa joukkojärjestöissä, kaavamaistuttaen taktiikan ja tunnuslauseet kaikkia maita varten, huomioimatta konkreettisen tilanteen erikoisuuksia kussakin maassa, — tämä lahkolaisuus on huomattavassa määrin hidastuttanut kommunististen puolueiden kasvua, vaikeuttanut oikean joukkopolitiikan toteuttamista, estänyt luokkavihollisen vaikeuksien hyväksikäyttöä vallankumouksellisen liikkeen lujittamiseksi, estänyt laajojen proletaaristen joukkojen valtaamista kommunististen puolueiden puolelle.
Mitä tarmokkaammin taistellen lahkolaisuuden kaikkien jätteiden poiskitkemiseksi, lahkolaisuuden, mikä tällä tavalla on erittäin vakavana haittana kommunististen puolueiden todella bolshevistisen joukkopolitiikan toteuttamiselle, on kommunistien terästettävä valppauttaan oikeisto-opportunismin vaaran suhteen ja käytävä päättävää taistelua kaikkia sen konkreettisia ilmauksia vastaan, ottaen huomioon, että yhteisrintamataktiikkaa laajasti sovellettaessa tulee oikeistovaara kasvamaan. Taistelu työväenluokan yhteisrintaman, yhtenäisen toiminnan aikaansaamiseksi vaatii, että sosialidemokraattiset työläiset on saatava havainnollisesti vakuutetuiksi siitä, että kommunistinen politiikka on oikea ja reformistinen politiikka väärä, ja se velvoittaa jokaista kommunistista puoluetta leppymättömään taisteluun kaikkia tendenssejä vastaan, jotka yrittävät hämätä periaatteellista eroa kommunismin ja reformismin välillä, heikentää sosialidemokratismin arvostelua porvariston kanssa harjoitetun luokkayhteistoiminnan ideologiana ja käytäntönä, sellaisia harhoja vastaan, että sosialismin toteuttaminen olisi mahdollista rauhallista, laillista tietä, kaikenlaista automaattisuuden ja vaistovaraisuuden varaan asettumista vastaan niin fasismin tuhoamisen kuin yhteisrintaman toteuttamisenkin suhteen, puolueen roolin halventamista vastaan ja pienimpiäkin horjumisia vastaan ratkaisevan toiminnan hetkellä.
Katsoen, että proletariaatin luokkataistelun edut ja proletaarisen vallankumouksen menestys sanelevat välttämättömyyden omata kussakin maassa työväenluokan yhtenäinen poliittinen joukkopuolue, asettaa kongressi kommunistisille puolueille tehtäväksi, nojautumalla työläisten kasvavaan pyrkimykseen sosialidemokraattisten puolueiden tai yksityisten järjestöjen yhdistämiseen kommunististen puolueiden kanssa, ottaa alote käsiinsä tässä yhtymisasiassa. Tällöin on ehdottomasti selitettävä työläisille, että sellainen yhtyminen on mahdollinen vain määrättyjen ehtojen vallitessa: täydellinen riippumattomuus porvaristosta sekä sosialidemokratian ja porvariston välisen liiton täydellinen rikkominen, toimintayhtenäisyyden toteuttaminen jo ennen yhtymistä, porvariston herruuden vallankumouksellisen kukistamisen ja proletariaatin diktatuurin neuvostojen muodossa pystyttämisen välttämättömyyden tunnustaminen, kieltäytyminen tukemasta omaa porvaristoa imperialistisessa sodassa, puolueen rakentaminen demokraattisen sentralismin pohjalle, mikä turvaa tahdon ja toiminnan yhtenäisyyden ja minkä venäläisten bolsheviikkien kokemukset ovat tarkistaneet.
Samalla on päättävästi esiinnyttävä »vasemmisto»-sosialidemokraattisten demagoogien yrityksiä vastaan käyttää hyväkseen sosialidemokraattisten työläisten toiveissaan pettymistä, perustaakseen uusia sosialistisia puolueita ja uuden »internatsionaalen», jotka on tähdätty kommunistista liikettä vastaan ja näin ollen syventävät hajaannusta työväenluokassa.
Katsoen, että toiminnan yhtenäisyys on ehdoton välttämättömyys ja varmin tie myös proletariaatin poliittisen yhtenäisyyden luomiseksi, ilmoittaa Kommunistisen Internatsionaalen VII kongressi kaikkien Kominternin sektsiain nimessä, että ne ovat valmiit alkamaan viipymättä neuvottelut II Internatsionaalen vastaavien puolueiden kanssa työväenluokan toimintayhtenäisyyden aikaansaamiseksi pääoman ja fasismin hyökkäystä sekä imperialistisen sodan uhkaa vastaan, kuin myös siitä, että Kommunistinen Internatsionaale on valmis ryhtymään tässä tarkoituksessa neuvotteluihin II Internatsionaalen kanssa.
Taistelussa porvarillis-demokraattisten vapauksien ja työtätekevien saavutuksien puolustamiseksi fasismia vastaan, taistelussa fasistisen diktatuurin kukistamiseksi valmentaa vallankumouksellinen proletariaatti voimiaan, lujittaa taisteluyhteyksiä liittolaistensa kanssa ja suuntaa taistelun työtätekevien todellisen demokratian — neuvostovallan valtaamiseen.
Neuvostojen maan jatkuva lujittuminen, maailman proletariaatin tiivistyminen sen ympärille ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen kansainvälisen auktoriteetin valtava kasvu, sosialidemokraattisiin ja reformistisiin ammattiliittoihin kuuluvien työläisten jo alkanut siirtyminen vallankumouksellisen luokkataistelun kannalle, fasismin joukkotorjunnan kasvaminen ja vallankumouksellisen liikkeen kasvu siirtomaissa, II Internatsionaalen luhistuminen ja Kommunistisen Internatsionaalen kasvu, — kaikki tämä jouduttaa ja tulee jouduttamaan maailman sosialistisen vallankumouksen kehitystä.
Kapitalismin sisäisten ja ulkoisten ristiriitojen terävöitymisen johdosta siirtyy kapitalistinen maailma jyrkkien yhteentörmäyksien kauteen.
Noudattaen tämän vallankumouksellisen kehityksen perspektiivin mukaista kurssia kutsuu Kommunistisen Internatsionaalen VII kongressi kommunistisia puolueita mitä suurimpaan poliittiseen aktiivisuuteen ja rohkeuteen, väsymättömään taisteluun työväenluokan toimintayhtenäisyyden aikaansaamiseksi. Työväenluokan yhteisrintaman toteuttaminen — se on ratkaiseva rengas työtätekevien valmistamisessa edessäoleviin proletaaristen vallankumouksien toisen jakson suuriin taisteluihin. Vain proletariaatin tiivistäminen yhtenäiseksi poliittiseksi joukkoarmeijaksi takaa sille voiton taistelussa fasismia ja pääoman valtaa vastaan, proletariaatin diktatuurin ja neuvostojen vallan puolesta. »Vallankumouksen voitto ei milloinkaan tule itsestään. Sitä on valmistettava ja se on valloitettava. Ja sitä voi valmistaa ja sen voi valloittaa vain voimakas proletaarinen vallankumouksellinen puolue.» (Stalin.)
Maailman talouskriisi ja kapitalistisen vakaantumisen romahtaminen ovat saaneet aikaan äärimmäisen epävakaisuuden kaikissa kansainvälisissä suhteissa. Kärjistynyt taistelu maailmanmarkkinoilla, jotka ovat tavattomasti supistuneet talouspulan johdosta, on muuttunut raivokkaaksi taloudelliseksi sodaksi. Uusi maailman uudestijako on tosiasiallisesti jo alkanut.
Japanin imperialismi, joka käy sotaa Kaukaisessa Idässä, on jo pannut alulle maailman uudestijaon Mandshurian ja Pohjois-Kiinan sotilaallinen miehittäminen merkitsee tosiasiassa Washingtonin sopimusten annuleeraamista, sopimusten, joilla säännösteltiin vaikutus, alueiden jako imperialistivaltojen kesken Kiinassa ja niiden suhteet Tyynellä merellä. Japanin rosvohyökkäys on jo nyt heikentänyt Englannin ja Amerikan imperialismin vaikutusta Kiinassa, uhkaa Suur-Britannian ja Yhdysvaltain asemia Tyynellä merellä ja on vastavallankumouksellisen sodan valmistelua Neuvostoliittoa vastaan.
Versaillesin sopimuksesta on jäänyt jälelle vain valtiorajat ja siirtomaamandaattien jako. Versaillesin sopimuksen likvidoiminen tapahtui sotakorvausmaksujen lakkauttamisen tuloksena ja hitleriläisen hallituksen toteuttaman yleisen asevelvollisuuden sekä myöskin Englannin ja Saksan välisen merisopimuksen solmiamisen tuloksena.
Sodan päälietsojat, Saksan fasistit, jotka pyrkivät Saksan imperialismin hegemoniaan Europassa, asettavat kysymyksen muuttaa sodan avulla Europan rajat naapuriensa kustannuksella. Saksan fasistien seikkailusuunnitelmat tähtäävät sangen pitkälle, ja niiden tarkoituksena on sotilaallinen kosto Ranskaan nähden, Tshekkoslovakian jako, Itävallan valtaaminen ja Itämerenmaiden itsenäisyyden hävittäminen, pyrkimys muuttaa ne ponnahduslaudaksi hyökkäystä varten Neuvostoliittoa vastaan, Neuvosto-Ukrainan lohkaiseminen SSSR:stä. He vaativat itselleen siirtomaita, pyrkien lietsomaan mielialaa maailmansodan puolelle uutta maailman uudestijakoa varten. Kaikki nuo valloilleen päässeiden sodanlietsojain hankkeet edistävät kapitalistivaltojen välisten ristiriitojen kärjistymistä ja saavat aikaan levottomuutta koko Europassa.
Saksan imperialismi on löytänyt Europassa liittolaisen Puolan fasismista, joka pyrkii myöskin laajentamaan aluettaan Tshekkoslovakian, Itämerenmaiden ja Neuvostoliiton kustannuksella.
Englannin porvariston johtavat piirit tukevat Saksan aseistautumista heikentääkseen Ranskan hegemoniaa Europan mantereella, kääntääkseen Saksan aseistautumisen kärjen lännestä itään ja suunnatakseen Saksan hyökkäyspyrkimykset Neuvostoliittoa vastaan. Tällä politiikalla Englanti pyrkii luomaan maailman mitassa vastapainon Yhdysvalloille ja samalla voimistamaan neuvostovastaisia tendenssejä ei vain Saksassa, vaan myöskin Japanissa ja Puolassa. Tämä Englannin imperialismin politiikka on yksi imperialistisen maailmansodan puhkeamista jouduttavista tekijöistä.
Italian imperialismi ryhtyy välittömästi vaitaamaan Abessiniaa, aiheuttaen siten uuden suhteiden jännittyneisyyden imperialististen suurvaltojen välillä.
Perusristiriita imperialistien leirissä on Englannin ja Amerikan välinen ristiriita, joka vaikuttaa maailmanpolitiikan kaikkiin ristiriitoihin. Tämä ristiriita on jo Etelä-Amerikassa, missä kaikkein jyrkimmin törmäävät yhteen Englannin ja Yhdysvaltain vihamieliset edut, johtanut sotiin näiden kummankin valtion etelä-amerikalaisten vasallien (Bolivia — Paraquay, Columbia — Peru) kesken ja uhkaa uusilla sotilaallisilla yhteentörmäyksillä Etelä- ja Keski-Amerikassa (Columbia — Venezuela).
Hetkellä, jolloin eritoten fasistivaltiot — Saksa, Puola, Unkari ja Italia — pyrkivät avoimesti uuteen maailman uudestijakoon ja muuttamaan rajoja Europassa, on sarjalla toisia valtioita pyrkimyssuuntana säilyttää nykyinen tila (status quo). Tätä pyrkimystä edustavat tällä hetkellä maailmanmitassa Yhdysvallat ja Europassa — ennenkaikkea Ranska, jonka ohella näiden molempien johtavien imperialistivaltojen pyrkimystä säilyttää status quo tukee joukko pieniä valtoja (pikku- ja Balkanin Entente, eräät Itämerenmaat), joiden riippumattomuutta uusi imperialistinen sota uhkaa.
Saksan kansallissosialismin voitto, kansallissosialismin, joka on fasismin kaikkein taantumuksellisin, kaikkein sotaisin muoto, ja sen sotilaalliset provokatsiot ovat kannustaneet sotapuolueita, jotka edustavat porvariston kaikkein taantumuksellisimpia ja shovinistisimpia aineksia, kaikissa maissa voimistamaan taistelua vallasta ja voimistamaan valtiokoneiston fasisoimista.
Fasisti-Saksan kiihkeä aseistautuminen, varsinkin asevelvollisuuden palauttaminen ja Saksan meri- ja ilmalaivaston valtava voimistuminen ovat aiheuttaneet koko kapitalistisessa maailmassa uuden entistä voimakkaamman aseistautumiskilpailun. Maailman talouskriisistä huolimatta, sotateollisuus kukoistaa suuremmassa määrin kuin koskaan ennen. Maissa, jotka ovat kaikkein pisimmällä sodan valmistelussa (Saksa, Japani, Italia, Puola), on kansantalous jo asetettu sodan raiteille. Vakinaisen armeijan rinnalla valmennetaan erikoisia fasistijoukkoja selkäpuolen turvaamiseksi ja santarmipalveluksen suorittamiseksi rintamalla; ennakkokutsuntavalmennus on ulotettu kaikissa kapitalistimaissa — jopa alaikäisiinkin. Kasvatusta ja propagandaa harjoitetaan valtion varoilla shovinismin jo rotudemagogian hengessä ja sitä kiihdytetään kaikin tavoin.
Vaikka tällä hetkellä imperialististen ristiriitojen kärjistyminen vaikeuttaakin neuvostovastaisen blokin muodostumista, siitä huolimatta fasistihallitukset ja sotapuolueet kapitalistimaissa pyrkivät ratkaisemaan nuo ristiriidat kaikkien työtätekevien isänmaan — Neuvostoliiton kustannuksella. Uuden imperialistisen sodan puhkeamisen vaara uhkaa ihmiskuntaa päivästä päivään.
Sosialistisen teollisuuden ja maatalouden nopean nousun pohjalla, viimeisen kapitalistisen luokan — kulakiston likvidoinnin pohjalla, sosialismin kapitalismista saaman lopullisen voiton ja siitä johtuvan maan puolustuskuntoisuuden lujittumisen pohjalla, ovat Neuvostoliiton keskinäissuhteet kapitalistimaiden kanssa astuneet uuteen vaiheeseen.
Sosialistisen ja kapitalistisen maailman välinen perusristiriita on entisestäänkin kärjistynyt. Mutta kasvaneen mahtinsa ansiosta Neuvostoliitto kykeni ehkäisemään imperialistivaltojen ja niiden vasallien jo valmistaman hyökkäyksen ja kehittämään johdonmukaisen rauhanpolitiikan kaikkia sodanlietsojia vastaan. Siten Neuvostoliitosta tuli keskus, joka vetää puoleensa ei ainoastaan luokkatietoisia työläisiä, vaan myöskin koko rauhaan pyrkivää työkansaa kapitalistisissa ja siirtomaissa. Tämän ohella Neuvostoliiton rauhanpolitiikka ei ole ainoastaan sekoittanut imperialistien suunnitelmia, jotka ovat tähdätyt Neuvostoliiton eristämiseen, vaan myöskin rauhan säilyttämisasiassa laskenut perustan sen yhteistyölle pienten valtioiden kanssa, joille sota, uhaten niiden riippumattomuutta, on erikoisena vaarana, sekä myöskin niiden valtioiden kanssa, jotka ovat tällä hetkellä kiinnostetut rauhan säilyttämisestä.
Neuvostoliiton rauhanpolitiikka, joka asettaa natsionalistista ja rotuvihaa vastaan proletaarisen internatsionalismin, on suunnattu ei ainoastaan neuvostomaan suojelemiseen, sosialistisen rakennustyön turvallisuuden takaamiseen, vaan se suojelee kaikkien maiden työläisten elämää, kaikkien sorrettujen ja riistettyjen elämää, se merkitsee pienten kansojen kansallisen riippumattomuuden puolustamista, se palvelee ihmiskunnan elinetuja, se puolustaa kulttuuria sotilaalliselta raakalaisuudelta.
Hetkellä, jolloin imperialistivaltojen välinen uusi sota yhä lähenee, Neuvostoliiton työläis-talonpoikaisen Punaisen Armeijan mahti saa yhä kasvavan merkityksen taistelussa rauhan puolesta. Aseistautumistilanteessa, jota imperialistiset maat, eritoten Saksa, Japani ja Puola raivokkaasti kiihdyttävät, ovat kaikki rauhan säilyttämiseen pyrkivät syvästi kiinnostetut Punaisen Armeijan lujittamisesta ja sen aktiivisesta tukemisesta.
Kommunistisen Internatsionaalen VI maailmankongressi määritteli Marxin-Engelsin-Leninin-Stalinin sotaa koskevan opin pohjalla konkreettisesti kommunististen puolueiden ja vallankumouksellisen proletariaatin tehtävät taistelussa imperialistista sotaa vastaan. Pitäen ohjeenaan näitä periaatteita Kiinan ja Japanin kommunistiset puolueet, joita sota on välittömästi koskenut, ovat käyneet ja käyvät bolshevistisesti taistelua imperialistista sotaa vastaan, suojellen Kiinan kansaa. Kommunistisen Internatsionaalen VII maailmankongressi, vahvistaen VI kongressin päätökset taistelusta imperialistista sotaa vastaan, asettaa kommunistisille puolueille, vallankumouksellisille työläisille, työtätekeville talonpojille ja koko maailman sorretuille kansoille seuraavat päätehtävät:
1) Taistelu rauhan puolesta ja Neuvostoliiton suojelemiseksi. Saksan fasistien ja Japanin militaristien sotaprovokatsion edessä sekä kapitalististen maitten sotapuolueiden kiihdyttämien asevarustelujen edessä, Neuvostoliittoa vastaan suunnatun vastavallankumouksellisen sodan puhkeamisen välittömän vaaran edessä tulee kommunististen puolueiden keskeisenä tunnuksena olla: taistelu rauhan puolesta.
2) Yhtenäinen kansanrintama taistelussa rauhan puolesta sodanlietsojia vastaan. Taistelu rauhan puolesta avaa kommunistisille puolueille maksimaaliset mahdollisuudet mitä laajimman yhteisrintaman luomiselle. Tämän yhteisrintaman riveihin on vedettävä kaikki ne, jotka ovat kiinnostuneita rauhan säilyttämisestä. Voimien keskittäminen kullakin kyseessä olevalla hetkellä sodan päälietsojia vastaan (tällä hetkellä fasistista Saksaa ja siihen yhtyneitä Puolaa ja Japania vastaan) on kommunististen puolueiden tärkein taktillinen tehtävä, Saksan kommunistiselle puolueelle on erikoisen tärkeä merkitys hitleriläisen fasismin natsionalistisen demagogian paljastamisella, fasismin, joka peittelee tekojaan fraaseilla Saksan kansan yhdistämisestä, mutta tosiasiassa vie sitä eristyneisyyteen ja uuteen sotakatastroofiin. Saksan kansan yhdistämisen välttämättömänä ehtona ja edellytyksenä on hitleriläisen fasismin kukistaminen. Ratkaiseva merkitys taistelussa sotaa ja sen fasistisia lietsojia vastaan kaikissa maissa on yhteisrintaman aikaansaamisella sosialidemokraattisten ja reformististen järjestöjen (puolue-, ammatilliset ja osuustoiminnalliset, urheilu-, kulttuuri- ja valistusjärjestöt) ja niiden jäsenjoukkojen kanssa sekä myöskin kansallisten vapaus-, uskonnollis-demokraattisten ja pasifististen joukkojärjestöjen ja niiden kannattajien kanssa.
Yhteisrintaman muodostaminen sosialidemokraattisten ja reformististen järjestöjen kanssa taistelua varten rauhan puolesta vaatii päättävää ideoloogista taistelua taantumuksellisia aineksia vastaan sosialidemokratian riveissä, jotka välittömän sodanvaaran uhatessa käyvät entistä kiinteämpään yhteistoimintaan porvariston kanssa porvarillisen isänmaan puolustamiseksi, ja Neuvostoliiton parjaamisellaan suoranaisesti edistävät neuvostovastaisen sodan valmistelua. Se vaatii kiinteätä yhteistyötä niiden sosialidemokraattisten puolueiden, reformististen ammattiliittojen ja työväen muiden joukkojärjestöjen sisällä olevien voimien kanssa, jotka lähenevät vallankumouksellisia taisteluasemia imperialistista sotaa vastaan.
Pasifististen järjestöjen ja niiden kannattajien vetäminen rauhan puolesta käytävän taistelun yhteisrintaman riveihin saa suuren merkityksen pikkuporvarillisten joukkojen, edistysmielisen intelligenssin, naisten ja nuorison mobilisoimisessa sotaa vastaan. Asettaen jatkuvasti selventävän kritiikin alaiseksi rehellisten pasifistien virheelliset katsantokannat, taistellen tarmokkaasti niitä pasifisteja vastaan, jotka politiikallaan naamioivat Saksan fasistien harjoittamaa imperialistien sodan valmistelua (Labour Partyn johto Englannissa jne.), kommunistien tulee vetää yhteistyöhön kaikki pasifistiset järjestöt, jotka ovat valmiit astumaan heidän kanssaan, vaikkapa vain kappaleen matkaa tositaistelussa imperialistisia sotia vastaan.
Kommunistien on aktiivisella yhteistoiminnallaan tuettava amsterdamilais-pleyeläistä sodanvastaista fasismivas-taista liikettä ja autettava sitä laajenemaan.
3) Imperialistista sotaa vastaan käytävän taistelun yhdistäminen taisteluun fasismia vastaan. Rauhaan pyrkivien joukkojen sodanvastainen taistelu on mitä kiinteimmin sidottava taisteluun fasismia ja fasistista liikettä vastaan. On harjotettava ei vain yleistä propagandaa rauhan puolesta, vaan ensikädessä sodan päälietsojia vastaan, fasistisia ym. imperialistisia sotapuolueita vastaan ja konkreettisia toimenpiteitä vastaan imperialistisen sodan valmistelussa.
4) Taistelu militarismia ja asevarustelua vastaan. Kommunististen puolueiden tulee kaikissa kapitalistimaissa taistella; sotilasmenoja (sotabudjettia) vastaan, sotavoimien poiskutsumisen puolesta siirto- ja mandaattimaista, kapitalististen hallitusten toteuttamia sotilaallistuttamistoimenpiteitä vastaan, eritoten nuorison, naisten ja työttömien militarisoimista vastaan; poikkeuslakeja vastaan, jotka rajoittavat porvarillis-demokraattisia vapauksia tarkoituksella valmistaa sotaa; työläisten oikeuksien rajoittamista vastaan sotatarvetehtaissa; sotateollisuuden varoilla avustamista vastaan ja asekauppaa ja aseiden kuljetusta vastaan. Taistelua sodan valmistelutoimenpiteitä vastaan voidaan käydä vain mitä läheisimmässä yhteydessä työläisten, toimitsijain, työtätekevien talonpoikien ja kaupunkien pikkuporvariston taloudellisten etujen ja poliittisten oikeuksien puolustamisen kanssa.
5) Taistelu shovinismia vastaan. Taistelussa shovinismia vastaan kommunistien tehtävänä on kasvattaa työläisiä ja koko työtätekevää kansaa proletaarisen internatsionalismin hengessä, — tämä voidaan toteuttaa vain taistelussa riistäjiä ja sortajia vastaan proletariaatin oleellisten luokkaetujen puolesta, samaten kuin myöskin: taistelussa kansallissosialististen ja kaikenlaisten muiden fasistipuolueiden petomaista shovinismia vastaan. Samalla kommunistien tulee osoittaa, että työväenluokka käy johdonmukaista taistelua koko kansan kansallisen vapauden ja riippumattomuuden puolustamiseksi kaikelta sorrolta ja riistolta, sillä vain kommunistinen politiikka puolustaa loppuun asti oman kansansa kansallista vapautta ja riippumattomuutta.
6) Taistelu kansallisen vapautuksen puolesta ja kansallisten vapaussotien tukeminen. Jos joku heikko valtio joutuu hyökkäyksen alaiseksi yhden tai useamman imperialistisen suurvallan taholta, jotka haluavat tuhota sen kansallisen riippumattomuuden ja kansallisen yhtenäisyyden tai panna toimeen sen jakamisen, niinkuin historiassa, esim. Puolan jaossa, on tapahtunut, niin tuollaisen maan kansallisen porvariston sota tuon hyökkäyksen torjumiseksi voi saada vapaussodan luonteen, vapaussodan, johon tuon maan työväenluokka ja kommunistit eivät voi olla sekaantumatta. Tuollaisen maan kommunistien tehtävä on, käyden sovittamatonta taistelua työläisten, työtätekevien talonpoikien ja kansallisten vähemmistöjen taloudellisten ja poliittisten asemien turvaamiseksi, tulla samalla eturivin taistelijoiksi kansallisen riippumattomuuden puolesta ja käydä vapaussota loppuun asti, antamatta »oman» porvaristonsa tehdä sovintoa hyökkäävien valtioiden kanssa oman maansa etujen kustannuksella.
Kommunistien velvollisuus on tukea aktiivisesti sorrettujen siirto- ja puolisiirtomaiden kansojen kansallista vapaustaistelua ja eritoten Kiinan Neuvostojen Punaisen Armeijan taistelua japanilaisia ym. imperialisteja sekä gomindania vastaan. Kiinan Kommunistisen Puolueen tulee ponnistaa kaikki voimansa kansallisen vapaustaistelun rintaman laajentamiseksi ja kaikkien niiden kansallisten voimien vetämiseksi siihen, jotka ovat valmiit tekemään vastarintaa japanilaisten ym. imperialistien rosvohyökkäykselle.
Kommunistisen Internatsionaalen VII maailmankongressi torjuu kaikella päättäväisyydellä sellaiset parjausväitteet, että kommunistit muka haluavat sotaa, odottaen, että se tuo tullessaan vallankumouksen. Jo kaikkien maiden kommunististen puolueiden johtava osanotto taisteluun rauhan säilyttämisen puolesta, Neuvostoliiton rauhanpolitiikan voiton puolesta todistaa, että kommunistit pyrkivät kaikin voimin vaikeuttamaan uuden sodan valmistelua ja syttymistä.
Kommunistit, taistellen tarmokkaasti sellaisiakin harhoja vastaan, että muka sodat voidaan poistaa jo silloin, kun kapitalistinen järjestelmä on vielä olemassa, ponnistavat ja tulevat ponnistamaan kaikki voimansa sodan estämiseksi. Siinä tapauksessa taas, että uusi imperialistinen maailmansota kaikista työväenluokan estämisyrityksistä huolimatta syntyy, — kommunistien tulee pyrkiä johtamaan sodanvastustajia, jotka ovat järjestyneet taisteluun rauhan puolesta, taisteluun imperialistisen sodan muuttamiseksi kansalaissodaksi fasistisia sodanlietsojia vastaan, porvaristoa vastaan, kapitalismin kukistamiseksi.
Samalla kongressi varottaa kommunisteja ja vallankumouksellisia työläisiä anarko-syndikalistisista taistelumetoodeista sotaa vastaan sotapalveluksesta kieltäytymisen muodossa, niinsanotun mobilisatsio-boikotin muodossa, sabotaashin muodossa sotatarvetehtaissa jne. Kongressi on sitä mieltä, että tuollaiset taistelumetoodit aiheuttavat proletariaatille vain vahinkoa. Venäjän bolshevikit, jotka taistelivat tarmokkaasti sotaa vastaan maailmansodan aikana ja olivat Venäjän hallituksen tappion kannalla, hylkäsivät silti tuollaiset metoodit: nämä metoodit vain helpottavat porvariston vainotoimenpiteitä kommunisteja ja vallankumouksellisia työläisiä vastaan ja estävät viimemainittuja valtaamasta työtätekeviä joukkoja, varsinkin sotilasjoukkoja, imperialistista sotaa vastaan käytävän joukkotaistelun puolelle ja tuon sodan muuttamiseksi kansalaissodaksi porvaristoa vastaan.
Kommunistisen Internatsionaalen VII Kongressi, merkitessään kommunististen puolueiden ja koko työväenluokan tehtävät sodan varalle, viittaa Leninin ja Rosa Luxemburgin esittämään ja -sodanedellisen II Internatsionaalen Stuttgartin kongressin hyväksymään teesiin:
»Jos sota kuitenkin julistetaan, he ovat velvolliset tekemään kaikkensa sen nopeasti lopettamiseksi, ja kaikin voimin pyrkimään käyttämään hyväkseen sodan synnyttämää taloudellista ja poliittista kriisiä herättääkseen kansanjoukkojen poliittisen tietoisuuden ja jouduttaakseen kapitalistiluokan herruuden kukistamista.»
Nykyisessä historiallisessa vaiheessa, jolloin yhdellä kuudennella osalla maapalloa Neuvostoliitto puolustaa sosialismia ja rauhaa koko ihmiskunnalle, kaikkien maiden työläisten ja työtätekevien kaikkein oleellisimmat edut vaativat sitä, että työväenluokan politiikkaa, taistelua rauhan puolesta, taistelua imperialistista sotaa vastaan ennen ja jälkeen sodan syttymisen toteutetaan Neuvostoliiton puolustamista silmällä pitäen.
Jos alkava vastavallankumouksellinen sota pakoittaa Neuvostoliiton panemaan liikkeelle työläis-talonpoikaisen Punaisen Armeijan puolustamaan sosialismia, niin kommunistit kutsuvat kaikkia työtätekeviä kaikin keinoin ja millä hinnalla tahansa auttamaan Punaista Armeijaa saamaan voiton imperialistien armeijoista.
Kuultuaan tov. Manuilskin selostuksen sosialistisen rakennustyön yhteenvedoista SSSR:ssä, Kommunistisen Internatsionaalen VII maailmankongressi syvällä tyydytyksellä toteaa, että NKP(b):n johdolla on kansantalouden sosialistisen rekonstruoinnin suorittamisen, kollektivisoinnin toteuttamisen, kapitalististen ainesten poistunkemisen ja kulakiston luokkana likvidoimisen tuloksena saavutettu sosialismin lopullinen ja peruuttamaton voitto SSSR:ssä ja proletariaatin diktatuurin valtion kaikinpuolinen lujittuminen.
I. Sosialistinen teollistuttaminen on suoritettu menestyksellisesti. Taloudellisesti ja teknillisesti takapajuisesta agraarimaasta on SSSR muuttunut metallurgian, konerakennusteollisuuden, lentokone- ja auto-traktoriteollisuuden suureksi etumaiseksi teollisuusmaaksi ja on muuttumassa sähkön ja kemian maaksi. SSSR kykenee tuottamaan omissa tehtaissaan minkä koneen, minkä tuotantovälineen tahansa. Aikaisemmin asumattomille paikoille on kasvanut suuria teollisuuskaupunkeja, vanhat laajenevat ja syntyy uusia teollisuuspiirejä, menestyksellä suoritetaan aikaisemmin takapajuisten syrjäseutujen ja entisten tsarististen siirtomaiden teollistuttamista, jonka johdosta ne muuttuvat kukoistaviksi, etumaisiksi kansallisiksi teollisuustasavalloiksi ja -aluepiireiksi. On luotu teknikkojen, organisaattorien ja johtajien korkeasti ammattitaitoiset kaaderit monilukuisille ja mitä erilaisimmille tuotannon aloille ja tuotantoprosesseille. Saavutetut menestykset ovat edellytyksenä SSSR:n koko kansantalouden teollistuttamisen jatkuvan kasvun uusille suurille mahdollisuuksille.
II. Menestyksellä on suoritettu mitä valtavin vallankumous maaseudulla: maatalouden kollektivisoiminen. Kolhoosijärjestelmän voitolla on käytännöllisesti ratkaistu mitä vaikein tehtävä siirtää talonpoikaisten valtava enemmistö sosialistisen kehityksen tielle. On luotu mekanisoitu suurmaatalous sosialistisilla perusteilla. Kone-traktoriasemien verkosto laajenee, neuvostotilat lujittuvat. Kolhoosijärjestelmän aineellis-tuotannollisista etuisuuksista on jo muodostunut liikkeellepanija kolhoosien edelleen lujittamisen ja vapaaehtoisen kollektivisoinnin leviämisen asiassa. Viljaprobleemi on ratkaistu. Karjatalouden nousu on alkanut ja järkähtämättä kasvaa. Se, että on olemassa valtavia vielä muokkaamattomia viljelyskelpoisia maita ja on alkanut käänne voimaperäiseen maanviljelykseen, agronomian ja agrotekniikan sovelluttamisen jatkuvasti kasvaessa, tekee kolhoosien ja neuvostotilojen ansiosta mahdolliseksi SSSR:n sosialistisen maanviljelyksen kehityksen valtavan paisumisen.
III. SSSR:n työtätekevien aineellisessa asemassa on saavutettu perinpohjainen parannus ja saavutettu heidän kulttuurisen tasonsa valtava kohoaminen. Työttömyys on hävinnyt, työläisten ja toimitsijain luku kasvaa ja ammattitaito kohoaa, heidän palkkansa ja yhteiskunnallisen vakuutuksensa fondit ja määrät lisääntyvät (sanatoorioparantolat, lepokodit, maksuton lääkintäapu, eläkkeet invaliideille, vanhuksille jne.). Työpäivä on supistettu 7:ään ja 6:een tuntiin, työehdot paranevat progressiivisesti. Menestyksellä voitetaan varusteluvaikeudet (leipäkorttien poistaminen, työtätekevien varustelu lihalla ja rasva-aineilla paranee sitä mukaa, kuin karjatalous kehittyy edelleen). Suurkaupunkien ja teollisuuskeskusten ulkonäkö on muuttunut: työtätekevien asunto- ja elinolot järkähtämättä paranevat; kapitalismille luonteenomaisten työläiskorttelien asuntokasarmien sijalle on suurkaupungeissa ja teollisuuskeskuksissa rakennettu ja rakennetaan avaria, valoisia ja terveellisiä työläistaloja. Maatalouden kollektivisoinnin ja kulakiston luokkana likvidoimisen johdosta on köyhyys maaseudulla hävinnyt, talonpoikaistolle on turvattu mahdollisuus varakkaaseen elämään ja työhön sellaisissa olosuhteissa, jotka lisäävät eivätkä näännytä hänen voimiaan.
Huolenpito ihmisistä, työtätekevistä, kaadereista ja ensikädessä huolenpito lapsista — on keskeisellä sijalla puolueen, valtion ja kaikkien ammattiliitto- ja yhteiskunnallisten järjestöjen toiminnassa. Työtätekevien kulttuuritaso nousee nopeasti: yleinen alkeisoppivelvollisuus on otettu käytäntöön kaikissa Liiton tasavalloissa niiden omalla, kansallisella kielellä. Keski- ja korkeakouluissa opiskelee miljoonia työläisten, talonpoikain ja toimitsijain lapsia. On kehitetty lasten esikoulu-opetuslaitosten tiheä verkko ja erikoissivistystä aikuisille antavien iltakoulujen, piirien ja kurssien verkosto. On luotu useita kymmeniä tuhansia klubeja, teattereita ja kinoja työläiskortteleihin, tehtaihin ja kyliin. Aikaisemmin sorrettujen, poljettujen ja häviävien, mutta nykyään vapaiden ja täyden tasa-arvon omaavien SSSR:n kansojen kulttuuri, kansallinen muodoltaan ja sosialistinen sisällöltään, kehittyy yhä pidemmälle ja kukoistaa. Miehen rinnalla on nainen sosialistisen rakennustyön aktiivinen osanottaja. Sosialismin rakennustyöhön liittyvät mukaan nuoret neuvosto-oloissa kasvaneet polvet, jotka eivät tunne kapitalistista riistoa, puutetta ja oikeudettomuutta ja tunnustavat ainoastaan sosialismin edut, tehtävät ja päämäärät. Tiede ja taiteen kaikki alat ovat tulleet käytettäviksi mitä laajimmille joukoille. Akateemikot, oppineet, tutkijat, näyttelijät, kirjailijat, taiteilijat ja kaikkien taide-alojen mestarit ovat kääntyneet työtätekevien puolelle. Kaikki nämä aineelliset ja kulttuuriset saavutukset, miten valtavat ne ovatkin verrattuina äskeiseen menneisyyteen ja verrattuna työtätekevien asemaan kapitalistisissa maissa, ovat vain alkua läheiselle mainiolle tulevaisuudelle, täydelliselle kukoistukselle ja kaikinpuoliselle hyvinvoinnille, johon sosialismin maa kulkee.
IV. On saavutettu proletariaatin diktatuurin valtion suuri poliittinen lujittuminen. Neuvostojen maassa on kaikkein vankin ja horjumattomin poliittinen järjestelmä, kehkeytyneen demokratian valtio, joka ei ole eristetty kansanjoukoista ja jota ei aseteta niitä vastaan, vaan joka elimellisesti on niihin sidottu, puolustaa niiden etuja, ilmaisee ja toteuttaa niiden tahdon. Syvät, perinpohjaiset muutokset SSSR:n yhteiskunnallisessa rakenteessa, jotka ovat tapahtuneet kansantalouden sosialistisen rekonstruoinnin, riistäjäluokkien likvidoinnin ja kolhoosijärjestelmän voiton tuloksena, ovat johtaneet neuvostovallan yhteiskunnallisen perustuksen: uuteen laajenemiseen ja lujittumiseen. Näiden edistysten mukaisesti ja nojaten mitä laajimpien joukkojen kasvaneeseen luottamukseen proletariaatin diktatuuria kohtaan, on neuvostovalta suorittanut uusia, suuren historiallisen merkityksen omaavia toimenpiteitä järjestelmänsä edelleen demokratisoimiseksi: ei täysin yhtäläisten vaalien vaihtaminen yhtäläisiin, moniasteisten — välittömiin, avoimen äänestyksen — salaiseen; vaalioikeuksien laajentaminen aikuisen väestön uusiin kerroksiin; vaalioikeuksien palauttaminen niille entisille kulakeille, jotka todellisuudessa, rehellisellä työllä ovat todistaneet, että he ovat lopettaneet taistelun neuvostojärjestelmää vastaan. Proletariaatin diktatuurin kehitys kulkee horjumatta tietä, jolla keskeytymättä voimistuu ja laajenee neuvostovaltion välitön yhteys kansanjoukkoihin, väestön valtavaan enemmistöön, tietä, jolla kansanjoukkojen kaikinpuolinen ja aktiivinen välitön osanotto valtion hallintaan ja sosialistisen rakennustyön johtoon voimistuu. Proletaarisen demokratian kehitys, joka on saavutettu tuloksena riistäjäluokkien hävittämisestä, sosialistisen omaisuuden, neuvostoyhteiskunnan perusteen, lujittamisesta, Liiton kaikkien tasavaltojen väestön valtavan enemmistön etujen yhtenäisyyden toteuttamisesta, lujittaa proletaarisen diktatuurin valtiota kaikin puolin.
Uskollisena kaikkien kansojen ja kansallisuuksien veljeys-, vapaus- ja riippumattomuus-periaatteilleen, SSSR järkähtämättä taistelee rauhan säilyttämiseksi kansojen kesken, paljastaa imperialististen rosvojen hyökkäyssuunnitelmat ja ryhtyy kaikkiin tarpeellisiin toimenpiteisiin turvatakseen koko maailman työtätekevien sosialistisen isänmaan puolustuksen sitä uhkaavalta imperialistien rosvohyökkäykseltä. Ja Kommunistisen Internatsionaalen VII Kongressi tyydytyksellä toteaa, että kaikkien lyömän vanhan tsaari-Venäjän sijalle ja heikon neuvostomaan sijalle, joka kehityksensä alussa oli sellaisen mahdollisuuden edessä, että imperialistit sen jakavat, on nyt noussut mahtava sosialistinen valtio.
SSSR on muuttumassa uuden ihmisen, ihmisten uuden yhteiskunnallisen ja yksilöllisen elämän maaksi. Joukkojen sosialistisen kilpailun, iskuruuden ja luovan alotteellisuuden pohjalla tapahtuu suunnitelmallisen sosialistisen työn suuressa pajassa valtava ihmisten uudestimuokkaus. Vähitellen katoavat kapitalismilta perityt kiskuruus-, yksityisomistukselliset ja yhteiskuntavastaiset tavat ja tottumukset. Mukaansatempaavan sosialistisen työn olosuhteet edistävät rikollisten ja rikkomusten tekijäin uudestikasvattamista. Elämään juurtuvat yhteiskunnallisen omaisuuden koskemattomuusperiaatteet kansantalouden kaikilla aloilla kaupungeissa ja maaseudulla. Työtätekevien joukkojen yhteiskunnallinen mielipide ja itsekritiikki ovat muodostuneet valtavaksi ihmisten kasvatuksen ja uudestikasvatuksen moraaliseksi vaikutusvoimaksi. Työhön ja yhteiskuntaan nähden lujittuvien uusien suhteiden pohjalla syntyvät uudet elintavat, tapahtuu ihmisten tietoisuuden ja psykologian uudestimuokkaus, muovautuvat terveet, työkykyiset ja kaikinpuolin kehittyneet uudet sukupolvet. Kansan syvyyksistä nousee joukottain organisaattoreita, johtajia, keksijöitä, vielä tähän mennessä tutkimattomien arktiikan luonnonvoimien pelottomia tutkijoita, stratosfäärin, ilmojen ja meren syvyyksien, vuoren huippujen ja maan uumenien voittajasankareita. Miljoonat työtätekevät rynnistävät ja valtaavat tekniikan, tieteen ja taiteen vaikeasti vallattavat linnakkeet. SSSR on muuttumassa uuden, päämääräänsä pyrkivän, reippaan, elämänhaluisen, kaikki vaikeudet voittavan ja suuria tekoja tekevän ihmisen maaksi.
V. Sosialismin voitto SSSR:ssä on saavutettu NKP(b):n päättävässä taistelussa oikeisto- ja »va semmisto»-opportunismia vastaan, sitkeässä ja pitkällisessä taistelussa valtavien vaikeuksien voittamiseksi, vaikeuksien, jotka syntyivät maan perinnöksi saaman alhaisen teknillis-taloudellisen tason yhteydessä, ja aiheutuivat välttämättömyydestä suorittaa mitä lyhimmässä ajassa omin voimin ja keinoin, vihamielisen imperialistisen ympäristön vallitessa, kansantalouden teknillisen pohjan rekonstruointi ja yhteiskunnallis-tatoudellisten suhteiden perinpohjainen uudestirakentaminen. Tämä uudestirakentaminen ja varsinkin maatalouden teknillisen pohjan uudestirakentaminen, mikä oli sidottu pienten talonpoikaistalouksien yhdistämiseen suuriksi kollektiivisiksi talouksiksi ja kulakiston luokkana likvidoimiseen, suoritettiin proletariaatin päättävän hyökkäyksen merkeissä kapitalistisia aineksia vastaan. Kadottaen kaiken taloudellisen pohjan imperialistien tukemat riistäjäluokkien jätteet tekivät raivokasta vastarintaa, turvautuivat sabotaashiin, tuholaisuuteen, sadon murhapolttoihin, kylvökamppailujen murtamiseen, karjan tuhoamiseen yms. Proletariaatin onnistui nujertaa vihollisten vastarinta, luoda mahtava sosialistinen teollisuus, lujittaa kolhoosi järjestelmä, voittaa vaikeudet, jotka liittyivät kansantalouden nopean nousun välttämättömyyteen. Leninin ja Stalinin nerokkaasti ennakolta näkemä sosialismin valmiiksi asti rakentamisen mahdollisuus yhdessä, erikseen otetussa maassa, tuli todellisuudeksi, jonka koko maailman miljoonat näkevät ja tuntevat. Historiallinen kysymys »kuka kenet» sisäisellä areenalla, kysymys sosialismin voitosta kapitalismin yli SSSR:ssä, on lopullisesti ja peruuttamattomasti ratkaistu sosialismin hyväksi, mikä ei sulje pois sitä, että luokkavihollisen murskatut jätteet, jotka ovat menettäneet kaiken toivonsa voida ehkäistä sosialismin kehitystä, tulevat tekemään ilkitöitään SSSR:n työläisille ja kolhoosilaisille.
Voittaneen sosialismin edelleen kehitystä tulevat seuraamaan SSSR:n sisällä toisenlaiset vaikeudet, vaikeudet, jotka aiheutuvat välttämättömyydestä voittaa kapitalismin jätteet ihmisten tietoisuudessa. Sosialismin voitolla SSSR:ssä valtasi maailman proletaarinen vallankumous vaikeasti vallattavat asemat kärjistyvässä taistelussa kysymyksen »kuka kenet» ratkaisemiseksi kansainvälisellä areenalla.
VI. Sosialismin voitto SSSR:ssä on yleismaailmallisen merkityksen omaava voitto. Sosialismin voitto SSSR:ssä, joka saavutettiin kansainvälisen proletriaatin tukiessa SSSR:n työläisiä ja kolhoosilaisia, suuren Leninin parhaan taistelukumppanin, koko maailman työtätekevien viisaan johtajan tov. Stalinin johdolla, aiheuttaa syvän kumouksen kaikkien maiden työtätekevien tietoisuudessa; se saa sosialidemokraattisten työläisten ja muiden suuntien työläisten mitä laajimmat joukot vakuutetuiksi yhteisen taistelun välttämättömyydestä sosialismin puolesta ja näyttelee ratkaisevan tekijän osaa proletaarisen taisteluyhtenäisyyden toteuttamisasiassa; se murskaa vuosisatojen aikana juurtuneet katsantokannat ja käsitteet kapitalistisen järjestelmän ikuisuudesta ja järkähtämättömyydestä, paljastaa kapitalistisen yhteiskunnan »uudistamista» koskevien porvarillisten teoriain ja suunnitelmien vararikon, vaikuttaa työtätekeviin joukkoihin kumouksellistavasti, antaa niille luottamuksen omiin voimiinsa ja vakaumuksen siitä, että kapitalismin kukistaminen ja sosialismin rakentaminen on välttämätöntä ja käytännössä mahdollista. Kapitalististen ja siirtomaiden miljoonien työtätekevien, kaikkien riistettyjen ja sorrettujen silmien edessä on kirkkaalla valolla valaistu vapautuksen tie, SSSR:n elävällä esimerkillään rakentama sosialismin tie.
Neuvostollinen, sosialistinen järjestelmä turvaa:
VII. Sosialismin voitolla tuli SSSR suureksi valtiollis-poliittiseksi, taloudelliseksi ja kulttuuriseksi voimaksi, joka vaikuttaa maailman politiikkaan, tuli vetovoiman ja tiivistymisen keskukseksi kaikille kansoille, maille, jopa valtioillekin, joiden etujen mukaista on säilyttää kansainvälinen rauha, tuli kaikkien maiden työtätekevien tukipylvääksi sodan uhkaa vastaan, koko maailman työtätekevien tiivistymisen mahtavaksi aseeksi maailman taantumusta vastaan.
Sosialismin voitto, muutettuaan SSSR:n voimaksi, joka saattaa liikkeeseen laajat väestökerrokset, luokat, kansallisuudet, kansat ja valtiot, merkitsee uutta mitä suurinta edistystä luokkavoimien keskinäissuhteessa maailman mitassa sosialismin hyväksi, kapitalismin tappioksi, uuden etapin alkua proletaarisen maailmanvallankumouksen kehityksessä.
Tästä Kommunistisen Internatsionaalen VI Kongressin ajoista lähtien saavutetusta historiallisesta asemasta, johon päässeenä maailman proletaarinen liike astuu sotien ja vallankumousten toiseen jaksoon, ja joka määrää proletaarisen maailmanvallankumouksen perustehtävät, johtuu koko maailman työväenluokalle ja työtätekeville sekä Kommunistisen Internatsionaalen kaikille sektsioille ensiarvoinen velvollisuus:
kaikin voimin ja keinoin auttaa SSSR:n lujittumista, taistella SSSR:n vihollisia vastaan. Niin rauhan olosuhteissa kuin myöskin SSSR:ää vastaan suunnatun sodan olosuhteissa soveltuu SSSR:n lujittaminen, sen mahtavuuden lisääminen, sille voiton turvaaminen taistelun kaikilla aloilla ja kaikilla osilla — täydellisesti ja eroittamattomasti yhteen koko maailman työtätekevien etujen kanssa heidän taistelussaan riistäjiä vastaan, soveltuu yhteen imperialismia vastaan taistelevien siirtomaakansojen ja sorrettujen kansojen etujen kanssa, on ehtona ja edistää proletaarisen maailmanvallankumouksen voittokulkua, sosialismin voittoa koko maailmassa. Sen vuoksi SSSR:n auttamisen, sen suojelemisen ja sen voiton edistämisen kaikkia sen vihollisia vastaan tulee määrätä proletariaatin jokaisen vallankumouksellisen järjestön toiminnan, jokaisen todellisen vallankumousmiehen, jokaisen sosialistin, kommunistin, puolueettoman työläisen, työtätekevän talonpojan, jokaisen rehellisen intelligentin ja demokraatin toiminnan, jokaisen, joka haluaa riiston, fasismin ja imperialistisen sorron kukistamista, vapautumista imperialistisista sodista, joka haluaa veljeyttä ja rauhaa kansojen kesken, sosialismin voittoa koko maailmassa.
Kommunistisen Internatsionaalen VI! maailmankongressi:
| 1. Bronkowsky | 24. Koplenig |
| 2. Browder | 25. Kun |
| 3. Cachin | 26. Kuusinen |
| 4. De-Visser | 27. Lenski |
| 5. Dias | 28. Linderot |
| 6. Dimitriu | 29. Manuilski |
| 7. Dimitrov | 30. Mao Tse-dun |
| 8. Duclot | 31. Marty |
| 9. Ercoli | 32. Moskvin M. A. |
| 10. Florin | 33. Okano |
| 11. Foster | 34. Pieck |
| 12. Gallacher | 35. Pollit |
| 13. Garlandi | 36. Prestes |
| 14. Gottwald | 37. Raymond |
| 15. Green | 38. Rakosi |
| 16. Habud Salim | 39. Shdanov |
| 17. Hayen | 40. Stalin |
| 18. Heckert | 41. Stefanov |
| 19. Itsikawa | 42. Thälmann |
| 20. Jeshov | 43. Thorez |
| 21. Keyros | 44. Tshan Go-tao |
| 22. Köhler | 45. Tsho En-ljai |
| 23. Kolarov | 46. Wan Min |
| 1. Belevski | 18. Krumin |
| 2. Blas Rocca | 19. Levlien |
| 3. Bo Gu | 20. Losovski |
| 4. Bradley | 21. Michal |
| 5. Campbell | 22. Popov |
| 6. Dalem | 23. Pruchnjak |
| 7. Dutt Palm | 24. Skhalker |
| 8. Dernberger | 25. Shverma |
| 9. Dolores | 26. Sharkey |
| 10. Ford | 27. Shiroki |
| 11. Frachon | 28. Stoinov |
| 12. Furini | 29. Tuominen |
| 13. Gioldi | 30. Tshemodanov |
| 14. Goppner | 31. Ulbricht |
| 15. Gorkitsh | 32. Varga |
| 16. Jacquemotte | 33. Zapotatski |
| 17. Kon Sin |
| 1. Angaretis | 11. Minor |
| 2. Anvelt | 12. Monmousseau |
| 3. Dengel | 13. Shkirjatov |
| 4. Eberlein | 14. Schmeral |
| 5. Ferdi | 15. Senander |
| 6. Gshegoshevski | 16. Sirola |
| 7. Iskrov | 17. Stasova |
| 8. Kerrigan | 18. Tu Ho-sin |
| 9. Krajevski | 19. Tshakaja |
| 10. Magi | 20. Waletski |
Elokuun 21 pnä pidettiin Kominternin Toimeenpanevan Komitean ensimmäinen täysistunto, jossa puhemiehistöön ja sihteeristöön valittiin seuraavat toverit:
| 1. Cachin | 11. Manuilski |
| 2. Dimitrov | 12. Marty |
| 3. Ercoli | 13. Moskvin M. A. |
| 4. Florin | 14. Okano |
| 5. Foster | 15. Pieck |
| 6. Gottwald | 16. Pollit |
| 7. Kolarov | 17. Stalin |
| 8. Koplenig | 18. Thorez |
| 9. Kuusinen | 19. Wan Min |
| 10. Lenski |
| 1. Bronkowsky | 7. Kon Sin |
| 2. Browder | 8. Linderot |
| 3. Gallacher | 9. Losovski |
| 4. Garlandi | 10. Michal |
| 5. Heckert | 11. Raymond |
| 6. Köhler | 12. Tuominen |
| Dimitrov — pääsihteeri | |
| Ercoli | Kuusinen |
| Manuilski | Marty |
| Pieck | Gottwald |
| Moskvin M. A. |
| Florin |
| Wan Min |