Julkaistu: 1918
Lähde: »Työväen diktatuuri Suomeen!». Suomalaisten Kommunistien Sarjajulkaisu N:o 37. Suomalainen Kommunistinen Puolue, Pietari 1918.
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Aikaisemmin kuninkaat ja keisarit tai tsaarit hallitsivat valtioita ollen läheisessä yhteistoiminnassa ainoastaan hovipiirinsä, sotapäälliköittensä, piispojen ja läänitysherroina talonpoikia nylkevän aateliston kanssa. Kun sitten käsityömestareista kehittyi teollisuudenharjottajia ja tavaranvaihto, kauppa- ja liike-elämä eri maitten välillä laajeni ja sai määräävän aseman yhteiskunnassa, ei kuninkaitten, ja »jalosukuisten säätyjen» yksinomainen hallitusvalta enään voinut tyydyttää yhä mahtavammiksi paisuneita teollisuus- ja kauppakapitalisteja. Teollisuusherrat ja kauppiaat — vapautumaan pyrkivien talonpoikien tukemina — pakoittivat vähitellen aatelin ja korkeamman papiston, nuo sukuoikeuksien omistajat, jakamaan hallitusvallan nousevan porvariston kanssa. Kuninkaitten kanssa hallitsemaan asetettiin kapitalisteja edustavia ministereitä, perustettiin parlamentteja, joihin porvaristo valitsi edustajansa valvomaan hallitusta. Taloudellisen mahdin siirtyessä kokonaan varsinaisen kapitalistiluokan käsiin menettivät sukuoikeudet merkityksensä. Maailmaa alkoi hallita puhtaasti kapitaalin valta.
Aluksi hallitsi taloudellisella alalla kukin tehtailija, maatilan ja kauppatilan omistaja itsenäisesti omaa riistovälinettään, olematta kiinteämmässä yhteistoiminnassa toisten kapitalistien kanssa. Heitä yhdisti vain asettamansa valtion hallitus, joka huolehti omistavain kapitalistien riistoetujen suojelemisesta sotajoukoilla toisen maan kapitalistien hyökkäyspyyteitä vastaan ja sotaväen sekä poliisin avulla piti työväestöä kurissa ja pakoitti sen raatamaan työtä alhaisilla palkoilla tai veronalaisina maanvuokraajina.
Kapitalistien välinen kilpailu aiheutti myöhemmin pääomien trustiutumisen. Tuotantovälineitten kehityttyä muodostui suuria varastoja. Tavaran tarjonta oli suurempi kuin kysyntä. Eri tuottajakapitalistit joutuivat kilpailemaan, kuka voi myydä tavaraa halvemmalla. Samoin vallitsi kilpailu kauppiaitten kesken. Se vaikeutti kapitalistien rajatonta kiskomismahdollisuutta. Mutta kapitalistit osasivat lopettaa keskinäisen kilpailunsa. Muodostui ensin eri maissa kutakin tuotantoalaa käsittäviä trusteja, ja lopuksi liittyivät kansainvälisiin yhtymiin, niin että maailmaa lopuksi hallitsi kaksi mahtavaa imperialistista kapitalistileiriä: saksalainen ja englantilais-amerikalais-ranskalainen. Ne määräsivät mitä valtioitten hallitsijain ja ministerien tuli tehdä. Näiden leirien kesken syttyi vihdoin aseellinen kamppailu siitä, kumpi saisi yksinvallan koko maailmassa. Tämä kapitalistinen rosvosota on jatkunut viidettä vuotta. Englantilainen suurryöstäjäin kopla sai saksalaisen nujerretuksi. Mutta se ei ole päässyt eikä tule koskaan pääsemäänkään tarkoituksiensa perille, sillä kapitalistien verinen hirmuvalta on kasvattanut tuhoojansa: kommunistisen työväenliikkeen. Sota on kiduttanut ja tuhonnut kaikkien maitten työväestöä mitä hirmuisimmalla tavalla. Se on vihdoin saanut työväenluokan selvään käsitykseen siitä, että pelastaakseen kapitalismin helvetistä on työläisillä ainoastaan yksi mahdollisuus: nousemalla leppymättömään taisteluun kapitalistista järjestelmää vastaan tuhota porvariston luokkadiktatuuri ja asettaa tilalle työväen luokkadiktatuuri sekä sosialiseerata koko tuloa tultava omaisuus kansan yhteisomaisuudeksi.
Imperialistisen kapitalismin virittämä verileikki on puhaltanut selvän luokkainvälisen taistelun ilmiliekkiin. Lopettaakseen kapitalistihirviöitten monivuotisen kansojen teurastuttamisen ja estääkseen sellaisen uudistumisen vastaisuudessa täytyy köyhälistön kukistaa kapitalistinen yhteiskuntajärjestelmä juuriaan myöten. Ja se voi sen tehdä. Luokkasodassa ei kapitalisteilla ole vähintäkään voiton mahdollisuutta. Riistäjäin luokan ja työtätekevän luokan etujen ristiriita on sovittamaton. Sen voi poistaa ainoastaan toisen tai toisen luokan lopullinen häviäminen. Mutta kapitalistiluokka ei koskaan voi hävittää työtätekevää luokkaa. Vaikka porvaristo voisi tapattaa ja tappaa viimeisenkin työläisen, ei työläisluokka sittekään voi hävitä sillä kapitalistinen yhteiskunta ei voi tulla toimeen ilman työväestöä. Riistäjiä ei voi olla, ellei ole riistettäviä. Sikäli kuin riistettäväin luku pienenee, täytyy riistäjäin luokasta sortua heikompia aineksia riistettäviksi.
Mutta ihmiskunta voi varsin hyvin tulla toimeen ilman riistäjäluokkaa. Riistäjäin luokka on loisluokka. Ihmiskunta ei elä toisen työn tuloksien toisen käytettäväksi riistämisellä; se tulee toimeen työtä tekemällä, kulutustarpeita valmistamalla — ja sitä tekee työväestö. Kapitalistiluokan hävittäminen päinvastoin helpottaa ihmiskunnan toimeentuloa, poistaa kehityksen jarrun, lopettaa tuhoavat sodat ja riistäjäin keinottelusta aiheutuvat tuotteiden valmistukselle aivan tarpeettomat, ja tuotantotoimintaa kokonaan vahingoittavat työt.
Ennen aseelliseen kamppailuun porvariston kanssa joutumistaan taisteli työväestö kapitalisteja vastaan ammatillisilla lakoilla ja poliittisella alalla edustajapaikoista parlamenteissa. Edustajasijojen valtaaminen ei kuitenkaan johtanut porvariston vallan kukistamiseen, sillä kapitalistien mahti ei perustunut parlamentteihin, vaan taloudelliseen valtaan: tuotantovälineiden omistusoikeuteen ja niiden avulla riistettyjen varojen varassa ylläpidettyyn aseelliseen voimaan. Vasta sitten kun työväestö on aseilla kukistanut porvariston aseellisen voiman ja ottanut kaiken tuloa tuottavaa omaisuuden haltuunsa, on porvariston valta tuhottu.
Vallan siirtyminen työväenluokalle tekee täydellisen mullistuksen tuotantotoiminnassa. Ennen kapitalistien riistopyyteitten mukaisesti johdettu tuotanto sosialiseerataan palvelemaan koko kansan etuja. Se edellyttää myöskin hallintokoneiston perinpohjaista muutosta.
Hallituskoneisto on järjestettävä sellaiseksi, että hallitseva ryhmä — työväestö — on läheisessä kosketuksessa toimeenpanevan hallitusvaltansa kanssa ja saa mahdollisimman välittömästi ohjata ja tarkastaa elämän järjestelyä kaikilla aloilla. Voidakseen voimakkaasti ja yhdenmukaisesti johtaa sosialistisen yhteiskunnan koneistoa ja nopeasti pakoittaa niskoitelevat vastavallankumoukselliset alistumaan, on hallintovalta keskitettävä korkeimman neuvostoelimen ympärille. Kaikkien alueneuvostojen tulee empimättä ja ehdottomasti noudattaa ylemmän neuvostoelimen ohjeita ja määräyksiä. Se ei kuitenkaan tarvitse olla esteenä paikallisten neuvostojen itsehallinnolle omalla alueellaan. Päinvastoin on paikallisille neuvostoille varattava täysi valta, jonka ainoana rajana on laajemman alueen eri neuvostojen toimintaa keskittävän ylemmän neuvosto-orgaanin antamien ohjeiden ja määräysten toteuttaminen. Siten saavutetaan toiselta puolen keskityksen tuottama voimakkuus ja yhdenmukaisuus asiain järjestelyssä ja toiselta puolen neuvostojen täysivaltaisuus ja itsenäinen, alotekykyinen toiminta omalla alueellaan. Porvarillisen hallintokoneiston virastokankeus, kaavoihin ja lakien kirjaimellisiin saivarteluihin homehtunut muodollisuus tulee vältetyksi. Yhteiskuntakoneiston toiminnan tarkoituksenmukaisuus pääsee oikeuksiinsa.
Sen sijaan, että kapitalistien virallisella hallituskoneistolla oli tehtävänä vain valvoa, että porvaristoa lakeja ja asetuksia noudatettiin ja toimitettiin verojen keräys, on työväen sosialistisella hallituksella järjestettävänä myöskin koko tuotantotoiminta. Tämä tärkeä tehtävä on mahdoton suorittaa porvariston hallituskoneiston avulla. Sen puolen hoitaminen jo yksin edellyttää sellaista hallitusjärjestelmää, joka kiinnittää laajat työläisjoukot tuotteita valmistavan työn ohella myöskin tuotantoa ja koko yhteiskuntaelämää johtavaan toimintaan. Ei voi laatia lakeja jokaista tuotanto- ja tuotteiden jakomenetelmää varten. Eikä se ole tarpeellistakaan. Tehdaskomiteoissa ja hallintotehtävissä määräävät työntekijät itse ja voivat samoin kuin kapitalistisen trustiutuman osakkeenomistajat ohjata joustavasti sekä asiantuntemuksella koko yhteiskunnallistutettua tuotantoa.
Taistelu sosialistista yhteiskuntajärjestelmää vastustavaa vastavallankumouksellista porvaristoa vastaan edellyttää, että työväestön luokkadiktatuurin toimeenpaneva hallituskoneisto voi nopeasti, voimakkaasti ja mutkattomasti toimia kullakin seudulla vihollisen yrityksien tuhoamiseksi. Ja vastavallankumouksellisia tulee Suomessakin ilmenemään vielä sen jälkeen kun rintamilla suoritettu vallankumoustaistelu jo on antanut vallan työväestön käsiin. Osa porvaristoa kyllä tuhoutuu taistelukentillä ja osa tulee saamaan surmansa sen kostontunteen ehdottomana seurauksena, minkä porvarien petomaisuus on nostattanut. Mutta sittenkin jää vastustajia, jotka ovat myöhemmin pakoitettava alistumaan ja palvelemaan uutta työnyhteiskuntaa luotaessa. Työväestön tulee rautaisella kädellä ja säälimättä alistaa porvaristo luokkadiktatuurinsa alaiseksi. Niin julmasti kun Suomen porvaristo on työläisiä kiduttanut, ei työväestö osaa edes kostaessaankaan kapitalisteja kohdella. Mutta se on oppinut kuitenkin ymmärtämään, että vihollinen on joko tuhottava taikka asetettava niin järkähtämättömän diktatuurin alaiseksi, että sillä ei ole mahdollisuutta lykätä enään koskaan esille verisiä pedonkynsiään.
Varsinaiset pääomanruhtinaat ovat Suomessa auttamattomasti lukeneet oman kuolemantuomionsa. Heitä ei voi eikä saa pelastaa ansaitusta rangaistuksesta, sillä heidän syntinsä ovat kohonneet yli lempeimmänkin tuomarin kuolemantuomiorajasta. Eikä yhteiskunta heissä kadota muuta kuin lyijynraskaan pohjalastin. Taloudellisen hyödyn kannalta ei moisia varten kannata leipäkortteja painattaa, vielä vähemmin hankkia leipää. Sen sijaan on syytä säästää ammattitaitoisia ja työkykyisiä herrasmiehiä, jotka voivat työllään palvella työnyhteiskuntaa, elleivät petomaisella esiintymisellään työläisiä vastaan ole osoittaneet jo alentuneensa niin eläimelliselle asteelle, että heidät on poistettava. Leikkausveistä ei tällöin saata olla käyttämättä.
Työväen luokkadiktatuurihallituksen ensimäisenä tehtävänä on julistaa tehtaat ja muut tuotantolaitokset, palkkatyöllä viljeltävät maat, kaupunkitalot, liikelaitokset ja koko tuloa tuottava omaisuus yhteiseksi kansallisomaisuudeksi. Pankkiosakkeet, arvopaperit ja työläisten velat kapitalisteille on tehtävä mitättömiksi. Ja samalla on tuotannon jatkuminen saatava tehokkaaseen vauhtiin. Laiskurit, keinottelijat ja kulassit on pahoitettava hyödylliseen työhön, epäluotettavat ja vastustajat työväestön täydellisen kontrollin alaisina.
Kaikki se edellyttää jokaisen työläisen osanottoa asiain johtoon ympäristössään ja omalla alallaan. Hallintokoneisto on niin järjestettävä, että se antaa työläisille siihen tilaisuuden.
Maaomaisuuden tuottoisa viljelys käy edullisemmaksi suurviljelyksenä. Sitä varten on muodostettava maanviljelyskommuuneja, jotka ottavat suurtilat haltuunsa ja saattavat viljelyksen niiden mailla entistä voimaperäisemmäksi. Ja sikäli kun pikkutilalliset alkavat huomata kommuunien harjoittaman suurviljelyksen edut, alkavat ne omasta alotteestaan yhdistyä suuremmiksi yhdyskunniksi, kommuuneiksi. Hallituskoneiston on kaikin tavoin avustettava kommuunien muodostumista ja hankittava niille tarpeellisia muokkausvälineitä.
Tehtaitten työväestön on asetettava kullekin tehtaalle ja muulle työpaikalle oma komiteansa huolehtimaan tuotantotyön tehoisasta jatkamisesta. Mutta niin maanviljelys- kuin teollisuustuotannon keskitetty toiminta vaatii omat laajemmilla alueilla toimivat elimensä ennen kuin koko yhteiskunnan rattaat saadaan sujuvasti ja tarkoituksen mukaisesti pyörimään.
Samoin kuin tuotteiden valmistus, vaatii niiden jakaminenkin koko työväenluokan osanottoa ja myötävaikutusta, ja että jako saataisiin tasapuoliseksi ja säännölliseksi. Yksityiskeinottelu jaossa on ehdottomasti lopetettava. Kaikki yksityiset kauppiaat on lykättävä sivuun tarpeettomina ja vahingollisina keinottelijoina sosialistisessa yhteiskunnassa. Osuuskauppaliikkeistä ja yksityisten kauppiaitten liikepalatseista on kehitettävä yhteiskunnallisia jakolaitoksia.
Tuotannon ja jaon järjestelyn pohjaksi on toimitettava mahdollisimman tarkkoja laskelmia siitä, kuinka paljon kutakin lajia on tuotettava yhteisen tarpeen tyydyttämiseksi. Aluksi johtuu laskelmien suorituksesta melkoisia vaikeuksia ja tulokset eivät ole kylliksi tarkat. Mutta seuraavaa kulutuskautta varten on jo helppo määritellä kulutustarpeen suuruus ja sen mukaan järjestää tuotanto tarvetta vastaavaksi.
Ruusujen päällä tanssimista ei luonnollisesti voi olla kapitalistisen yhteiskunnan muodostaminen sosialistiseksi, varsinkin silloin kun maailmansota ja sen yhteydessä porvariston verinen ryöstöpolitiikka on ajanut koko ihmiskunnan turmion partaalle. Se on kuitenkin ainoa ja parhain keino pelastaa ihmiskunta ja sen kulttuuri tuhosta. Kapitalistien riistojärjestelmä ei enään voi mitään pelastaa. Se on johtanut yhteiskunnan turmioon ja mitä pitemmälle se saa jatkua, sitä kamalammat ovat sen veriset jäljet. Porvariston valta voi luoda ainoastaan kuolemaa ja hävitystä, sillä se on jo yli aikansa elänyt, auttamattomasti kuolemaan tuomittu ja kykenemätön muuhun kuin tappavan kalmanhajun tartuttamiseen.
Ainoastaan porvariston luokkayhteiskunnan lopullinen alasrepiminen ja sosialistisen muodostaminen, on estävä mätänemisprosessin jatkumisen. Hallitsijain ammatti on kerrassaan poistettava ja, yhteiskuntaa ylläpitävän aineksen — työtätekevän luokan — itse määrättävä elämänsä puitteet. Jokaisella työläisellä, joka on työvelvollisuutensa täyttänyt, täytyy olla tasa-arvoinen oikeus yhteiselämän johtoon.
Venäjän työväestön Neuvostovallan hallitusjärjestelmä on sopivana esikuvana siitä, miten työväestön tulee käytännössä toteuttaa luokkadiktatuuriaan. Sen saavuttamia kokemuksia tulee Suomenkin työväestön käyttää edukseen. Suomen työväki, kommunismin lipun ympärille järjestyneenä, on kyllä itse määrittelevä vallankäyttönsä lähemmät muodot. Mutta voi jo arvioida, että se tulee tapahtumaan seuraavaan tapaan:
Kyläkomiteat. Työväestön kaikkien kerroksien saattamiseksi hallitsevaan asemaan ympäristöllään, ovat hallintoelimet ulotettavat jokaiseen kylään. Maaseudulla on muodostettava kyläkuntiin kyläkomitea, johon kylän työväestö yhteisessä kokouksessaan valitsee 3–5 jäsentä. Kyläkomitea valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja sihteerin. Puheenjohtaja on ennen muita vastuussa kaikista kyläkomitean käsittelemistä ja hoitamista asioista. Sen vuoksi onkin kaikki kyläkomitean asiapaperit puheenjohtajan taikka varapuheenjohtajan allekirjoitettava ennen kuin niitä voidaan katsoa päteviksi.
Kunnanneuvostot. Kyläkomitean yläpuolelle koko kunnan asioita hoitamaan valitaan kunnanneuvosto. Sen valitsemiseen ottaa osaa kunnan koko työväestö. Jos kunnanneuvostoon valitaan yksi edustaja kunnan asukasluvun jokaiselta kaksisataluvulta, tulee se hyvin edustamaan alueensa työläisten vaatimuksia kaikissa asioissa. Kunnanneuvosto valitsee keskuudestaan 5–7 henkisen toimeenpanevan komitean suorittamaan varsinaisia kunnan hallintotehtäviä. Toimeenpaneva komitea valitsee keskuudestaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja sihteerin, jotka samalla toimivat myöskin kunnanneuvoston puheenjohtajana ja sihteerinä. Kaikki asiakirjat ja päätökset on puheenjohtajan taikka varapuheenjohtajan ja sihteerin allekirjoitettava.
Lääninneuvostot. Läänin kaikkien kuntien neuvostot lähettävät läänin kunnanneuvostojen edustajakokoukseen yhden edustajan kutakin kunnan asukasten alkavaa kymmentuhatlukua kohti. Kunnanneuvostojen edustajakokous asettaa 7–9 jäsenisen lääninneuvoston, jonka jäsenet keskuudestaan valitsevat puheenjohtajansa, varapuheenjohtajansa ja sihteerinsä. Lääninneuvoston tehtävänä on keskittää hallintovalta koko läänissä.
Neuvostojen edustajakokous on korkeimman vallan haltijana. Sen tehtävänä on määrätä maan sisä- ja ulkopolitiikan yleiset perusteet. Se kokoontuu tarpeen vaatiessa, vähintäin kaksi kertaa vuodessa. Neuvostojen edustajakokoukseen lähettävät kunnan- ja sotilasneuvostot edustajan alueensa henkilöluvun kultakin täydeltä kymmeneltätuhannelta. Vähempää kuin kymmentätuhatta asukasta edustavat neuvostot toimittavat edustajavaalin yhtymällä läheisten neuvostojen kanssa.
Neuvostojen edustajakokous valitsee kaikkien hallintoelimien toimintaa tarkkailemaan tasavallan toimeenpanevan komitean, joka edustajakokousten väliaikoina käyttelee Neuvostojen edustajakokouksen valtaa. Varsinaisia hallintotehtäviä hoitamaan asettaa Neuvostojen edustajakokous tarpeellisen määrän kansankomisaarioita sekä korkeimman kansantalousneuvoston.
Tasavallan toimeenpaneva komitea, jonka jäsenluku ei saa olla niin suuri, että se vaikeuttaisi sen toiminnan joustavuutta (ehkä aluksi 50 jäsentä), valitsee keskuudestaan puheenjohtajansa ja sihteerinsä varamiehineen. Toimeenpanevan komitean velvollisuutena on seurata kansankomisaarien, korkeimman kansantalousneuvoston sekä maan kaikkien neuvostojen toimintaa ja antaa niille ohjeita ja määräyksiä. Sen tulee tarkastaa ja hyväksyä kansankomisaarien neuvoston laatimat lait ja asetukset, ollen tilivelvollinen ainoastaan neuvostojen edustajakokoukselle.
Kansankomisaarien neuvoston muodostavat neuvostojen edustajakokouksen tai sen asettaman toimeenpanevan komitean määräämät kansankomisaarit. Kansankomisaarien neuvoston tulee huolehtia eri komisaarien hallintotehtävien keskittämisestä ja saattamisesta. tarkoituksenmukaiseen sopusointuun sekä laatia esitykset laeiksi ja asetuksiksi.
Kaikissa vaaleissa ja äänestyksissä on jokaisella 18 vuotta täyttäneellä työläisellä, miehellä ja naisella yksi ääni. Vaalit toimitetaan äänten enemmistöllä. Äänten tasan sattuessa ratkaisee arpa. Päätökset tehdään yksinkertaisella äänten enemmistöllä ellei katsota tarpeelliseksi perustuslain säädöksillä joissakin määrätyissä tapauksissa asettaa vaatimusta määräenemmistöstä. Päätöksiä tehdessä on äänten tasan sattuessa annettava puheenjohtajan äänen ratkaista.
Ainoastaan työtätekevällä luokalla on vaali- ja päätösoikeus kaikissa asioissa. Rahapääoman tuottamilla tuloilla eläneitten samoin kuin palkatulla työvoimalla toimivien teollisuus- ja muitten tuotantolaitosten omistajilla sekä osakkeiden ja arvopapereiden tuottamilla tuloilla toimeentuloilla henkilöillä ja heidän perheittensä jäsenillä ei ole oikeutta ottaa osaa vaaleihin eikä päätösten tekoon. Sellaisia henkilöitä ei voida valita myöskään neuvostoihin eikä kyläkomiteoihin, ei myöskään vallankumousta vastaan taistelleita. Vasta sen jälkeen kuin omistavan luokan jäsenet ovat menettäneet kaiken yksityisomaisuutensa ja vähintäin kolme vuotta eläneet yksinomaan oman työnsä tuloksista, voidaan heidät kunnanneuvostojen päätöksellä hyväksyä täysivaltaisiksi kansalaisiksi.
Korkein kansantalousneuvosto. Teollisuus- ja maataloustuotannon ylimmäksi valvojaksi ja järjestäjäksi asettaa Neuvostojen edustajakokous tai tasavallan toimeenpaneva komitea erikoisen korkeimman kansantalousneuvoston, jonka välittömän tarkastuksen alaisina läänien maatalousneuvostot ja eri teollisuusalojen neuvostot toimivat, Korkeimman kansantalousneuvoston on huolehdittava tilastojen keräämisestä ja laskelmien valmistamisesta määritelläkseen kulutustarpeen suuruuden ja voidakseen sen mukaan ohjata tuotantoa.
Maatalousneuvostot. Maanviljelystuotantoa avustamaan ja ohjaamaan asettavat läänien kunnanneuvostojen edustajakokoukset maatalousneuvostot kuhunkin lääniin. Maatalousneuvostoihin voidaan valita 5–7 jäsentä, ja on sen tehtävänä koota tiedot maanviljelyksen alalta läänissä, huolehtia maanviljelystarpeista ja viljelystuotteiden keräämisestä määrättyihin varastopaikkoihin. Läänin maatalousneuvoston tulee kaikin tavoin valvoa maanviljelyksen kehittämistä.
Tehdaskomiteat. Kansallistutettujen teollisuuslaitosten työväestö valitsee kuhunkin tuotantolaitokseen tehdaskomitean, johon myöskin kyläkomitea ja saman kunnan kunnanneuvosto asettaa edustajansa. Tehdaskomitean tulee lähinnä huolehtia teollisuuslaitoksen käyntiinsaamisesta ja sen työn asianmukaisesta suorituksesta, noudattaen korkeimman kansantalousneuvoston ohjeita ja määräyksiä. Tehdaskomiteain jäsenluku on riippuva teollisuuslaitoksen suuruudesta ja paikallisten olojen vaatimuksista.
Tehdaskomiteat ovat toiminnastaan tilivelvolliset valitsijoilleen ja korkeimmalle kansantalousneuvostolle.
Tasavallan toimeenpanevan komitean tulee neuvostojen edustajakokousten antamien ohjeiden mukaisesti hyväksyä lait ja asetukset sekä valvoa niiden toteuttamista käytännössä. Ennen voimaan saattamista on perustuslaki lopullisessa muodossaan esitettävä neuvostojen edustajakokouksen hyväksyttäväksi.
Tasavallan toimeenpaneva komitea on toiminnastaan tilivelvollinen maan neuvostojen edustajakokoukselle, jolle sen tulee kalenterivuosittain esittää selostus hallinnosta ja kansantalouden asemasta yleensä.
Läänineuvostojen tulee Neuvostojen edustajakokousten, tasavallan toimeenpanevan komitean, perustuslain ja annettujen asetusten mukaan ohjata ja keskittää alueellaan hallintoa ja toteuttaa sosialistisen yhteiskuntajärjestelmän muodostamista ja kehittämistä. Lääninneuvostot ovat toiminnastaan vastuunalaisia läänin neuvostojen edustajakokoukselle ja tasavallan toimeenpanevalle komitealle.
Kunnanneuvostojen edustajakokous on lääninneuvoston toimesta kutsuttava kokoon vähintäin kaksi kertaa vuodessa.
Lääninneuvoston jäsenet valitaan puoleksi vuodeksi kerrallaan.
Kunnanneuvostojen tulee ohjata ja valvoa elämää kunnan alueella, toteuttaa perustuslain, säädettyjen asetusten ja ylempien neuvosto-orgaanien ohjeiden mukaan maan, tuotantolaitosten ja kaiken kapitalistisen tuloa tuottavan omaisuuden kansallistuttamista ja käyttöä.
Kunnanneuvosto hallitsee kunnan alueella täysivaltaisesti, ollen yhteistoiminnassa kyläkomiteain ja alueellaan sijaitsevien tehdaskomiteain kanssa sekä noudattaen lääninneuvoston ja läänin maatalousneuvoston ohjeita.
Kunnanneuvoston on laadittava tarkka tulo- ja menoarvioehdotus seuraavalle kalenterivuodelle ennen kulumassa olevan vuoden elokuun loppua ja lähetettävä se lääninneuvoston tarkastettavaksi. Lääninneuvosto, tehtyään yhteenvedon läänin kaikkien kuntien tulo- ja menoarvioista, antaa niistä lausuntonsa ja lähettää ne tasavallan toimeenpanevan komitean hyväksyttäväksi.
Toimeenpaneva komitea kutsuu kokoon maan neuvostojen edustajakokouksen vähintäin kaksi kertaa vuodessa.
Jäsenet tasavallan toimeenpanevaan komiteaan valitaan vuodeksi kerrallaan.
Kunnanneuvoston jäsenet valitaan puoleksi vuodeksi kerrallaan.
Kyläkomitea huolehtii talous-, valistus- ja järjestelytehtävistä kylän alueella, valvoo että kylän asukkaiden tarpeet tulevat tasapuolisesti tyydytetyiksi ja että jokainen kykynsä mukaan suorittaa työvelvollisuutensa, pitää yllä järjestystä ja asettaa vastavallankumoukselliset ja muut rikosten tekijät syytteeseen vailankumousoikeudessa. Kyläkomitea laatii tulo- ja menoarvion puolivuosittain, esittää sen kunnanneuvostolle ja saa siltä tarpeelliset käyttövarat. Omalla alueellaan tulee kyläkomitean huolehtia siitä, että ylempien neuvosto-orgaanien, perustuslain ja annettujen asetusten määräyksiä noudatetaan ja sosialistista yhteiskuntajärjestelmää käytännössä toteutetaan.
Kyläkomitean jäsenet valitaan kolmeksi kuukaudeksi kerrallaan.
Isommissa kaupungeissa, joissa asukasluku nousee yli 30,000, valitaan kunnanneuvostoon jäseniä enintään 300. Kyläkomiteain asemasta valitaan kaupungeissa aluekomiteat eri kaupunginosiin hoitamaan alueellaan maaseudun kyläkomitealle kuuluvia tehtäviä.
Korkeinta hallintovaltaa kylässä käyttelee kyläkomitea, kaupunginosassa aluekomitea, kaupungissa ja maaseutukunnassa kunnanneuvosto, läänissä lääninneuvosto ja koko maassa Neuvostojen edustajakokous ja sen asettama tasavallan toimeenpaneva komitea, sekä kussakin tuotantolaitoksessa tehdaskomitea.
Sotilaat valitsevat edustajansa läänin, kunnanneuvostojen ja koko maan neuvostojen edustajakokouksiin samojen perusteitten mukaan kuin muut kansalaiset.
Aseiden kanto-oikeus ja työväenluokkadiktatuurin aseellinen puolustus kuuluu yksinomaan työväenluokalle, samoin kuin oikeus valita edustajia neuvostoihin ja ottaa osaa johtaviin hallintotehtäviin. Kapitalistiluokan jäsenille asetetaan ainoastaan työvelvollisuus sekä sivili- että sotilastoimien alalla.
Ylin päättämisvalta on työväestöllä itsellään kaikissa asioissa. Tekemillään päätöksillä antaa työväestö edustajikseen asettamilleen neuvostoille yleispiirteiset ohjeet asiain hoidosta sosialistisen yhteiskunnan muodostamiseksi ja sen eri toiminta-alojen järjestelyksi. Kukin neuvosto omalla alallaan ja toiminta-alueellaan toteuttaa siten työväenluokan joukkotahtoa.
Valistustoiminta saatetaan samoin kuin taloudellisen elämän järjestely neuvostojen täydellisen kontrollin alaiseksi. Ainoastaan kansallistutetut koulut saavat toimia. Kirjallisuus ja sanomalehdet julaistaan yhteisenä kansallisomaisuutena sekä hintaan että sisältöön nähden neuvostojen valvonnan alaisena. Siten poistetaan porvaristolta sen luokka-agitatsionin välineet tälläkin alalla. Kaikki työväestön koulunkäyntiä haittaavat esteet hävitetään ja köyhälistön lasten koulunkäyntiä helpotetaan huolehtimalla ruuasta ja vaatteista erikoisesti kouluajalla.
Työväestölle kaikkialla hankitaan kirjallisuutta ja opetusta ruumiillisesta työstä jäävien lepohetkien varalle.
Porvariston taholla on aina väitetty ettei työväenluokka kykene yhteiskuntaa hallitsemaan sen vuoksi, että siltä puuttuu tarpeellisia tietoja ja kokemusta. Ettei tämä väite pidä paikkaansa, siitä on Venäjän työväestön Neuvostovalta kieltämättömän selvänä todisteena. Ja kuitenkin on köyhälistön kehitystaso Venäjällä ollut alhaisemmalla tasolla kuin Suomessa. On totta ettei Venäjällä vielä ole voitu järjestää tuotantoa läheskään tyydyttävälle kannalle. Koko hallituskoneistoa ei ole ehditty saada nopeaan ja täsmälliseen käyntiin. Tehtaissa on puute ammattitaitoisesta työväestöstä eikä luotettavia ja kykeneviä puoluetovereita riitä kaikkiin neuvostojen tehtäviin. Vuoden ajalla ei niitä ole voitu riittävästi kasvattaa. Mutta sittenkin on saatu aikaan tavattoman paljon. Sillä ei ole unohdettava, että Venäjän taloutta on tuhottu viidettä vuotta kestävällä sodalla. Suuri joukko parhainta työväestöä on jo keisarivallan aikana kaatunut verisillä taistelukentillä. Koko työväen hallintoajan on suoritettu taistelua tsaarin kenraalien ja kapitalistien nostattamaa vastavallankumousta, vastaan, eikä ainoastaan Venäjän kapitalisteja mutta samalla saksalaisten ja englantilais-amerikalais-ranskalaisten kapitalistien tuhoamispyyteitä vastaan. Imperialismi on piirittänyt Venäjän työväestön kaikilta suunnilta ja uhrannut kitsastelematta rahaa kukistaakseen vallankumouksen. Mutta sittenkin, vaikka imperialismin verenjanoiset shakaalit joka taholta ovat piirittäneet on Venäjän työväestö kyennyt ei ainoastaan torjumaan viholliset vaan samaan aikaan elvyttämään taloudellistakin elämää.
Kuinka tuhoisasti jonkun valtion taloudelliseen asemaan saattaa vaikuttaa sen eristäminen muun maailman yhteydestä näemme selvästi siitä miten kävi Euroopan keskusvaltojen mahtavalle imperialismileirille. Se tuhoutui. Sen porvarillinen talousjärjestelmä ei jaksanut kestää. Mutta Neuvostovenäjä on kestänyt, se on menestyksellä torjunut vihollisensa.
Kommunismin sosialistinen talouspolitiikka on loistavasti suorittanut tulikokeensa Venäjällä. Puutteita ei ole voitu välttää. Mutta varmaa on, että jos porvariston olisi pitänyt hallituskoneistoineen kestää sama painostus, niin ei se olisi voinut suoriutua läheskään yhtä kivuttomasti.
Vaikka Neuvostovenäjän työväestön parhaat voimat on ollut pakko lähettää taistelurintamille ja tuon tuostakin vetää uusia vähemmän tietoisia ja tottumattomia voimia neuvostoihin, ei hallituskoneisto ole lakannut pyörimästä.
Jos kaikki tämä on voitu saavuttaa Venäjällä, ei ole epäilemistä, etteikö sitä voitaisi Suomessa suorittaa. Työtä ja ponnistusta se työväestöltä vaatii, mutta kukapa ei ilolla uhraisi voimiaan jalossa taistelussa koko maailman köyhälistön vapauttamiseksi verta tihkuvan kapitalismin kidutuksen alta. Ja kun voitto on saavutettu, kapitalismin vastustuskyky lopullisesti murrettu, on tulos oleva suurenmoinen. Kun kaikki voimat voidaan kiinnittää rauhantyöhön tuottamaan elinvälineitä kansaa eikä riistoa ja riistäjin varten, voi työväenluokka verrattain nopeasti muuttaa maailman paratiisiksi, verrattuna, siihen kurjuuden ja puutteen tilaan, johon kapitalistien kirottu orjuutusjärjestelmä pakoitti työtätekevän luokan tyytymään silloinkin kun se ei ajanut köyhälistöä suorustaan teurastuskentille lahdattavaksi.
Rohkeasti ja päättävästi lopulliseen taisteluun porvariston helvetillisen riistoyhteiskunnan tuhoamiseksi. Pää pystyssä ja otsa kirkkaana kommunismin puhtaan lipun alle niin voitto on meidän.
Eläköön kommunismi!