Wienin Sosialistikongressin päätökset

1921


Julkaistu: 1921
Suomennos: Tuntematon
Lähde: »Wienin sosialistikongressin päätökset». [SDP:n puoluetoimikunta,] Helsinki 1921
Skannaus: Työväenliikkeen kirjasto
Oikoluku, HTML: Joonas Laine


 

 


Wienin sosialistikongressin päätökset.

Säännöt ja päätöslauseet.

Sosialistipuolueiden kansainvälisen työväenliiton säännöt.

1 §. »Sosialistipuolueiden kansainvälinen työväenliitto on sellaisten sosialistipuolueiden yhdistys, jotka pyrkivät toteuttamaan sosialismia valloittamalta valtiollisen ja taloudellisen vallan vallankumoukseilisen luokkataistelun tietä. Tämä työväenliitto ei ole koko vallankumouksellisen köyhälistön käsittävä internationale, mutta kyllä keino sen luomiseen.

§ 2. Työväenliiton tehkävänä on yhdenmukaistuttaa siihen liittyneiden puolueiden toiminta, järjestää yhteinen esiintyminen ja edistää sellaisen internationalen muodostamista, joka käsittää koko vallankumouksellisen köyhälistön.

§ 3. Työväenliiton jäseniksi voivat tulla kaikki sosialistiset puolueet, jotka eivät kuulu »Toiseen» eivätkä »Kolmanteen» internationaleen, ja jotka tunnustavat nämä säännöt itseään sitoviksi ja noudattavat Työväenliiton yleisten konferenssien päätöksiä.

§ 4. Työväenliitto uskoo päätöstensä toimeenpanon toimeenpanevalle komitealle, jonka tehtävät määrätään yleisessä konferenssista laadittavassa ohjesäännössä.

§ 5. Kustannusten peittämiseksi maksavat Työväenliiton jäsenet veroa, joka on suhteellinen kunkin rahalliseen asemaan; kaikkien on kuitenkin suoritettava yleisten konferenssien määräämä vuotuinen minimivero.

§ 6. Työväenliiton päätokset ovat kaikille jäsenille sitovia; Työväenliittoon kuuluvat puolueet sitoutuvat erikoisesti olemaan ryhtymättä yksityisiin neuvotteluihin toisten kansainvälisten järjestöjen kanssa niihin liittymisestä ja yleensä yhteisesti sopimaan kansainvälisestä politiikasta.

 

Sosialistipuolueiden kansainvälisen työväen liiton toimeenpanevan komitean ohjesääntö.

§ 1. Toimeenpanevan komitean valitsevat Työväenliiton yleiset konferenssit liittoon kuuluvien puolueiden ehdotuksesta.

§ 2. Toimeenpanemaan komiteaan kuuluu kaksi edustajaa jokaisesta puolueesta, jonka äänimäärä konferenssissa nousee yli viiden (5) ja yksi jäsen puolueista, joiden äänimäärä ei nouse viittä korkeammaksi.

§ 3. Toimeenpaneva komitea asettaa keskuudestaan valitun viisihenkisen toimiston.

§ 4. Juoksevista asioista huolehtimaan valitsee toimeenpaneva komitea sihteerin.

§ 5. Toimeenpanevan komitean tehtävänä on välittää yhteyttä eri puolueiden kesken, huolehtia konferenssissa tehtyjen päätösten toimeenpanosta, järjestää tiedonantotoiminta ja ottaa aloite yhteistoimintaan.

§ 6. Kustannusten peittämiseksi kannetaan liittoon kuuluvilta puolueilta vuotuinen minimivero, joka on 5 prosenttia asianomaisten puolueiden jäsenmaksuista kertyvästä yhteissummasta.

§ 7. Tätä ohjesääntöä voidaan muuttaa yleisten konferenssien päätöksillä.

 

Imperialismi ja yhteiskunnallinen vallankumous.

Konferenssi on tutkinut Parisin ja Lontoon valtioneuvottelujen mahdollisia tuloksia ja on ottanut huomioon Saksan riippumattoman sosialistipuolueen, Englannin riippumattoman työväenpuolueen, Ranskan sosialistisen puolueen ja Ammatillisen internationalen julistukset, jotka osoittavat, että jokainen näistä järjestöistä on käsitellyt tätä kysymystä.

Samaten ottaa se huomioonsa ranskalaisen puolueen ehdotuksen, että pidettäisiin yhteinen neuvottelu näiden kolmen puolueen, Saksan, Englannin ja Ranskan, välillä korvauskysymyksen perinpohjaista tutkimusta varten.

Se pitää korvauksen välttämättömänä edellytyksenä, että sotavelat tehdään kansainvälisiksi ja että sodan vähiten rasittamat, tai kokonaan säästämät maat velvoitetaan asettamaan apulähteensä köyhtyneiden tai hävitettyjen maiden käytettäväksi tuotanto- ja kulutusvoimien uudestirakentamiseksi.

Konferenssi toteaa, että kapitalistiset hallitukset ovat kykenemättömiä ratkaisemaan sodasta johtuneita tehtäviä. Se varoittaa kaikkien maiden työväenluokkaa joukkoja yllyttävistä ja kiihoittavista menettelytavoista, joita hallitukset ja yltiöisänmaallinen sanomalehdistö käyttävät.

Liittolaiskapitalismin ylettömät ja mahdottomat vaatimukset ja väärinkäytökset, joihin niiden herättämä kiihko on ajanut Saksan vastavallankumouksellisen porvariston, uhkaavat kärjistää tilannetta ja aiheuttaa uusia verisiä selkkauksia.

Saksalaisten sotilaallisten järjestöjen (Orgesch j.n.e.) aseistariisuminen on sekä köyhälistön etujen että rauhan vaatimusken mukainen. Mutta yksin Saksan aseistariisuminen ei voi poistaa kaikkea sodanvaaraa, jos sitä ei seuraa yleinen aseistariisuminen kaikissa maissa.

Sentähden kehoittaa konferenssi kaikkia sosialistipuolueita järjestämään kokouksia ja mielenosoituksia:

Sodasta johtuneiden kysymysten väkivaltaista ratkaisua vastaan; kaikkia määräyksiä vastaan, jotka lisäävät saksalaisten työläisten puutetta ja orjuutta samalla luoden turmiollisen kilpailun muiden maiden työläisille; militarismia ja verilöylyjen uudistamista vastaan; työväenluokan rauhankaipuun vahvistamiseksi; vaatien rauhansopimusten yleistä tarkistusta; kansojen itsemääräämisoikeutta; taloudellisten kysymysten ratkaisua kansainvälisen solidarisuuden periaatteiden mukaan.

Konferenssi päättää, eitä ensimäinen tällainen mielenosoitus pidetään maalisk. 13 p. kaikissa suurissa kaupungeissa. Se kehoittaa kansainvälistä köyhälistöä panemaan toukok. 1 p:nä toimeen mielenosoituksen samojen päämäärien, etenkin yleisen aseistariisumisen ja rauhansopimuksen tarkistuksen puolesta.

 

Kansainvälinen taistelu vastavallankumousta vastaan.

Kaikissa kapitalistisissa maissa on vastavallankumous köyhälistövallankumouksen ensimäisen menestyksen jälkeen uudelleen vahvistunut työväenluokan riittämättömän voiman ja sisäisen hajanaisuuden takia. Konferenssi kehoittaa sentähden kaikkia siellä edustettuina olleita sosialistisi puolueita keskittämään voimansa porvarillisen vastavallankumouksen torjumiseksi, puolustamaan köyhälistön saavutettuja oikeuksia ja vapauksia kapitalististen hallitusten diktatorisia pyyteitä vastaan, ja käyttämään valloitettujen asemien puolustamistaistelua vallankumouksellisen köyhälistön kokoamiseksi valtiollista valtaa valloittamaan.

Konferenssi velvoittaa sosialistipuolueet kaikin käytettävissä olevin keinoin taistelemaan kapitalistivaltojen vastavallankumouksellista sekaantumista vastaan Neuvosto-Venäjän asioihin, edistämään rauhantilanteen palaamista Venäjälle ja taloudellisten ja diplomaattisten suhteiden uudelleen solmiamista neuvostotasavallan kanssa ja vastustamaan kapitalistivaltojen sotaista toimintaa Neuvosto-Venäjää vastaan, etenkin koettamalla estää joukkojen ja ampumavarojen kuljetuksen.

Konferenssi on sitä mieltä, että Unkarin vastavallankumous uhkaa välittömästi koko Keski-Europan köyhälistöä. Konferenssi velvoittaa länsimaiden sosialistipuolueita vastustamaan liittolaisvaltojen harjoittamaa Unkarin vastavallankumouksen avustusta. Se velvoittaa kaikkien maiden sosialistipuolueita kaikin voimin kannattamaan Unkarin köyhälistön vapaustaistelua ja kaikin keinoin torjumaan Horthy-Unkarin mahdolliset hyökkäykset jonkun naapurimaan kimppuun.

Samaten velvoittaa konferenssi sosialistipuolueita käyttämään hyväkseen jokaista tarjoutuvaa tilaisuutta tehdäkseen tyhjäksi Puolan ja Romanian herrasluokan vastavallankumoukselliset juonittelut.

Vallankumouksellisen köyhälistön ensimäinen velvollisuus on omassa maassaan taistella vastavallankumouksellisia pyrkimyksiä vastaan. Sentähden täytyy Saksan köyhälistön vastustaa taantumuksellisten orgesch-järjestöjen suunnittelemia mellakoita. Jos yhä julkeammaksi käyvä taantumus vaatisi työväestöä taisteluun, ei ole tyydyttävä vain taistelun vastustamiseen; monarkistijoukkojen kukistamisen jälkeen täytyy köyhälistön tarttua valtaan. Saksan köyhälistö täyttää samalla myös kansainvälisen velvollisuuden; sillä orgesch-järjestöt leviävät jo Itävaltaankin, sen kautta tarjotakseen kättä Unkarin valkokaartilaisille.

Konferenssi panee vastalauseensa luokkatietoisen köyhälistön sortoa vastaan kapitalistisissa maissa, etenkin Unkarissa, Etelä-Slaviassa, Puolassa, Romaniassa, Liettuassa, Espanjassa. Se toteaa, että maailman luulotellusti vapaimmassakin tasavallassa, Yhdysvalloissa, kapitalistiset sortopyrkimykset johtavat köyhälistön väkivaltaiseen kohteluun, kuten Amerikan työväen harmaantuneen esitaistelijan Eugen Debsin ja monen muun amerikkalaisen sosialistin kohtalo osoittaa. Konferenssi lähettää kaikille porvariston vankiloissa nääntyville tovereille veljelliset terveisensä ja antaa konferenssin valitseman toimikunnan tehtäväksi käyttää kaikkia sopivia keinoja taatakseen kapitalistiluokkien sortamille työväenpuolueille koko kansainvälisen köyhälistön yksimielisen kannatuksen.

 

Luokkataistelun järjestely ja menettelytavat.

Wienin kansainvälinen sosialistikonferenssi kehoittaa kaikkia työläisiä yksimielisyyteen sosialistisessa toiminnassa sekä eri maissa että internationalessa. Se on päättänyt tekemiensä päätösten ja hyväksymiensä päätöslauseiden perusteella toimia kaikin mahdollisin voimin tämän yksimielisyyden saavuttamiseksi. Se kehoittaa kaikkien maiden sosialisteja kannattamaan näitä pyrkimyksiä luomalla vallankumouksellisen, yhtenäisen köyhälistörintaman kapitalismia ja imperialismia vastaan sekä omassa maassaan että kansaivälisen proletaarisen luokkajärjestön keskuudessa.

 

Georgian kysymystä tutkimaan asetetun toimikunnan selostus.

Georgian sosialidemokraattinen puolue, ammattijärjestön toimikunta ja sosialisti-federalistinen puolue ilmoittivat kansainväliselle sosialistikonferenssille, että venäläiset joukot olivat ilman edelläkäypää sodanjulistusta kulkeneet Georgian rajan yli ja marssineet Tiflisiä kohti.

Moskovasta tulleet sähkösanomat ja Venäjän neuvostohallituksen lähettiläs Wienistä väittävät sitävastoin, että Georgiassa oli puhjennut paikallisia levottomuuksia väestön keskuudessa ja että neuvostohallitus oli tarjoutunut välittäjäksi kapinallisten ja Georgian hallittusen välillä.

Konferenssi ei voi tutkia asiantilaa kokonaisuudessaan, mutta jo Moskovan hallituksen selityksestä käy selvästi ilmi, että Georgian taisteluissa esiintyy toisella puolen voimia, jotka kuuluvat neuvostohallituksen eli sen muodostaman kommunistipuolueen käskypiiriin. Jos osottautuisi todeksi, että suuri, kommunistipuolueen hallitsema Venäjä, joko suoranaisesti tai epäsuorasti käy sotaa pientä naapuritasavaltaa Georgiaa vastaan, täytyisi sen aiheuttaa ankaria vastalauseita koko Europan köyhälistön taholta, joka ei voi käsittää, että kahden sosialistien hallitseman valtion väliset erimielisyydet ratkaistaan imperialistisille valtioille ominaisia menettelytapoja noudattamalla.

Konferenssi selittää, että köyhälistön velvollisuus ja elinehto on puolustaa Venäjän vallankumousta kaikkia kansainvälisen ja venäläisen taantumuksen vehkeilyjä vastaan. Mutta taistelu vastavallankumouksellisia interventioneja vastaan Neuvosto-Venäjälle vaikeutuisi suuresti, jos Venäjän neuvostohallitus, vaikkakin toisista vaikuttimista, harjoittaisi interventiopolitiikkaa Georgiaa vastaan. Siksi odottaa konferenssi, että Georgian ja Neuvosto-Venäjän väliset erimielisyydet ratkaistaan rauhallista tietä ja että Neuvosto-Venäjä Venäjän köyhälistön oman edun nimessä ei uhkaa Georgian tasavallan itsenäisyyttä ja riippumattomuutta.

Tämän toimikunnan päätöslauseen johdosta hyväksyttiin päätökseksi seuraava ehdotus:

Toimeenpanevan komitean tehtäväksi annetaan ottaa selvää kysymyksessä olevista suhteista ja määrätä kantansa niihin nähden.

 

Uhrien hyväksi Romaniassa.

Valtiollinen ja taloudellinen sorto Romaniassa aiheutti siellä yleislakon lokakuussa 1920. Hallitus on käyttänyt tätä yleislakkoa hyväkseen koettaakseen tuhota työläisjärjestöt, sulkeakseen ammattiyhdistysten huoneistot, asettaakseen työväen lehdet sensuurin alaisiksi, sulkeakseen osan työläisiä työstä ja huonontaakseen toisten työehtoja. Siellä on alkanut luokkaoikeudenkäynti, jossa useat tunnetut luottamusmiehet on tuomittu monivuotiseen pakkotyöhön, useita on pahoinpidelty, vieläpä murhattukin, edustajain koskemattomuuttakaan ei ole otettu huomioon, niin että useita edustajia nyt viruu vankiloissa. Sitäpaitsi on vangittuina useita, joita vastaan ei vielä ole nostettu syytöstä. Konferenssi panee vastalauseensa tätä taantumusta vastaan, jota se pitää Unkarin valkoisen terrorin veroisena ja vaatii yleislakkoon yhtymisen takia vainottujen vapauttamista.

 

Unkarin kansankomissaarien hyväksi.

Neljä entistä Unkarin kansankomissaaria Desider, Bokanyi, Peter Agoston, Josef Haubrich ja Karl Bantus tuomittiin kuolemaan jouluk. 26 p. 1920 ja heitä on senjälkeen, samaten kuin muitakin kuolemaantuomittuja vallankumouksellisia, säilytetty koppivankeudessa.

Konferenssi panee vastalauseensa entisten kansankomissaarien ja muiden vallankunumksellisten epäinhimillistä kohtelua vastaan. Se vaatii kaikkien valtiollisista syistä vainottujen pikaista vapauttamista.

 

Toimeenpaneva komitea.

Toimeenpanevaan komiteaan valittiin yksimielisesti seuraavat jäsenet:

Sosialistipuolueiden kansainvälisen työväenliiton toimeenpaneva komitea kokoontui perustavaan kokoukseensa helmik. 27 p:nä. Läsnä olivat kaikki valitut jäsenet, paitsi Koshanin (Etelä-Slavia), jota edusti Kristan, ja Kaplansky (Poale-Zion), jota edusti Locker.

Toimeenpaneva komitea valitsi ohjesääntönsä 3 pyk. mukaisesti keskuudestaan viisihenkisen toimiston. Siihen ehdotettiin ja valittiin yksimielisesti Bernissä asetetun toimikunnan jäsenet, jotka myös olivat olleet Wienin konferenssin johtokuntana: Adler (Wien), Grimm (Bern), Ledebour (Berlin), Longuet (Paris), Wallhead (Manchester).

Sihteeriksi, jonka tehtävänä ohjesäännön 4 pykälän mukaisesti on huolehtia juoksevista asioista, valitsi toimeenpaneva komitea Adlerin (Wien).

Sosialistipuoluoiden kansainväliselle työväenliitolle tarkoitetut kirjelmät on osoitettava sihteerille:

Friedrich Adler, Wien V, Rechte Wienzeile 97.
Sähköosoite: Adler, Arbeiterzeitung, Wien.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

J. W. Keto

Wienin »kansainvälinen yhteistyöjärjestö».

Puoluetoimikunta, päättäessään painattaa ja järjestöille levittää edelläolevat Wienin konferenssin päätökset, päätti samalla oheen liittää selittävän kirjoituksen näiden päätösten johdosta. J. W. Keto sai tehtäväkseen laatia tämän kirjoituksen, joka on seuraava:

Maailmansodan jälkeen osottautui yhtenäisen sosialistisen internationalen uudestaan pystyttäminen mahdottomaksi. On myöhäistä kiistellä, oliko hajaannus loogillisesti välttämätön ja eikö olisi ollut proletariaatin suurelle asialle hyödyllisintä, jos olisi voitu kaikista sodan aikaan kehittyineistä jyrkistä menettelytapaeroavaisuuksista huolimatta yhtyä yhteiseen kansainväliseen järjestöön. Näin ei kuitenkaan käynyt. Kommunnistit kieltäytyivät alusta alkaen yhtymästä minkäänlaiseen yhteistoimintaan muiden sosialististen virtausten kera. Vanhan internationalen uudistamisliikkeessä joutuivat taas varsin huomattavaan asemaan ne puolueet, joiden sodanaikaista politiikkaa on yhteissellä nimellä tavattu nimittää sosialipatriotismiksi ja jotka tuon politiikkansa vuoksi olisivat joutuneet vastenmielisiksi sille proletariaatin opille, mikä sodan aikana oli painostanut ajatusta, että minkään maan proletariaatin ei tule asettua täydellisesti kannattamaan porvarillisten hallitusten sotapolitiikkaa, vaan on sen pyrittävä sodankin aikana yhteyteen toisten maiden proletariaatin kanssa yhdessä sopimaan yhtenäisestä kansainvälisestä sosialistisesta toimintaohjelmasta. Tuo seikka, että juuri sosialipatrioottiset sosialistiset ryhmät, jotka sodan aikana olivat asettuneet imperialististen hallitustensa taakse ja vastustaneet kaikkea sosialistien kanainvälistä yhteistoimintaa, huomattavasti joutuivat uuden internationalen uudistamisvimmassa etualalle, vaikutti osaltaan, että yhtenäisen internationaalen muodostaminen ei-kommunististen puolueiden kesken ei lopultakaan onnistunut. On suoraan tunnustettava — ja tämän tunnustuksen on tehnyt itse uuden Wienissä perustetun yhteistyöjärjestön sihteeri Friedrich Adler — että tämän kielteisen tuloksen pääasiassa aiheutti eräiden maiden työväenjoukkojen yhtenäiselle, kaikki sosialistiset puolueet käsittävälle kansainväliselle järjestölle vihamielinen mieliala, joka itse asiassa perustui suureksi osaksi sisäpoliittisiin ja paikallisten sosialististen puolueiden välisiin vastakohtiin. Tämä mieliala ei ollut kaiketikaan sopusoinnussa kansainvälisen työväenliikkeen todellisten etujen kanssa. Mutta toiselta puolen on tämän mielialan tulokset otettava huomioon tosiasiana, josta ei pääse yli eikä ympäri. Kun Saksan riippumattomat sosialistit päättivät erota n.s. toisesta internationalesta ja Ranskan sosialistit seurasivat heitä tällä tiellä, kävi selväksi, että toisen internationalen muodostaminen yhteiseksi ei-kommunististen sosialististen puolueiden ineternationaleksi ei ollut enää ajateltavissa. Varsinkin Saksan riippumattomien eron jälkeen voitiin tosiasiaksi todeta, että toinen internationale oli muodostunut pääasiassa sosialipatrioottisten puolueiden yhtymäksi, melkein samaan tapaan kuin kolmas eli Moskovan internationale oli muodostunut puhtaasti kommunististen puolueiden kansainväliseksi puolueliitoksi.

Kun kummastakin mainituista internationalen nimeä vaativista järjestöistä todetaan, että ne ovat vain määrätynsuuntaisten sosialististen puolueiden kansainvälisiä keskusjärjestöjä, on samalla todettu, että tätä nykyä ei ole olemassa lainkaan internationalea tämän sanan entisessä mielessä. Ei ole olemassa kansainvälistä järjestöä, joka käsittäisi koko sosialistisesti ajattelevan työväen kaikissa maissa.

Tämä tilanne on ilmeisesti väliaikainen. Mutta niin kauan kuin sitä kestää, on luonnollista, että ne puolueet, joiden jäsenet eivät ole kommunisteja, mutta jotka eivät myöskään ole sodan aikana tehneet itseään syypäiksi sosialipatriotismiin, koettavat muodostaa itselleen kansainvälisen järjestön samaan tapaan kuin toisetkin sosialistiset puoluesuunnat. Tästä pyrkimyksestä on syntynyt viime talvena Wienissä perustettu »Sosialististen puolueiden kansainvälinen yhteistyöjärjestö».

Uusi »kansainvälinen yhteistyöjärjestö» siis suoraan tunnustaa, että se ei ole ainakaan vielä mikään sosialistinen internationale, koska se käsittää sekin vain yhden murto-osan — korkeintaan kolmanneksen — maailman sosialistisesti järjestynyttä proletariaattia. Se lausuu rehellisesti olevansa vain määrätynsuuntaisten sosialististen puolueiden yhtymä. Mutta »kansainvälinen yhteistyöjärjestö» pyrkii muodostumaan — kuten toisetkin — todelliseksi internationaleksi. Se uskoo, että niiden periaatteiden ympärille, joiden voi sanoa olevan tunnusmerkillisiä siihen yhtyneille puolueille, tulee enemmän taikka vähemmän itsetietoisesti kokoontumaan ennemmin tai myöhemmin maailman proletariaatin voimakas enemmistö. Se uskoo, että yhä useammat sosialistiset puolueet voittavat toiselta puolen sosiaalipatriotismin ja toiselta puolen kommunistisen lahkolaisuuden hengen.

On selvää, että vastaisesta todellisesta internationalesta, joka käsittää koko maailman sosialistisen proletariaatin ei tule muodostumaan täysin mikään samankaavainen ryhmä, kuten on laita kommunistisessa internationalessa. Se ei ole tarkoituskaan. Kuten Wienin »kansainvälisen työväenjärjestön» sihteeri Friedrich Adler on kerran lausunut, on todellisen internationalen esikuvana pidettävä poliittisia työväenneuvostoja, sellaisina kuin ne esiintyvät Itävallassa, jossa ne ovat koko työväen luokkaa edustava järjestö ja jossa kaikki sosialistiset ryhmät ovat niissä mukana, koettaen ainakin eräissä tärkeissä kysymyksistä löytää pohjaa yhtenäiselle toiminnalle.

 

Järjestömuoto ja ohjelma.

Wienissä, Itävallan pääkaupungissa t.v:n helmikuun 22 ja 27 päiväin välillä pidettyyn neuvottelukokoukseen ottivat osaa seuraavat »keskustapuolueet»: Saksasta riippumaton sosialidemokraattinen puolue, Englannissa riippumaton työväenpuolue, Ranskasta sosialistinen puolue, Etelä-Slaaviasta Sloveenian sosialidemokraattinen puolue, Kroatia-Slavoonian sosialistinen työväenpuolue ja Serbian sosialidemokraattinen puolue, Latviasta sosialidemokraattinen puolue ja yleinen juutalainen työväenliitto, Liettuasta vasemmisto-sosialistivallankumouksellinen puolue, Itävallasta sosialidemokraattinen työväenpuolue, Poale Zion, Romaaniasta Bukovinan kansainvälinen sosialidemokraattinen maajärjestö, Siebenbürgin sosialistinen puolue, Romaanian sosialistinen puolue ja Banaa'n sosialistinen puolue, Venäjältä sosialidemokraattinen työväenpuolue (menshevikit) ja vasemmisto-sosialistivallankmuouksellinen puolue, Sveitsistä sosialidemokraattinen puolue, Tshekkoskovaakiasta saksalainen sosialidemokraattinen työväenpuolue ja Unkarista unkarilaisten maanpakolaisten (vasemmistososialidemokratinen) ryhmä Bilágosság. Nämä puolueet perustivat mainitussa tilaisuudessa jo ennen mainitun »Sosialististen puolueiden kansainvälisen yhteistyöjärjestön».

Mainittakoon aluksi joku sana kysymyksessä olevan kansainvälisen järjestön ulkonaisesta rakenteesta. Sen päätöksiä toimeenpanemaan ja asioita hoitamaan on asetettu n.s. toimeenpaneva komitea, jossa jokainen yhteistyöjärjestöön liittynyt puolue on edustajalla, ja jonka jäsenet edellä on lueteltu. Toimeenpaneva komitea on taas keskuudessaan valinnut viisijäsenisen toimiston, jonka jäsenet niinikään on jo edellä mainittu.

Tarkastakaamme nyt hiukan uuden kansainvälisen yhteistyöjärjestön luonnetta sen sääntöjen ja niiden päätösten nojalla, jotka Wienin konferenssi hyväksyi.

Mainitun järjestön tehtäväksi ilmoitetaan säännöissä »yhtenäistyttää liittyneiden puolueiden toiminta, järjestää yhteisiä esiintymisiä ja edistää koko vallankumouksellisen köyhälistön käsittämän internationalen luomista». Erityisesti ansaitsee kiinnittää huomiota tehtäväluettelon toiseen kohtaan, jossa puhutaan yhteisistä esiintymisistä. Mainitusta kohdastakin voi päätellä — kuten myöskin siitä sääntöjen kohdasta, jonka mukaan »yhteistyöjärjestön päätökset ovat kaikille sen jäsenille sitovia» — että uutta järjestöäkin on suunniteltu jonkinlaiseksi »teon iniernationaleksi», jollaiseksi erityisesti Moskovan internationale on tahtonut muodostua. Olen toisessa yhteydessä osoittanut, mitenkä vaikea, jopa mahdoton on yhdestä keskukselta käsin saada aikaan eri maiden sosialististen puolueiden yhteistä esiintymistä, jos nim. yksityisten puolueiden mielestä niiden toimimisedellytyksille siten tuotetaan suurta vahinkoa. On kuitenkin kaiketi asianlaita niin, että ei uuden kansainvälisen järjestön toimisto eikä keskuskomiteakaan tule pyrkimään Moskovan internationalen tapaan keskuksesta käsin ilman muuta antamaan määräyksiä kaikkien tai useampien puolueiden yhteisistä esiintymisistä tai jonkun puolueen määrätynlaisesta erikoisesiintymisestä, vaan että yhteiseen esiintymiseen, milloin sellaisia koetetaan järjestää, hankitaan ensin asianomaisten järjestöjen suostumus. Muuten saattaisi määräyksistä yhteisiksi esiintymisiksi, joiden aikaansaaminen olisi tietysti erinomainen voimanlisä sosialismin asialle, koitua samanlainen hajaannuksen aihe kuin niistä on jo tullut kolmannelle internationalelle. Jos kansainvälisen yhteistyöjärjestön toimeenpanoelimet: esim. antaisivat ylhäältä käsin määräyksen, että sen jäsenpuolueiden on määrätyllä hetkellä julistettava suurlakko, saattaisi helposti käydä niin, että käskyä ei toteltaisi maassa, jossa puoluejohto katsoisi sillä saattavansa työväenliikkeen taantumuksellisten voimien saaliiksi. Mielestäni kaipaisi yksityiskohtaisempaa selvittelyä juuri kysymyksessä oleva seikka siihen nähden, millä tavalla on minkälaisissa tilaisuuksissa kansainvälinen yhteistyöjärjestö aikoo yhteisiä esiintymisiä järjestää.

Tarkastakaamme lopuksi uuden järjestön luonnetta äskeisen Wienin neuvottelukokouksen päätöksistä. Alkuperin oli keskustelukysymyksiä suunniteltu kolme, mm. kysymykset »imperialismista ja yhteiskunnallisesta vallankumouksesta», »luokkataistelun menettelytavoista ja järjestämisestä» ja »kansainvälisestä taistelusta vastavallankumousta vastaan». Näistä kuitenkin ensimmäinen ja viimemen kysymys käsiteltiin yhdessä ja laadittiin niistä yhteinen päätöslauselma, niin että lopullisesti neuvottelukokous hyväksyi vain kaksi päätöslauselmaa.

»Imperialismia ja yhteiskunnallista vallankumousta» koskevan päätöslauselman pohjana voi lausua olevan käsityksen, että maailmansodan jälkeen seuraa välittömästi yhteiskunnallisen vallankumouksen aikakausi, jolloin taistellaan ratkaiseva taistelu imperialististen ja vastavallankumouksellisten voimien ja työtätekevien väestökerrosten välillä. Tämä käsitys yhteiskunnallisen vallankumouksen aikakauden alkamisesta on kuitenkin täydellisesti eroava kommunistien käsityksestä »maailmanvallankumouksesta», jonka piti seurata välittämästi sotaa taloudellisena romahduksena ja proletariaatin valtiovallan kaappauksena. Wienin konferenssin päätöslauselma ei suinkaan kommunistien tavoin edellytä, että kapitalismi luhistuisi siihen taloudelliseen pulaan, joka kautta kapitalistisen maailman nyt on kestettävänä. Mutta vaikkapa Wienin konferenssissa edustettujen puolueiden kanta näyttää yleensä olevankin, että kapitalismi kykenee kestämään nykyisen maailmanpulan, niin ne laskevat, että kapitalismin nykyinen aste: imperialismi tulee yhä uusia kansojen välisiä ristiriitoja ja selkkauksia synnyttämällä pitämään huolen siitä, että työtätekevien joukkojen yhteiskunnallisvallankumouksellinen mieiiala ei pääse laimenemaan kuin korkeintaan tilapäisesti. Samalla tavoin joukkojen mielialaan kumouksellistuttavasti vaikuttaa kapitalismin vastainen taloudellinen kehitys, kapitalistinen tuotantotapa kun ei enää kykene kohottamaan työtätekevien joukkojen elintasoa, vaan riistää näitä entistä räikeämmin. Mutta on kuitenkin selvää, että yhteiskunnallinen vallankumous on pitkällinen, vuosikymmeniä kestävä ajanjakso. Se on erilainen eri maissa ja siinä on lukuisasti vaiheita. Voitot ja tappiot, hyökkäys ja puolustus vaihtelevat. Siinä voi seurata porvarillisen vastavallankumouksen aikoja. Tällaisia vastavallankumouksia vastaan on proletariaatin oltava varuillaan, hyökättävä oman maan taantumuksellisia voimia vastaan ja tuettava toisten maiden proletariaattia sen taistelussa. Nimenomaan velvoitetaan jokainen uuteen yhteistyöjärjestöön liittyvä puolue antamaan takeet siitä, että on vapaa sosialipatriotismista, että se siis ei maanpuolustuksenkaan nimellä yhdy kannattamaan oman maansa porvariston imperialistisia tarkoitusperiä ja että se kykenee tarpeen vaatiessa yhtymään yhteistoimintaan toisten maiden puolueiden kanssa taistelemaan imperialismin ja vastavallankumouksen voimia vastaan. Kuitenkaan ei uusi järjestö edellytä, kuten Moskovan lahkolaisjärjestö, että sosialipatriottiset vähemmistöt olisi puolueina erotettava, koska kunkin maan proletariaatin rintaman yhtenäisyys on tärkeimpiä edellytyksiä yhteiskunnallisen vallankumoustaistelun voitolliselle suorittamiselle.

Kun puolueemme jäsenet nyt kokouksissaan ryhtyvät pohtimaan internnationalekysymystä, on heidän syytä mitä vakavimmin pohtia juuri sitä kysymystä, voiko meidän puolueemme antaa riittävät takeet siitä, että se on vapaa »sosialipatriotismista» ja että se tulee panemaan täytäntöön kaikki kansainvälisen yhteistyöjärjestön päätökset. Ratkaisua vaikeuttaa se seikka, että meillä maailmansodan aikana ei sanottavasti johduttu pohtimaan kysymystä sosialipatriotismista, maan puolustuksesta j.n.e., niin että noiden käsitteiden sisältö ei useimmille ole yksityiskohtaisesti selvillä. Jotta voisi sanoa, mitä sitoutuu hylkäämään, tulisi tietää, millä tavalla päätöslauselman laatijat ponsilauselmassa mainitut käsitteet määrittelevät. Se ei käy riittävästi päätöslauselmasta selville.

Toisessa päätöslauselmassa, joka koskettelee »luokkataistelun menettelytapoja ja järjestämistä», käsitellään mm. kysymystä demokratiasta ja diktatuurista. Päinvastoin kuin Moskovan internationale se yleensä suosittelee demokratian tietä käytäväksi niin pitkälle kuin sitä suinkin päästään, mutta otaksuu, että useimmissa maissa porvaristo ennen proletariaatin valtaan pääsyä tulee särkemään kansanvaltaisen valtiojärjestyksen, jolloin proletariaattikin on pakotettu vuorostaan pyrkimään saamaan valtiovaltaa haltuunsa vallankumouksellisilla joukkoliikkeillä ja säilyttämään sen luokkajärjestöjensä hallussa. Tällaistakin proletaarista valtiovaltaa on toisten maiden proletariaatin voimainsa mukaan tuettava. Tuon tukemistoiminnan yhdistämäseksi ja yhtenäistyttämiseksi tarvitaan kaikkien proletaaristen puolueiden järjestö, internationale.

Yllä olevasta lyhyestä selostuksestakin lienee käynyt selviille, että useat Wienissä luodun järjestön säännöissä ja päätöksissä lausutuista ajatuksista vastaavat meidän puolueessamme yleisimmin vallalla olevia käsityksiä. Ei ole kuitenkaan salattava itseltään, että uuteen järjestöön yhtyminen saattaa velvoittaa puolueen vastaisuudessa politiikkaan, jonka kaikista johtopäätöksistä ei olla nykyään selvillä tai joka jo nyt, mikäli siitä selvillä ollaan, on omiaan herättämään epäilyksiä. Kun kuitenkin kansainvälisen yhteistoiminnan tarmo on suuri ja myöhemmin lienee tilaisuus selvittää epäselvyyksiä ja erimielisyyksiä, on kaiketi syytä meidänkin puolueemme pyrkiä Wienin »kansainvälisen yhteistyöjärjestön» yhteyteen ja antaa sen ratkaista, pitääkö se maamme sosialidemokratiaa yhteyteensä kelvollisena.

J. W. K.