Eräs kapitalistisen yhteiskunnan luonteenomaisosta piirteistä on yhä suurempien ihmisjoukkojen yhteensulloutuminen suurkaupunkeihin ja teollisuuskeskuksiin. Samassa määrässä kuin suurkaupunkien ja teollisuusalueiden väestö lisääntyy, kohoavat vuokrat, maakorko ja tonttimaiden arvo. Samalla kuin väestön lisääntymisen johdosta ansioton arvonnousu rikastuttaa kaupunkien maanomistajia, pakkautuu kansanjoukko yhä ahtaammin liika-asuttuihin vuokrakasarmeihin. Ahtaasti asumisessa piilee pahin vaara kansan terveydelle, se on syynä keuhkotaudin suunnattomaan levenemiseen, nuorison laiminlyömiseen, perhe-elämän rappeutumiseen. Sota on yhä suurentanut näitä vaaroja. Viiteen vuoteen ei ole ensinkään rakennettu asuntoja; useita kuntia uhkaa tämän johdosta pelottava asuntopula. Rakennuskustannukset ovat tavattomasti kohonneet; sen vuoksi uhkaa ääretön vuokrien kohoaminen, niin pian kuin vuokralait lakkaavat olemasta voimassa. Sota on täydelleen tuhonnut kansan terveyden; sen vuoksi on siis nyt kaksinverroin tärkeätä ratkaista asuntokysymys.
Tärkein tehtävä tällä alalla lankee kuntien osaksi. Valtion tulee ainoastaan antaa kunnille oikeudellisia keinoja tämän tehtävän ratkaisemiseksi. Tässä tarkoituksessa on valtion annettava kunnille oikeus pakkoluovuttaa kaupunkien alueella sijaitsevat tonttimaat ja vuokratalot. Kuntien täytyy luonnollisesti hyvittää entisiä omistajia. He saavat vahingonkorvaukseksi arvopapereita, jotka oikeuttavat heidät nostamaan kiinteätä korkoa kunnallistetun maan tulosta. Jos tämä on laillisesti järjestetty, voi kukin kunta sen jälkeen joko ottaa haltuunsa ainoastaan sellaisen maan, jolle ei vielä ole rakennettu, tai myöskin valmiit vuokrarakennukset, jos se sen pitää edullisena. Jos jollakin kaupungilla on syytä pelätä, että sen asukasluku poliittisten ja taloudellisten uudistusten johdosta vähenee, ei varmastikaan ole edullista saattaa maata yhteiseksi omaisuudeksi. Mutta kaupungit, jotka voivat odottaa väestönsä tulevaisuudessakin kasvavan, tulevat ottamaan maan haltuunsa nykyisen hinnan mukaan, jottei väestön lisääntymisen aiheuttama maan arvon nousu enää rikastuttaisi yksityisiä, vaan joutuisi kunnan hyväksi.
Valtion tulee edelleen myöntää jokaiselle kansalaiselle oikeus vaatia kuntaa osoittamaan hänelle asunto, jonka vuokra on kohtuullinen ja joka sopii hänen henkilökohtaisiin oloihinsa. Jos tällainen »asunnonsaantioikeus» tunnustetaan, on jokaisen kunnan pakko itse huolehtia, että rakennustoiminta on väestön asuntojen tarpeen kasvamisen mukainen. »Asunnonsaantioikeus» pakottaa kunnat, joiden väestö on kasvamassa, käyttämään oikeuttaan takavarikoida kaupunkien alueella olevat tonttimaat ja joko itse rakentamaan niille tai luovuttamaan ne perinnöllisellä tonttioikeudella rakennushaluisille yksityisille tai rakennusyhdistyksille, ja tämän tulee tapahtua niin nopeasti, että käytettävissä olevien asuntojen lukumäärä kasvaa yhtä nopeasti kuin väestön asunnontarve.
Edelleen on valtion säännösteltävä kunnallisten vuokratalojen vuokria. Periaatteellisesti on määrättävä, että kunta määrää pienten asuntojen, työpajojen ja kauppahuoneistojen vuokrat siten, että ainoastaan sen omat kustannukset peittyvät. Mitään voittoa eivät kunnat saa hankkia näiden vuokrattavien kautta. Ainoastaan loistoasunnoista sekä erikoisen edullisessa asemassa olevista asunnoista ja liikehuoneistoista voivat kunnat ottaa korkeampaa vuokraa ja käyttää niistä saamansa voiton pienten asuntojen vuokrien vähentämiseen tai yleisten kunnallisten tarpeiden tyydyttämiseen.
Lopuksi on vuokraoikeuskin uudelleen järjesteltävä ja määriteltävä. Missä vuokrahuoneistot ovat kuntien hallussa, voidaan määrätä, että asuntojen, työpajojen ja liikehuoneistojen vuokraajat voidaan sanoa irti ainoastaan silloin, kun vuokralautakunnalle näytetään toteen, että he eivät hoida kunnollisesti huoneistojaan, että he häiritsevät rauhaa ja järjestystä vuokrataloissa tai että he omasta syystään eivät maksa vuokraa.
Kunnallisten vuokratalojen hallinnon tarkoituksenmukainen järjestely tulee olemaan hyvin tärkeätä. Luonnollisesti ei ole ajateltavissakaan, että suuri kunta hoitaisi kaikkia kaupungin alueella sijaitsevia vuokrataloja yhdestä paikasta käsin. Sen vuoksi käy välttämättömäksi antaa vuokralaisten itsensä hoitaa vuokrataloja. Yksityisten talojen hallinto jätetään vuokralaisneuvostojen haltuun, ja nämä vuokralaisneuvostot tulevat itse pitämään huolta vuokratalojen kunnossapidosta, hyvästä hoidosta ja puhdistuksesta, jos vain määrätään, että vuokralaisten tulee itse vastata kaikesta vahingosta ja huolimattomuudesta ja että jokaisen tulee vuokransa suuruuden mukaan ottaa osaa korjauksien aiheuttamiin menoihin.
Mutta vaikka vuokralaisneuvostot ovatkin lähinnä tätä tarkoitusta varten perustettuja, saavat ne pian ottaa haltuunsa muitakin tehtäviä. Vuokralaisneuvostoille annetaan oikeus talonemäntien työtaakan keventämiseksi perustaa kutakin taloa tai talonryhmää varten keskuskeittiöitä, keskuspesulaitoksia, keskuslämpöjohtoja, lapsia varten opinto- ja leikkihuoneita, yhteisiä ruokailuhuoneita, lukusaleja ja pelihuoneita täysikasvuisille, sekä palkata näiden yhteisten laitosten hoitoon tarpeellisia keittäjättäriä, pesijältäni, lapsenhoitajia j.n.e. Näiden laitosten tuottamien kustannusten maksamiseen ottavat vuokralaiset osaa kukin vuokransa suuruuden mukaan. Täten tulevat taloudet osittain yhteiskunnallistetuiksi; monista tehtävistä, joista nykyään kunkin yksityisen talouden on huolehdittava, huolehtii silloin yhteisesti useiden talouksien puolesta vuokralaisneuvosto ja sen alaiset laitokset. Työskentelevien naisten ei enää tarvitse sortua kaksinkertaisen, työpaikassa ja taloudessa suoritettavan työtaakan alle. Lapsista tullaan pitämään huolta paljon paremmin kuin tähän asti. Kun äiti menee tehtaaseen tai konttoriin, ei hänen enää tarvitse jättää lapsia yksin, vaan tätä varten perustettuihin leikki- ja opintosaleihin, talon tai talonryhmän vuokralaisneuvoston palkkaaman lastenhoitajattaren huostaan. Mutta lopuksi tulee tämän talouksien osittaisen yhteiskunnallistamisen johdosta miestenkin olo kodissa miellyttävämmäksi. Kun työläisen nykyään täytyy viettää vapaat hetkensä samassa huoneessa, jota käytetään keittiönä, pesutupana, lasten leikkihuoneena, kun hän nyt niin usein kuin pääsee pakenee epämiellyttävää kotia kapakkaan, tulee hänellä olemaan samassa talossa, jossa hän asuu, lukusali, peli- ja keskusteluhuoneita, joissa hän miellyttävästi voi viettää vapaat hetkensä.
Siten tulee kaupunkien rakennusmaan yhteiskunnallistaminen kokonaan muuttamaan kansan syvien rivien elämänehdot. Jos rakennusmaa ja vuokratalot ovat joutuneet kuntien haltuun, ei ole enää ketään, jolla ei ole kattoa päänsä päälle, sillä jokainen voi vaatia kuntaa osoittamaan itselleen sopivan asunnon. Silloin ei enää ole mitään »vuokrien kohoamista», sillä kun kunnan on siten määrättävä vuokrat, että ainoastaan sen omat kulut peittyvät, ei väestön lisääntymisestä ole seurauksena, kuten tähän saakka, vuokrien kasvaminen. Samoin ei ole enää mitään irtisanomisia, sillä kunta voi sanoa vuokralaisen irti ainoastaan siinä tapauksessa, että hän ei käytä ja käsittele asuntoaan kunnollisen vuokralaisen huolellisuudella. Ei ole mitään mielivaltaisuutta talonomistajan tai isännöitsijän puolelta: heidän tilalleenhan tulee vuokralaisten itsensä valitsema vuokralaisneuvosto. Ja lopuksi ei tule enää olemaan mitään ilotonta, epämiellyttävää yksityistaloutta: yksityisen perheen pientä asuntoa täydentävät yhteiset huoneet ja laitokset, joita perustetaan kaikkien vuokralaisten kansanvaltaista yhteisöä varten.