Julkaistu: 1919
Suomennos: Tuntematon
Lähde: »Saksan Spartakus». Suomalaisten Kommunistien Sarjajulkaisu N:o 45. Suomalaisen Kommunistisen Puolueen Keskuskomitea, Pietari 1919.
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Maailmansodan puhjettua julisti Saksan sosialidemokratia olevansa luokkayhteistunnossa porvariston kanssa puolustaakseen uhatuksi luuloteltua »isänmaata». Luokkataistelu seisautettiin, kansainväliset suhteet katkesivat. Saksan köyhälistön hyvin järjestetyt joukot kävivät johtajainsa tunnuslauseiden perässä ja antoivat, isänmaallisia lauluja laulaen, viedä itsensä teurastuspenkille porvariston etujen hyväksi. Sensijaan että olisivat seuranneet Karl Marxin antamaa tunnuslausetta: »Kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen», hyökkäsivät sotaakäyvien maiden työläiset kummankinpuolisesti toistensa kurkkuun.
Vain kourallinen tovereita uskalsi Saksassa heti julkisesti asettua tätä sosialismin pettämistä vastaan. Internatsionaalen keskuudessa tunnetuimmat näistä olivat Franz Mehring, Rosa Luxemburg, Karl Liebknecht ja Klara Zetkin. Varsinkin Karl Liebknecht, joka oli edustajana valtiopäivillä, riisti häikäillemättä kaikessa julkisuudessa sotakiihkoilijoilta ja sosialismin pettäjiltä naamarin kasvoilta.
Hallitus, joka todellisuudessa siirtyi sotilaskamarillan käsiin, alkoi heti häikäilemättömästi sortaa ja vainota tovereitamme. Julkista toimintaa ei voinut ajatellakaan. Sotakiihoituksen ohella olivat ilmiantaminen ja petos entisten sosialististen johtajain päätehtävänä.
Levittäen kirjasia ja suuren määrän lentolehtisiä, joita salaisesti levitettiin joukkojen keskuuteen, harjoittivat internatsionalistit, joiksi me[1] itseämme nimitimme, vilkasta agitatsionia sotaa vastaan ja vallankumouksen puolesta. Senvuoksi joutuivat monen monet toverit juoksuhautoihin, vankiloihin ja kuritushuoneisiin. Siitä huolimatta jatkoivat ne vähät, jotka kulloinkin sattuivat olemaan vapaalla jalalla, agitatsionia häikäilemättömästi.
Suuttumus työläisten keskuudessa kasvoi päivä päivältä. Osalle sosialistisista johtajista tuli olo Scheidemannin ympärille keräytyneiden yltiöpäisten sotakiihkoilijain leirissä epämieluisaksi. He asettuivat julkisesti vastustusryhmäiksi, erosivat puolueesta ja perustivat sitten Riippumattoman Sosialidemokraattisen Puolueen. Sen johtajiin ovat kuuluneet Haase, Kautsky, Ledebour ja Eduard Bernstein.
Riippumattoman Sosialidemokraattisen Puolueen ja Liebknecht-Luxemburgin ryhmän väliset poliittiset vastakkaisuudet olivat alusta alkaen syviä ja sovittamattomia. Mutta kun ei voinut ajatella oman kommunistisen puolueen perustumista julkiseksi puolueeksi, niin liittyivät toverit Riippumattomaan Sosialidemokraattiseen Puolueeseen sen perustavassa kokouksessa Gothassa v. 1916, mutta pidättivät itselleen oikeuden itsenäisesti levittää valtiollisia mielipiteitään, mitä he sitten häikäilemättä tekivätkin. Heidän lentokirjasensa ilmestyvät nimellä »Spartakus». Julkisessa puheenkäytössä siirtyi tämä nimi pian merkitsemään koko suuntaa; porvaristo ja sen kätyrit käyttivät sitä vihattuna herjaussanana, kommunisteille se oli kunnianimenä,
Spartakuslaisten agitatsioni ei ollut turhaa. »Joskin Karl Liebknecht joutui juoksuhaudoista kuritushuoneeseen, Rosa Luxemburg rangaistusvankilasta suojelusvankeuteen, missä myöskin Franz Mehring sai itseensä kuoleman idun, niin työmies- ja sotilasjoukot oppivat tuntemaan, että, huolimatta kaikista sotilaallisista voitoista, ainoana pelastuksena sanomattomasta sotakurjuudesta on vallankumous, kapitalistisen yhteiskunnan tuhoaminen.
Marraskuun 9 p:nä 1918 luhistui vanha yhteiskuntajärjestys. Työläis- ja sotilasneuvostot ottivat vallan käsiinsä. Karl Liebknecht ja Rosa Luxemburg näkivät vaivalloisen työnsä hedelmien kypsyvän. Mutta samoin kuin vallankumous kaikkialla on pitkällinen kehityksen tapaussarja, eikä yksi ainoa toimenpide, samoin kuin porvaristo ensimäisestä pelästyksestä päästyään kaikkialla varustautuu epätoivoiseen vastarintaan, niin myöskin Saksassa. Luokat kokoavat voimiaan viimeiseen ratkaisevaan taisteluun. Porvaristo antaa kätyriensä porvarillisen »demokratian» lipun alla muodostaa valkokaarteja. Pyövelirengit Ebert–Scheidemann antavat jopa sosialistisen naamarinsakin pudota. Työläiset perustivat itselleen Saksan Kommunistisen Puolueen (Spartakus-liiton), kun näkivät, että viimeistä taistelua ei voi voittaa yhdessä heikkojen pelkurien Haase–Kautskyjen kanssa. Liebknecht–Luxcmburg–Mehringin johdolla ovat he varustautuneet taisteluun, jota vielä käydään lentolehtisillä ja kirjasilla, sosialistista valistusta levittämällä. Vastustajilla ei ole hengen aseita. Ebert–Scheidemanneilla, Stinnes–Thysseillä on vain ruutia ja lyijyä. He ostavat palvelukseensa salamurhaajia, syrjäyttääkseen vaarallisimmat vihollisensa, Liebknechtin ja Luxemburgin. Valkokaartilaiset ovat kiväärinperillä lyöneet kuoliaaksi Rosa Luxemburgin ja Karl Liebknecktin ja seuraavana päivänä juhlineet menestystään viettämällä remuavat juomingit. Murhaajat ovat tunnettuja, he kulkevat rankaisematta Berliinin katuja — Ebert–Scheidemannien suojeluksen alaisina.
Valkokaarti, Ebert–Scheidemannien henkivartiokaarti, rientää kaupungista toiseen riisuakseen työläisiltä aseet, pakoittaakseen heidät alistumaan entiseen porvariston orjuuteen. Vielä taistelee työväki vapautuksensa puolesta lentolehtisillä, kirjasilla, levittämällä sosialistista tietoisuutta, mutta kiväärinkuulatkin viheltävät jo pitkin katuja, kuularuiskut laulavat kaameata lauluaan. Meidän johtamamme, meidän lipunkantajamme on murhattu, mutta jälelle jääneet tarttuvat lippuun, ja johtajien antamat tunnussanat huulillaan rientää Saksan köyhälistö viimeiseen ratkaisevaan taisteluun.
Maaliskuulla 1919.
Max Albert.
Lokakuun alussa 1918 pitämässään edustajakokouksessa hyväksyi Spartakusliitto seuraavan päätöslauselman:
I. Saksan imperialismin kukistuminen kuvastaa Saksan maailmanpolitiikan vararikkoutumista, jonka alkamisesta merkkejä on ollut havaittavana aina vuodesta 1890 alkaen.
Saksan kansainvälinen politiikka on kuvastanut Saksan sisäistä, taloudellista ja poliittista rakennetta sellaisena, jollaiseksi se Saksan vallankumouksen jälkeen v. 1848 ja Saksan valtakunnan muodostamisen jälkeen saksalaisten ruhtinaiden liittovaltioksi, preussilaisten pistimien avulla, oli muodostunut. Saksan taantumuksen perustana oli ruhtinaiden ja junkkerien liitto rahapääoman kanssa, joka suojelustullitariffissa ja Saksan militarismin taistelukuntoisuudessa löysi yhteisten etujen yhdistävän aineksen.
Saksan imperialismin kukistuminen on syvästi järkyttänyt Saksan perustuslakia ja Saksan talousjärjestelmää luoden siten vallankumouksellisen tilanteen, joka loihtii uudelleen esiin kaikki ne kysymykset, joita Saksan porvaristo v. 1848 vallankumouksen aikana ei kyennyt ratkaisemaan.
II. Sopimusvaltain voitto merkitsee englantilais-ameriikkalaisan maailmanpääoman voittoa. Julistaessaan »kansojen liiton periaatetta» ohjelmansa ydinkohtana, Wilson vaatii Saksan kansallisen pääoman liittämistä sopimusvaltain maailmankapitalismin järjestelmään.
»Kansojen liitto» on vain koko maailman porvariston herruuden järjestelmä maailman saalistamisvoiton epäoikeudenmukaisen jakamisen tarkoituksessa.
III. Tässä kansainvälisessä tilanteessa on Saksan köyhälistön vallassa päättää, onko koko maailman porvariston mahtavuuden kehittämisellä tukahutettava Venäjältä alkuun lähtenyt köyhälistön vallankumous. Saksan köyhälistön asema ei senvuoksi voi olla epäselvä; vuoden 1848 kommunistisen puolueen ohjelmasta lähtien Saksan köyhälistö julistaa Saksan Sosialistisen Tasavallan, joka on solidaarinen Venäjän Neuvosto-Tasavallan kanssa, maailman köyhälistön taistelun toteuttamista varten koko maailman porvaristoa vastaan ja köyhälistön diktatuurin toteuttamista varten kapitalistista Kansojen liittoa vastaan.
*
Samassa kokouksessa, missä tämä päätöslauselma hyväksyttiin, päätettiin Saksan työväestölle annettavaksi seuraavansisältöinen julistus:
Me olemme tulleet sodan viimeiseen jaksoon. 50 kuukauden kuluttua on tilanne nyt sellainen, jollaiseksi se meidän mielestämme oli muodostuvaan: toisaalla on joukko niitä, jotka tämän ajan kuluessa ovat juoksuhaudoissa ehtineet tulia petomaisiksi, jotka ovat uhranneet elämänsä, verensä, terveytensä »isänmaataan» puolustaessaan, mutta joilta sota on tuhonnut sen vähäisenkin, mitä »isänmaa» heille oli antanut, heidän perheensä, heidän taloutensa, sekä toisaalla joukko niitä, jotka istuvat kotonaan mukavuuksien keskellä nauttien sotakonjunktuurista, riistääkseen rintamalla olevaa köyhälistöä ja sen kotona olevia luokkatovereita sotahankinnoilla ja elintarvehuijauksella.
Nämä sodan seuraukset eivät ole vain voimistuttaneet vallankumouksen objektiivisia perusteita kaikissa maissa, vaan myöskin lähentäneet vallankumouksen suoranaista ilmipuhkeamista.
Saksaan nähden on sitäpaitsi eräs erikoisuus olemassa. Tämä sota, joka alkuunkin alkoi valheella, valheella »hävyttömästä hyökkäyksestä», on nelivuotisten loppumattomien valheiden jälestä saattanut Saksan köyhälistön sen alastoman totuuden eteen, että Saksan imperialismi poliittisessa ja sotilaallisessa suhteessa on lyöty pirstaleiksi.
Mutta näiden kärsimysten ylenmääräisyys ja köyhälistön luottamuksen häpeällinen väärinkäyttö ovat johtaneet Saksan jo yli vallankumoustaistelun alun.
Vallankumouksellinen taistelu alkoi armeijassa. Joukkokarkaamiset armeijasta, loppumattomat lomalle lähteneiden joukot, jotka sitten joko palaavat suuresti myöhästyneinä tai eivät palaa lainkaan, pataljoonittain ja divisionittain tapahtuvat siirtymiset vihollisen puolelle osoittavat että sotilaat ovat ryhtyneet luomaan yltään iestä, että armeija, tuo taantumuksen tärkein ase, alkaa hajota.
Mutta tämän vallankumouksen ensi liikehtimisen vastassa on varuillaan oleva vastavallankumous. Se luulee pysähdyttävänsä liikehtimisen myöntämällä oletettuja oikeuksia, kun väkivaltaiset keinot eivät ole täysin tepsineet; parlamentarismilla ja preussilaisella äänioikeusuudistuksella on köyhälistö taivutettava jatkuviin kärsimyksiin, ja sitten, kun kerran rosvoretki ei onnistunut, turvattava porvaristolle omaa kansaansa rosvoamalla saadut hedelmät ja suojeltava Wilhelm II:n sekä muitten itsevaltaisten Saksan herrujen horjuvia valtaistuimia.
Näissä pyrkimyksissään he ovat saaneet ystävällistä apua niiltä sosialisteilta, joiden tehtävänä vuoden 1914 elokuun 4 päivästä lähtien on ollut sen luottamuksen luovuttaminen, jota he kansanjoukkojen taholta nauttivat rauhan aikana, junkkerien ja kapitalistien joukoille, jotka sitten sitä huolettomammin saattaisivat valehdella kansalle ja rosvota sitä. He, jotka elokuun 4 päivänä 1914 julistivat, etteivät he hylkää isänmaataan, s. o. pääomanomistajain ja junkkerien isänmaata, ulkonaisen vihollisen sitä ahdistaessa, eivät hylkää sitä myöskään silloin, kun köyhälistöjoukot sitä vastaan hyökkäävät. Scheidemannin ja Bauerin henkilöissä he lähettivät asiamiehensä hallitukseen siellä Badenin prinssi Maxin johdolla pelastamaan ruhtinaille valta-istuimet ja pääomanomistajille raha-arkut.
Ja kaiken tämän lisäksi saksalaiset pääomanomistajat ja junkkerit yhdessä vihollismaissa olevien luokkatoveriensa kanssa, joita myöskin uhkaa vaara, yrittävät johtaa väärään köyhälistöä uusilla valheellisilla keksinnöillään. He, nuo Wilhelm toiset, Poincareet, Lloyd Georget, Wilsonit ja näitä pienemmät herrat, jotka neljä vuotta ovat sallineet kansojen tuhota toisiaan, muuttuvat käden käänteessä kansojen liiton ylimmäisiksi papeiksi.
Teeskentelyn tarkoitus on selvä: jäätyään ilman pääomaa, ilman tykinruokaa, kuten kaikki kapitalistiset maat tämän sodan jälkeen, eivät he vuosikausiin voisi käydä sotaa, joten heidän on pelättävä vain yhtä, sitä että köyhälistö tahtoo itse omalla tarmollaan tukkia vastaisten sotien alkulähteen. Tuon tahdon ja tuon tarmon nukuttamiseksi keksittiin Kansojen liitto, jossa todellisuudessa veljeilivät keskenään vain tämän sodan aiheuttajat, ja joka tosiasiassa muodostaa samallaisen pyhän liiton, kuin se, mikä syntyi 100 vuotta sitten, jossa samaten yhtyivät monarkit rauhan turvaamiseksi, mutta joka aikaansai sen, että 19:s vuosisata oli edeltäjiään verisempi.
Tilanteen yleensä sekä Saksan aseman erikoisesti huomioonottamalla Saksan köyhälistön edessä ovat seuraavat tehtävät:
I. Sen jälkeen kun sotilaat rintamalla mitä vaikeimmissa olosuhteissa, neljä vuotta kestäneen sodan painostamina ovat alkaneet vallankumouksellisen taistelun, tulee kotona olevien joukkojen ei vain olla hyökkäämättä veljiensä kimppuun rintaman takaa, vaan suoranaisesti alkaa omakohtainenkin taistelu ja kannattaa heitä heidän taistelussaan kaikin voimin. Tämä on tehtävä sitäkin suuremmalla syyllä, kun parlamentissa olevilta työväen edustajilla, päättäen heidän suhtautumisestaan joukkojiikkeeseen viime vuonna sekä nykyiseen tilanteeseen, jonka aikana he haaveilivat parlamentarismista, Kansojen liitosta, preussilaisesta äänioikeusuudistuksesta, ollen siten, ehkäpä vastoin tahtoaan, taantumuksen edistäjinä, ei voida mitään odottaa.
Laeista ja päällikköinä olevien kenraalien määräyksistä välittämättä on köyhälistön kaikin keinoin vaadittava viipymättä:
1. Kaikkien niiden vapauttamista, jotka köyhälistön asian vuoksi viruvat vankiloissa, pakkotöissä tai rangaistusvankiloissa, kaikkien sotilas- tai poliittisista rikoksista tuomittujen sotilaiden vapauttamista. Kaikkien rintamalle lähetettyjen tai armeijassa poliittisista syistä pidätettyjen sotilaiden vapauttamista palveluksesta. Kaikkien niiden rajoitusten poistamista joihin sotilaat poliittisista syistä ovat tuomitut.
2. Piiritystilan lakkauttamista.
3. Työvelvollisuuslain lakkauttamista.
II. Sitäpaitsi on köyhälistön vaadittava:
1. Kaikkien sotalainojen mitättömiksi julistamista.
2. Pankkipääoman, kaivosten ja tehtaiden pakkoluovuttamista; työajan tuntuvaa lyhentämistä, alimman palkan määräämistä.
3. Suur- sekä keskikokoisten maatilojen pakkoluovuttamista; tuotannon hallinnon siirtämistä maatyöläisten ja pikkutalonpoikain edustajille.
4. Sotilasjärjestelmän perinpohjaista uudistamista, nimittäin:
a) kokous- ja yhdistymisvapauden antamista sotilaille palvelus- sekä sen ulkopuolella olevissa asioissa;
b) lakkautettava päällystön kurinpitorankaisu-oikeus; kuria ylläpitävät sotilaiden edustajat;
c) sota-oikeuden lakkauttamista;
d) päälliköiden poistamista miehistön enemmistön vaatimuksesta.
5. Kuolemanrangaistuksen ja pakkotyön lakkauttamista valtiollisista ja sotilasrikoksista.
6. Elintarpeiden jakelun siirtämistä työväen luottamusta nauttiville henkilöille.
7. Eri valtioiden sekä hallitsijahuoneiden lakkauttamista.
Proletaarit! Näiden päämäärien saavuttaminen ei vielä merkitse lopullisen päämäärän saavuttamista. Ne ovat vain koetuskivenä todelliselle kansanvaltaistuttamiselle, josta teille hallitsevat piirit ja heidän asiamiehensä puhuvat. Taistelu todellisen kansanvaltaistuttamisen puolesta ei ole taistelua parlamentista tai äänioikeudesta tai muusta petkutuksesta, — se on taistelua todellisten voimalähteiden valtaamisesta: maan ja pääoman omistamisesta, asestetun voiman ja oikeuden herruudesta. Kapitalistien herruuden vanha rakennus luhistuu.
Proletaarit! Viisikymmentä kuukautta kestäneiden kärsimysten jälkeen on vihdoinkin aikamme tullut. Katsokaa veljiinne Venäjällä. Katsokaa veljiinne rintamalla.
Teidän on nyt itsenne otettava rauha ja leipä, joita omistavat luokat eivät voi teille antaa. Ottakaa ne itsenne, lapsienne, kaikissa maissa kärsivien veljienne vuoksi.
Eläköön yhteiskunnallinen vallankumous!
Eläköön kansojen rauha!
Alas hallitukset! Kuolema pääomalle!
Marraskuun 9 päivänä työläiset ja sotilaat kukistivat Saksan vanhan järjestelmän. Ranskan taistelukentillä haihtuivat savun tavoin Preussin miekan veriset unelmat maailmanvaltiudesta. Maailmanpalon aiheuttanut ja Saksan verivirtoihin vetänyt rikoksellisten kopla oli ajautunut pääsemättömään umpikujaan. Neljän vuoden aikana petetty ja Molokin palveluksessa kulttuuri-ihmisen velvollisuutensa unohtanut, kaiken kunnian ja ihmisyyden tunteensa menettänyt kansa, joka salli itseänsä käytettävän mihin häpeälliseen tekoon tahansa, heräsi nelivuotisesta tyrmistyksestään — jouduttuaan kuilun partaalle.
Marraskuun 9 päivänä Saksan proletariaatti nousi kapinaan heittääkseen niskoiltaan häpeällisen ikeen. Hohenzollernit ajettiin pois; työ- ja sotamiesedustajain neuvostot syntyivät.
Mutta hohenzollernit eivät olleet muuta kuin imperialistisen porvariston ja junkkerien käskyläisiä. Porvariston luokkaherruus, se oli todellinen maailmansodan aiheuttaja Saksassa ja Ranskassa. Venäjällä ja Englannissa, Europassa ja Ameriikassa. Kaikkien maitten kapitalistit — ovat todellisia tämän kansojen teurastuksen syyllisiä. Kansainvälinen pääoma — se on se täyttymätön Baal, jonka veriseen kitaan heitetään miljoonia savuavia ihmisuhreja toisensa jälkeen.
Maailmansota on asettanut ihmiskunnan eteen vaihtoehdon: joko jatkuva kapitalismin olemassaolo, uusia sotia sekä tuhoutuminen kaaoksen ja anarkian johdosta, taikka sitten kapitalistisen riiston lopettaminen.
Maailmansodan päätettyä porvariston luokkaherruus on menettänyt olemisen oikeuden. Se ei kykene enään johtamaan yhteiskuntaa siitä kauheasta taloudellisen vararikon tilasta, jonka imperialistinen orgia on jälkeensä jättänyt.
Tuotannonvälineitä on tuhottu hirvittävät määrät. Miljoonia työvoimia, työväenluokan parhain ja kaikkein voimakkain polvi on teurastettu. Eloon jääneitä odottaa kotiin palatessa työttömyyden irvistävä kurjuus. Nälänhätä ja taudit uhkaavat jäytää kansan voimat juuria myöten. Valtion finanssivararikko on sotalainojen tavattoman taakan vuoksi kiertämätön.
Tästä ammottavasta kuilusta, kaikesta tästä verisestä sekasorrosta voi pelastaa ainoastaan sosialismi: muuta ulospääsyä, muuta pelastusta ei ole. Ainoastaan maailman proletaarinen vallankumous voi saattaa järjestyksen tähän kaaokseen, antaa kaikille työtä ja leipää, tehdä lopun kansojen keskinäisestä raatelusta, kykenee tuomaan ihmiskunnalle rauhan, vapauden ja todellisen kulttuurin. Alas palkkatyöjärjestelmä! Siinä on päivän tunnuslause. Palkkatyön ja luokkaherruuden täytyy väistyä keskenäiseen yhteyteen perustuvan työskentelyn edessä. Tuotannonvälineitten täytyy lakata olemasta yhden luokan monopolina, niiden tulee muuttua kaikkien yhteisöksi omaisuudeksi. Ei saa olla enään riistäjiä eikä riistettyjä. Tuotannon säännösteleminen ja tuotteitten jakelu kokonaisuuden etujen mukaan. Nykyisen tuotantotavan hävittäminen, joka ei ole mitään muuta kuin riistoa ja ryöväystä, samoin nykyaikaisen kaupankin hävittäminen, joka on vain petosta.
Nykyisten isäntäin ja heidän palkkaorjainsa tilalle — vapaita työläistoveruksia! Työn täytyy lakata olemasta taakkana kenellekään sen kautta, että se tulee jokaisen velvollisuudeksi! Ihmisarvoinen olemassaolo jokaiselle, joka suorittaa velvollisuutensa yhteiskuntaa kohtaan. Olkoon nälkä tästä lähtien ei työn kirouksena, vaan vetelehtijäin rangaistuksena.
Vasta tällaisessa yhteiskunnassa ovat perinpohjin hävinneinä kansallisuusviha ja orjuus. Vasta silloin kun tällainen yhteiskunta on toteutettu, lakataan häpäisemästä maata ihmismurhalla. Vasta silloin voidaan sanoa: tämä sota oli viimeinen.
Tällä hetkellä on sosialismi — ainoa ihmiskunnan pelastusankkuri. Kapitalistisen yhteiskunnan luhistuvilla seinillä jo hehkuvat tulisena »Mene tekelinä» Kommunistisen Manifestin sanat: Sosialismi taikka häviäminen barbaarisuuteen!
Sosialistisen yhteiskunnan toteuttaminen on suurin ihmiskunnan historian aikana minkään luokan, minkään vallankumouksen osalle langenneista tehtävistä. Tämä tehtävä vaatii toimeenpantavaksi valtion perinpohjaisen uudestirakentamisen, yhteiskunnan kaikkien taloudellisten ja yhteiskunnallisten perusteiden perinpohjaisen mullistamisen.
Tätä mullistusta ja uudestirakentamista ei voida säätää minkään vallan, komiteain taikka parlamentin asetuksilla, ne voidaan toteuttaa ainoastaan itse kansanjoukkojen rynnistyksellä.
Kaikissa tähän saakka tapahtuneissa vallankumouksissa on kansakunnan pieni vähemmistö näytellyt johtavaa osaa vallankumoustaistelussa, suunnaten sitä ja määritellen sen tarkoitusperät, käyttäen joukkoja hyväkseen ainoastaan aseena omien, etujensa, vähemmistön etujen, voittoon viemiseksi. Sosialistinen vallankumous on ensimäinen enemmistön etujen nimessä tapahtuva vallankumous ja saattaa se voittaa vain työläisten suuren enemmistön voimalla.
Proletaariset joukot eivät ole kutsutut ainoastaan selvästi tietoisina asettamaan vallankumoukselle tarkoitusperän ja määrätyn suunnan. Niiden itsensä tulee omalla aktiivisuudellaan myöskin askel askeleella sovelluttaa elämään sosialismia.
Sosialistisen yhteiskunnan olemus on siinä, että suuret työtätekevät joukot lakkaavat olemasta hallittuja joukkoja ja päinvastoin itse elävät koko valtiollisen ja taloudellisen elämän ja itse ohjaavat sitä tietoisina ja vapaina.
Tämän vuoksi proletaaristen joukkojen tulee kaikki heille joutuneet porvariston luokkaherruuden elimet — liittoneuvostot, parlamentit, kunnanvaltuustot — vaihtaa valtion ylimmiltä huipuilta alas pienimpään kuntaan saakka omiin luokkaelimiinsä — työ- ja sotamiesedustajain neuvostoihin — ja täyttää kaikki paikat, ottaa valvottavakseen kaikki tehtävät, mitaten kaikki valtiotarpeet omien luokkaetujensa ja sosialismin asettamain tehtäväin näkökannalta.
Ainoastaan kansanjoukkojen ja heidän elimiensä — työ- ja sotamiesedustajain neuvostojen — alituisen ja elävän yhteyden kautta niiden toiminta saattaa täyttää valtion sosialistisella hengellä.
Taloudellinenkin kumous saattaa tapahtua vain prosessina, jonka kantajana ovat proletaariset joukot. Korkeimpien vallankumouksellisten laitosten pelkät asetukset sosialisoimisesta ovat yksinään tyhjä sana. Vain työväestö omalla työllään saattaa muuttaa sanan lihaksi. Sitkeällä taistelulla pääomaa vastaan, olka olan vierellä jokaisessa liikeyrityksessä, välittömän joukkopainostuksen kautta, lakkojen kautta, omien pysyvien edustuslaitoksiensa työllä voivat työläiset saada käsiinsä teollisuuden kontrollin ja loppujen lopuksi sen tosiasiallisen johdonkin.
Proletaaristen joukkojen tulee oppia muuttumaan kapitalistien tuotantoprosessiin sijoittamista kuolleista koneista tämän prosessin ajatteleviksi, vapaiksi, itsenäisiksi johtajiksi. Heidän tulee kasvattaa itsessään eläväksi kokonaisuuden aktiivisten jäsenten edesvastuuntunne, kokonaisuuden, joka yksin on kaiken yhteiskunnallisen rikkauden omistajana. Heidän tulee osottua ahkeruutta työnantajain piiskatta, korkeinta mahdollisia työtehoa kapitalistisitta hoputtajitta, kuria orjuudetta, järjestystä herruudetta. Korkein ihanteellisuus kokonaisuuden etujen vuoksi, mitä ankarin itsekuri, joukkojen todellinen kansalaistunto ovat sosialistiselle yhteiskunnalle siveellisenä perusteena, kuten tylsämielisyys, itsekkyys ja turmeltuneisuus ovat kapitalistisen yhteiskunnan siveellisenä perusteena.
Kaikki nämä sosialistiset kansalaishyveet sekä tiedot ja kyvyt, jotka ovat tarpeen sosialististen liikeyritysten johtamiseksi, voivat työläiset hankkia vain omalla toiminnallaan ja kokemuksellaan.
Yhteiskunnan sosialisoiminen voidaan kaikessa laajuudessaan toteuttaa ainoastaan työläisjoukkojen väsymättömän taistelun kautta kaikissa niissä eri kohdissa, joissa työ ja pääoma, kansa ja porvariston luokkaherruus, törmäävät vastakkain. Työväenluokan vapauttamisen täytyy olla työväenluokan itsensä asia.
Porvarillisissa vallankumouksissa ovat verenvuodatus, terrori ja valtiolliset murhat olleet välttämättömänä aseena nousevien luokkien kädessä.
Proletaarinen vallankumous ei tarkoitusperiään saavuttaakseen tarvitse mitään terroria, se tuntee ihmismurhaa kohtaan vihaa ja inhoa. Se ei tarvitse tällaista taistelukeinoa, koska se käy taistelua ei henkilöitä, vaan laitoksia vastaan, koska se ei esiinny näyttämöllä koristeenaan naiiveja harhaluuloja (illusiooneja), joiden pettäminen olisi verisesti kostettava. Se ei ole vähemmistön epätoivoinen yritys väkivalloin järjestellä maailma ihanteensa mukaan, vaan se on miljoonaisten kansanjoukkojen toimintaa, kansanjoukkojen, jotka ovat kutsutut täyttämään historiallisia tehtävää ja muuttamaan historiallinen välttämättömyys todellisuudeksi.
Mutta proletaarinen vallankumous on samalla kaiken orjuuden ja sorron hautauskellojen soittoa. Sen vuoksi ovat proletaarista vallankumousta vastaan yhtenä miehenä nousevat elämästä ja kuolemasta taistellen kaikki kapitalistit, junkkerit, pikkuporvarit, upseerit, kaikki riistännän ja luokkaherruuden laiskurit ja loiset.
Olisi mieletöntä uskoa, että kapitalistit vapaaehtoisesti alistuisivat parlamentin taikka kansalliskokouksen sosialistisen päätöksen alaiseksi, että he muka rauhallisesti kieltäytyisivät omaisuudestaan, voitoistaan ja riistämisen etuudesta. Kaikki vallitsevat luokat ovat sitkeän tarmokkaasti taistelleet etuoikeuksiensa puolesta viimeiseen saakka. Roomalaiset patriisit (ylimykset) samoin kuin keskiajan feudaaliherrat, englantilaiset aateliset ja ameriikkalaiset orjakauppiaat, valakialaiset bojarit ja Lyonin silkkitehtaitten omistajat, — kaikki he ovat vuodattaneet verivirtoja, heidän tiensä on käynyt yli ruumiiden, murhaa ja polttoa ovat he käyttäneet aseinaan, panneet toimeen kansalaissotia ja valtiokavallusta puolustaakseen etuoikeuksiaan ja valtaansa.
Imperialistinen kapitalistiluokka voittaa riistäjäluokan viimeisenä vesana kaikki edeltäjänsä raakuudessa, alastomassa kyynillisyydessä ja konnuudessa. »Kaikkein pyhintään» — voittoa ja riistämisen etuoikeutta — se tulee puolustamaan kynsin ja hampain, kylmän kiukun kaikin keinoin, mitä se on osottanut siirtomaapolitiikan koko historian ja viimeisen maailmansodan aikana. Se saattaa proletariaattia vastaan liikkeelle taivaan ja helvetin. Se mobilisoi talonpojat kaupunkia vastaan, yllyttää takapajulla olevat työväen kerrokset sosialistista etujoukkoa vastaan. Yhdessä upseerien kanssa se toimeenpanee verilöylyjä; se pyrkii halpaamaan jokaisen sosialistisen toimenpiteen passiivisen vastarinnan tuhansilla keinoilla. Se yllyttää vallankumouksen kimppuun vaikka kaksikymmentä takapajuista maakuntaa. Se kutsuu maan pelastajaksi ulkonaisen vihollisen, kaikennäköisten Clémenceauiden, Lloyd-Georgien, Wilsonien kuolemaatuottavat aseet. Se mieluummin muuttaa maan savuavaksi raunioksi kuin vapaaehtoisesti luopuu palkkaorjuuden käytöstä.
Kaikki tämä vastustus on muserrettava askel askeleelta rautaisella kädellä ja häikäilemättömän tarmokkaasti. Porvarillisen vastavallankumouksen väkivaltaa vastaan tulee asettaa proletariaatin vallankumouksellinen väkivalta; porvariston vehkeilyä, juonittelua ja pyyteitä vastaan — proletariaatin taipumattoman selvä tietoisuus päämäärästä, sen valppaus ja alituinen toimintavalmius. Uhkaavia vastavallankumouksen vaaroja vastaan — kansan aseistaminen ja vallitsevien luokkien aseista riisuminen. Porvariston puolelta tapahtuvaa parlamentaarista jarrutusta vastaan asetettakoon työläis- ja sotamiesjoukkojen uuttera järjestötoiminta. Kaikkialla ilmenevää porvarillisen yhteiskunnan olemusta ja sen tuhansia mahtikeinoja vastaan on asetettava keskitetty, nyrkkiin puserrettu, korkeimpaan määräänsä kehitetty työväenluokan mahti. Koko Saksan proletariaatin: etelä- ja pohjois-Saksan, kaupungin ja maaseudun työläisten ja sotilaitten suljettu rintama. Vain elävä, henkinen yhteys Saksan vallankumouksen ja Internatsionaalen välillä ja Saksan vallankumouksen laajentaminen proletariaatin maailmanvallankumoukseksi kykenee luomaan sen graniittiperustan, jolle tulevaisuuden rakennus voidaan pystyttää.
Taistelu sosialismin puolesta on valtavin kansalaissota, mitä historia milloinkaan on nähnyt, ja tätä kansalaissotaa varten tulee proletaarisen vallankumouksen valmistaa itselleen välttämättömät aseet. Sen tulee oppia käyttämään niitä taistellakseen ja voittaakseen.
Tuolloisena vallankumouksen tehtäviä varten täydellisillä valtiollisella vallalla varustettujen keskitettyjen työtätekevien joukkojen varustuksena on proletariaatin diktatuuri — ja siitä syystä se on todellista demokratiaa. Ei siellä ole kansanvaltaa, missä palkkaorja istuu kapitalistin rinnalla ja maalaisproletaari junkkerin rinnalla muka tasa-arvoisena käsittelemässä elämän kysymyksiä parlamentaarista tietä, — vaan siellä, missä monimiljoonainen proletaarijoukko tarttuu känsäisellä kourallaan kaikkeen valtiolliseen valtaan, jyristääkseen sillä, kuin Thor jumala moukarillaan, hallitsevain luokkien pään päällä: vain siellä on kansanvaltaa, joka ei ole kansan petkutusta.
Tehdäkseen proletariaatille mahdolliseksi näitten tehtävien toteuttamisen Spartakusliitto vaatii:
1) Koko poliisikunnan, kaikkien upseerien, samoin kuin ei-proletaaristen sotilaitten aseistariisumista, kaikkien vallassaolevaan luokkaan kuuluvien aseistariisumista.
2) Kaikkien ase- ja sotilastarvevarastojen sekä varustustarkoituksessa työskentelevien liikeyritysten takavarikoimista työ- ja sotamiesneuvostojen toimesta.
3) Koko täysi-ikäisen proletaarisen miespuolisen väestön asestamista työväen miliisiksi. Punaisen kaartin muodostamista proletaareista miliisin aktiiviseksi osaksi alituisesti suojelemaan vallankumousta vastavallankumouksellisia vehkeitä ja salahankkeita vastaan.
4) Upseerien ja aliupseerien komentovallan hävittämistä. Sotilaallisen sokean tottelemisen vaihtamista sotilaitten vapaaehtoiseen kuriin. Miehistön on annettava valita kaikki päälliköt sekä erottaa valittu toimestaan. Sotaoikeuslaitoksen poistamista.
5) Upseerien ja yli määräajan palvelevien aliupseerien poistamista kaikista sotamiesneuvostoista.
6) Entisen järjestelmän kaikkien valtiollisten elimien ja laitosten vaihtumista työ- ja sotamiesedustajain neuvostojen luottamusmiehiin.
7) Vallankumouksellisen tribunaalin muodostamista, jonka tulee tuomita sodan syttymiseen ja pitkittymiseen pääsyylliset: molemmat hohenzollernit, Ludendorff, Hindenburg, Tirpitz sekä heidän rikostoverinsa, samoin kuin kaikki vastavallankumoukselliset salaliittolaiset.
8) Kaikkien elintarpeitten viipymätöntä takavarikoimista kansan ravinnonsaannin turvaamiseksi.
1) Kaikkien yksityisvaltioitten poistamista; yhtenäistä Saksan sosialistista tasavaltaa.
2) Kaikkien parlamenttien ja kunnanvaltuustojen poistamista ja niiden toimien siirtämistä työ- ja sotamiesedustajain neuvostoille sekä niiden valiokunnille ja elimille.
3) Koko Saksan kaiken täysi-ikäisen työväestön, niin kaupunkilaisen kuin maalaisen, sukupuoleen katsomatta, on valittava työmiesedustajain neuvostot liikeyrityksittäin, samaten kuin sotamiesedustajain neuvostot valitsee miehistö, kuitenkin niin, että upseerit ja yli määräajan palvelevat aliupseerit eivät ota osaa vaaliin. Työläisillä ja sotilailla on oikeus milloin tahansa erottaa valittu toimestaan.
4) Työ- ja sotamiesedustajain on kautta maan valittava edustajansa työ- ja sotamiesedustajain neuvostojen keskusneuvostoon, jonka tulee valita toimeenpaneva komitea korkeimmaksi lainsäädäntö- ja toimeenpanovallan elimeksi, Keskusneuvoston on kokoonnuttava ainakin joka kolmen kuukauden kuluttua, — toimittamalla joka kerta uudet edustajain vaalit, — alituisesti valvoakseen toimeenpanevan komitean toimintaa ja aikaansaadakseen elävän yhteyden maassa löytyvien työ- ja sotamiesneuvostojen sekä niiden korkeimpien hallintoelimien välillä.
5) Oikeutta paikallisille työ- ja sotamiesneuvostoille milloin tahansa vaihtaa edustajansa keskusneuvostossa siinä tapauksessa, että he eivät toimi valtuuttajiensa tahdon mukaisesti. Oikeutta toimeenpanevalle komitealle nimittää ja erottaa kansanvaltuutetut, samoin kuin valtion keskuslaitosten toimitsijatkin.
6) Kaikkien säätyerotusten, ritarimerkkien ja arvonimien poistamista. Täydellistä oikeudellista ja yhteiskunnallista sukupuolien tasa-arvoisuutta.
7) Perinpohjaista yhteiskunnallista lainsäädäntöä, työpäivän lyhentämistä työttömyyden ehkäisemiseksi ja ottaen huomioon työväestön ruumiillisen heikentymisen maailmansodan vaikutuksesta; kuusituntisen pisimmän työpäivän käytäntöönsaattamista.
8) Viipymätöntä perusteellista elintarve-, asunto-, terveydenhoito- ja kasvatusolojen uudestijärjestämistä proletaarisen vallankumouksen hengessä.
1) Hallitsijasuvun kaiken omaisuuden ja sen kaikkien tulojen takavarikoimista yhteiskunnalle.
2) Valtio- ja muitten julkisten lainojen samaten kuin kaikkien sotalainojen mitättömäksi julistamista, lukuunottamatta merkintöjä, jotka eivät nouse yli vissin summan, jonka työ- ja sotamiesedustajain neuvostojen keskusneuvosto määrää.
3) Kaikkien suurten ja keskikokoisten maatalousliikeyritysten maan pakkoluovuttamista. Sosialististen maataloustoveruuskuntien muodostamista kautta maan yhtenäisen keskusjohdon alaisena. Talonpoikien pientilat jäävät omistajainsa haltuun siksi kunnes omistajat vapaaehtoisesti liittyvät sosialistisiin toveruuskuntiin.
4) Neuvostotasavallan on otettava haltuunsa kaikki pankit sekä kaivokset ja muut vuoriteollisuuslaitokset, samoin kuin teollisuuden ja kaupan kaikki suuret liikeyritykset.
B) Kaiken keskusneuvoston määrittelemän summan yli nousevan omaisuuden takavarikoimista.
6) Kaikkien yleisten liikennelaitosten ottamista neuvostotasavallan haltuun.
7) Liikeyritysten neuvostojen valitsemista kaikissa liikeyrityksissä, joiden neuvostojen, yhdessä työväen neuvostojen kanssa, tulee järjestää liikeyritysten sisäiset asiat, järjestellä työsuhteet, kontrolleerata tuotantoa ja lopulta ottaa haltuunsa liikeyrityksen johto.
8) Keskuslakkokomitean muodostamista, jonka tulee, ollen alituisessa vuorovaikutuksessa liikeyritysten neuvostojen kanssa, koko maassa taata alkavalle lakkoliikkeelle yhtenäinen johto, sosialistinen suunta ja mahdollisimman voimakas kannatus työ- ja sotamiesneuvostojen valtiollisen voiman taholta.
Viipymätön suhteitten palauttaminen ulkomaalaisten veljespuolueitten kanssa saattaakseen yhteiskunnallisen vallankumouksen kansainvälisille perusteille sekä maailmanproletariaatin kansainvälisen veljestymisen ja vallankumouksellisen nousun kautta aikaansaadakseen ja turvatakseen rauhan.
Sellaiset ovat Spartakusliiton vaatimukset!
Ja koska sen vaatimukset tuollaiset ovat, koska se on kohottajana ja työntäjänä, koska se esiintyy vallankumouksen sosialistisena omanatuntona, sen vuoksi sitä vihaavat, vainoovat ja parjaavat vallankumouksen ja proletariaatin kaikki salaiset ja julkiset viholliset.
»Ristiinnaulitkaa se!» kiljuvat kassakaappiensa puolesta vapisevat kapitalistit.
»Ristiinnaulitkaa se!» huutavat porvariston luokkaherruuden tarjoamien lihapatojen puolesta vapisevat pikkuporvarit, upseerit, juutalaisviholliset, porvarillisen sanomalehdistön rengit.
»Ristiinnaulitkaa se!» huutavat scheidemannilaiset, Judas Iskariotin tavoin kavallettuaan työväestön porvaristolle ja vavisten valtiollisen herruutensa hopeapenninkien menettämisen pelosta.
»Ristiinnaulitkaa se!» kaiun tavoin toistavat harhaanjohdetut, petetyt ja pahoinpidellyt työväestön ja sotilaitten kerrokset, jotka eivät käsitä sitä, että raivotessaan Spartakusliittoa vastaan he taistelevat omaa lihaa ja vertaan vastaan.
Viha ja valhe Spartakusliittoa vastaan yhdistää kaiken, mikä on vastavallankumouksellista, kansalle vihamielistä, sosialistivastaista, kaksimielistä, valonarkaa ja epäselvää. Tämä todistaa että tässä liitossa lyö vallankumouksen sydän, että sille kuuluu tulevaisuus.
Spartakusliitto ei ole puolue, joka pyrkii valtaan työväen yli taikka työväen kautta. Spartakusliitto on ainoastaan proletariaatin päämäärästään tietoinen osa, joka osottaa joka askeleella työläisten laajoille joukoille heidän historiallisen tehtävänsä. Vallankumouksen kullakin asteella se edustaa sosialismin lopullista päämäärää ja kaikissa kansallisuuskysymyksissä maailman proletaarisen vallankumouksen etuja.
Spartakusliitto kieltäytyy jakamasta valtaa porvariston kätyrien, Scheidemannien ja Ebertien kanssa, pitäen sellaista yhteistoimintaa sosialismin periaatteitten kavaltamisena, vasta vallankumouksen lujittamisena ja vallankumouksen heikentämisenä.
Spartakusliitto kieltäytyy myöskin ottamasta valtaa ainoastaan sen vuoksi, että Scheidemannien ja Ebertien isännöiminen loppuu ja riippumattomat yhteistoimintansa vuoksi scheidemannilaisten kanssa joutuvat umpikujaan.
Spartakusliitto ei ota koskaan hallitusvaltaa muuten paitsi jos sitä koko Saksan proletaaristen joukkojen suuri enemmistö selvän selvästi ilmaisee tahtovansa. Se ei ota sitä muuten kuin siinä tapauksessa, että proletaariset joukot tietoisesti hyväksyvät Spartakusliiton näkökannan, tarkotusperän ja taistelutavat.
Vain asteettain, askel askeleelta, kulkien oman katkeran kokemuksensa ristintietä tappioitten ja voittojen kautta, proletaarinen vallankumous kykenee saavuttamaan täyden selvyyden ja kypsyyden.
Spartakusliiton voitto tulee olemaan vallankumouksen lopussa eikä sen alussa: se on samaa kuin sosialistisen proletariaatin suurten miljoonaisten joukkojen voitto.
Nouskaa, proletaarit! Taisteluun! Kokonainen maailma on valloitettava, mutta kokonaista maailmaa vastaan myöskin taisteltava. Tässä maailmanhistorian viimeisessä, ihmiskunnan korkeimpien päämäärien saavuttamiseksi käytävässä luokkataistelussa ovat vihollisen suhteen voimassa sanat: Peukalo silmään jn polvi rinnalle!
Spartakusliitto.
Saksan vallankumouksen ensimäisenä päivänä, viime marraskuun 9 p:nä, vallankumouksellisten Berliinissä vallattua keisarillisen linnan, piti Karl Liebknecht linnan edustalle kokoontuneelle väkijoukolle linnan parvekkeelta seuraavan puheen:
Vallankumouksen päivä on koittanut. Olemme saavuttaneet rauhan. Rauha on tällä hetkellä solmittu. Vanhaa ei enää ole. Hohenzollernien herruus, joka satoja vuosia tästä linnasta hallitsi, on nyt lakannut. Tänä hetkenä me julistamme Saksan vapaan sosialistisen tasavallan. Samalla me tervehdämme venäläisiä veljiämme, jotka neljä päivää sitten, meidän häpeäksemme ajettiin Saksasta».
Viitaten kädellään linnan pääportaita kohden Liebknecht, jatkaen puhettaan, lausui: »Tuosta portista tänne on tullut uusi sosialistinen työläisten ja sotilaitten vapaus. Tälle paikalle, millä ennen liehui keisarillinen lippu, me nyt kohotamme vapaan tasavallan lipun».
»Toverit! Vapauden päivä on koittanut. Koskaan tänne ei enään astu hohenzollernien jalka. Seitsemänkymmentä vuotta sitten tässä, tällä samalla paikalla, seisoi Friedrich Wilhelm IV ja oli pakoitettu paljastamaan päänsä 50 toverimme hautaussaattueen edessä, jotka toverit olivat saaneet surmansa Berliinin barrikaadeilla. Aivan toisenlainen kulkue on nyt käymässä linnan ohi. Ohi ovat käymässä niiden miljoonien haamut, jotka ovat uhranneet elämänsä proletariaatin pyhän asian hyväksi.
»Päät verille lyötyinä kulkevat nämä väkivallan uhrit ohi; heidän jäljessään seuraavat niiden miljoonien naisten ja lasten haamut, jotka ovat kuolleet nälkään ja viluun, ja heidän jäljessään vihdoin tulevat maailmansodan miljoonat uhrit. Tänään tässä seisoo silmänkantamattomiin ulottuva joukko proletaareja vastasaavutettua vapauttaan juhlimassa.
»Toverit! Julistan vapaan sosialistisen tasavallan, jonka tulee yhdistää kaikki sukupolvet ja jossa ei enään ole orjia, jossa jokainen rehellinen työläinen saa oikeudenmukaisen palkan työstään.
»Kapitalismin herruus, joka on muuttanut Euroopan hautausmaaksi, on nyt romahtanut. Me kutsumme venäläiset veljemme takaisin. Lähtiessään he meille sanoivat, että ellemme me kuukauden kuluessa saavuta sitä, mitä he ovat saavuttaneet, he kääntyvät meistä pois. Ja katsokaapa. Ei kulunut neljää päivääkään, kun kumous täällä tapahtui.
»Mutta vaikka vanha on romahtanut, me emme saa ajatella, että työmme on loppuun suoritettu. Meidän tulee ponnistaa kaikki voimamme muodostaaksemme työväen ja sotilaiden hallituksen; luotava on myös järjestys, joka takaa saksalaisille veljillemme ja myöskin kaikissa muissa maissa oleville veljillemme rauhan, onnen ja vapauden. Me ojennamme heille kätemme ja kutsumme heitä työhön maailman vallankumouksen päättämiseksi.
»Ken teistä kannattaa vapaata sosialistista Saksan tasavaltaa ja maailman vallankumousta, nostakoon kätensä vannoakseen niiden puolesta taistelevansa.»
Kaikki nostavat kätensä, ja puhe päättyy voimakkaisiin, kauan kestäviin huutoihin: »Eläköön sosialistinen tasavalta!»
Joulukuun 21 p:nä, kun vastikään oli päättynyt Saksin sotilas- ja työväenneuvostojen ensimmäinen edustajakokous, mihin scheidemannilaiset vielä olivat onnistuneet saamaan itselleen enemmistön, kirjoitti Rosa Luxemburg spartakuslaisten lehdessä »Die Rote Fahne» yllä olevan otsikon alla seuraavaa:
Ensimäinen neuvostojen edustajakokous on päättynyt. Jos tarkastellaan tämän kokouksen työtä sellaisena kuin se ilmeni kokouksen keskusteluissa ja päätöksissä, niin kokousta on pidettävä Ebertin hallituksen voittona, vastavallankumouksen voittona pitkin linjaa. Vallankumouksellisen »kadun» syrjäyttäminen, työväen ja sotilaiden neuvostojen valtiollisen vallan tuhoaminen, perustavan kokouksen kokoonkutsuminen, joulukuun 6 p:n diktaattorivalta, — mitä voisi porvaristo tällä hetkellä enempää toivoa?! »Diktaattorit eivät halua mitään tietää diktatuurivallasta, jota heille ehdotetaan», — riemuitsee »Freiheit»-lehti, valtiollisen epämääräisyyden surkea äänenkannattaja.
Tosiaan. Työväen ja sotilaiden neuvostojen valittu elin, sensijaan että ottaisi valtiollisen vallan käsiinsä vallankumouksen etujen edistämiseksi, mikä olisi sen historiallinen tehtävä, tekee itsemurhan ja antaa itselleen uskotun vallan viholliselle.
Tässä eivät ilmene vain vallankumouksen ensimäisen kypsymättömän asteen yleiset puutteellisuudet, vaan myöskin ne erikoiset vaikeudet, mitä nykyisellä proletariaatin vallankumouksella on voitettavanaan historiallisen tilanteen erikoisten olosuhteiden vuoksi.
Kaikissa aikaisemmissa vallankumouksissa taistelijat esiintyivät avoimin kypäränsilmikoin, luokka luokkaa vastaan, ohjelma ohjelmaa vastaan, kilpi kilpeä vastaan.
Ja jos jokaisen vallankumouksen aikana onkin ilmennyt kapinoita, juonittelua ja salavehkeitä, niin ne ovat tavallisesti olleet vastavallankumouksen, s. o. kuningasmielisten ylimystön ja taantumuksellisen sotilaskunnan toimeenpanemia kapinoita, juonitteluja ja salavehkeitä. Kukistuneen tai uhanalaisen järjestelmän puolustajat ne ovat ryhtyneet vastavallankumouksellisiin tekoihin puolustaakseen ja pelastaakseen vallinneen järjestyksen. Oli kylliksi näyttää kansalle heidän kilpensä ja vaakunansa, saattaakseen kansanjoukot hajoittamaan säpäleiksi nuo vanhat linnunpelättimet.
Nykyisessä vallankumouksessa vanhan järjestelmän puoltajat eivät esiinny omine miekkoineen ja vaakunoineen, vallitsevien luokkien merkkeine ja lippuine, vaan on heillä lippunaan »sosialidemokraattisen puolueen» lippu. Jos Ebertiä Ja Haasea rehellisesti ja avoimesti nimitettäisiin Heidebrandtiksi, Gräberiksi, Fuhrmanniksi, — ei kukaan työväen ja sotilaiden edustajista uskaltaisi seurata heitä.
Jos vallankumouksen pääkysymyksenä avoimesti ja rehellisesti esitettäisiin kysymys: »kapitalismi vaiko sosialismi», — ei olisi mahdollista proletariaatin laajojen joukkojen epäröidä, horjua.
Historia ei kumminkaan anna meille suoritettavaksi niin helppoja ja yksinkertaisia tehtäviä. Porvarillisen luokkavallan puolustajat taistelevat tässä viimeisessä taistelussa vieraan lipun alla, itse vallankumouksen lipun alla. Sosialidemokraattisesta puolueesta, joka oli lihaa työväenliikkeen ja luokkataistelun lihasta, on tullut mitä tehokkain ase porvarilliselle vastavallankumoukselle. Sen olemus, suunta, psykologia, politiikka, menettelytavat, — kaikki ne ovat kokonaan kapitalismilta. Sosialismista on jäänyt jäljelle vain kyltti, koneisto, lauseparret. Ja sittenkin kyltit, koneistot ja lauseparret riittävät pettämään laajat joukot politiikan olemusta ja sisällystä koskevassa kysymyksessä, riittävät alentamaan vallankumouksellisen proletariaatin edustajain neuvoston vastavallankumouksen mamelukkien osaan.
Sellainen on tulos Saksan sosialidemokratian koulusta. Sellainen todistus on saatu sen kaksikymmentäviisivuotisen työn päälle!
Vuoden 1914 elokuun 4 p:n henki leijaili kongressin istuntosalissa. Vanha hohenzollernien, Hindenburgien ja Ludendorffien Saksa, piiritystilojen Saksa ja Suomen, Itämerenmaakuntien ja Ukrainan pyövelien työt nauttivat koskemattomuutta istuntosalissa — huolimatta Ranskan taistelutantereilla tapahtuneesta romahduksesta, huolimatta marraskuun 9 päivästä!
Ja sittenkään tätä Saksaa ei enään ole olemassa. Sellainen on kaikkien sisäisesti kypsyneiden, historiallisesti välttämättömiksi käyneiden yhteiskunnallisten vallankumousten ihmeellinen salaisuus; yksi päivä vallankumousta muuttaa kokonaan yhteiskunnan ulkonäön ja ikuisiksi ajoiksi lähettää arkistoon kaiken vanhenneen.
Marraskuun 9 p:nä räjähdys, niin heikko, riittämätön ja sekasortoinen kuin se olikin, levitti kuilun eilisen ja tämänpäivän välille, kuilun, jonka yli ei enään siltaa ole.
Kuten lumipallo riittää saattamaan liikkeelle jättiläismäisen lumivyöryn ja hautaamaan sen alle karjoja, laaksoja ja kyliä, samoin oli marraskuun 9 p:n heikko sysäys riittävä viedäkseen luokkasuhteet tasapainosta ja horjuttaakseen porvarillista yhteiskuntaa perustuksiaan myöten.
Tämä porvarillisen luokkaherruuden huojumisen ja vaappumisen tapaussarja ei voi johtaa mihinkään muuhun tulokseen kuin yhteiskunnallisen vallankumouksen voittoon, sillä ei ole muuta pääsymahdollisuutta, muuta pelastusta imperialismin häviöstä kuin sosialismi.
Tilanne kärjistyy päivä päivältä. Joka päivä ilmenee historiallinen maailmanpula yhä tylympänä ja säälimättömämpänä.
Rintamilta takaisin tulvivat sotilasjoukot muuttuvat vähitellen työläisjoukoiksi, riisuvat imperialismin livreen ja pukeutuvat työläisnuttuun. Sotilaat joutuvat kosketuksiin kotoisen maaperän kanssa, missä on juurensa heidän luokkatietoisuudellaan, ja repivät rikki siteet, jotka muutaman ajan ovat yhdistäneet heidät vallassaoleviin luokkiin. Samaan aikaan tulee ratkaistavaksi suuria probleemeja, joita aiheuttavat työttömyys, pääoman ja työn välinen taloudellinen taistelu ja valtion raha-asiallinen vararikko. Kapitalistisen talouden sisäinen mädäntyminen saattavat näkymään Meduusan pään. Tämä, tämä tuloudellinen vastakohtaisuus, on se tulta uhkuva tulivuoren aukko, josta syöksyy esiin yhä uusia, luokkataistelun laavavirtoja.
Sen vuoksi joukkojen vallankumouksellinen jännitys ja vallankumouksellinen tietoisuus käy yhä jyrkemmäksi. Ja niinpä neuvostojen edustajakokous, kiitos sen kärjistyneen ja välittömän vastakohtaisuuden, missä se osoitti olevansa joukkojen tilan ja mielialan kanssa teki kaiken, minkä voi, niiden valistamiseksi ja opettamiseksi. Ja vain muutaman päivän työllään se osoitti havainnollisesti köyhälistölle ja sotilasjoukoille, että on välttämätöntä elämästä ja kuolemasta käyty taistelu vastavallankumouksellista hallitusta vastaan.
Vallankumoukselle on vaarallista vain puolinaisuus ja epäselvyys, vain pimeä ja sumu. Kaikki, mikä selventää ja paljastaa, on vain öljyä vallankumouksen tuleen. Neuvostojen edustajakokous teki muutamissa päivissä kokonaisuudessaan niin perusteellista työtä ja siinä määrin repi vastavallankumouksen kasvoilta vaikeasti lähtevää peitettä, että sen istuntojen luulisi räjähtävän miinan tavoin järkyttävän proletaarijoukkojen vallankumouksellista omaatuntoa.
Siitä hetkestä alkaen, jolloin koollaolleiden edustajain puheet päättyivät, on puheenvuoro koko Saksan sotilas- ja työväen neuvostoilla, on puheenvuoro työläisjoukoilla. Ne tulevat puhumaan, ne tulevat toimimaan. Ebertin hallituksen voitto, kuten aina vastavallankumouksen voitto, jää Pyrrhoksen voitoksi.
Viime vuodenvaihteessa pidetyssä spartakuslaisten konferenssissa keskusteltaessa puolueen — puolueen nimeksi hyväksyttiin Saksan Kommunistiuen Puolue — ohjelmasta esitti Rosa Luxemburg seuraavaa:
»Meidän edustajakokouksemme on sattunut ajankohdalle, joka Saksan vallankumouksessa muodostaa käänteentekevän hetken. Viimeisten päivien tapahtumat ovat päättäneet vallankumouksen ensimäisen kehityskauden. Luokaamme lyhyt silmäys tähän kuluneeseen kauteen. Se on ollut täynnä puutteellisuuksia. Saksan sosialidemokratian 50-vuotisen työskentelyn jälkeen ei voinut odottaa, että proletariaatti heti marrask. 9 päivän tapahtumain jälkeen kokonaisuudessaan saa selväksi muodostuneen tilanteen merkityksen. Se mikä tapahtui, oli pikemmin imperialismin savimöhkäleen sortumista kuin tietoinen vallankumous. Se oli kaaosmaista liikettä, ja vain työ- ja sotamiesneuvostojen muodostaminen loi siihen eräänlaisen proletaarisen sävyn. Mutta niille, jotka nyt joka päivä kavaltavat Venäjän vallankumouksen, meidän täytyy osoittaa, mistä oikeastaan Saksan työläiset ovat oppineet vallankumouksen aakkoset. Ebert ja Scheidemann nojaavat nyt itse laitoksiin, jotka ovat muodostuneet venäläisen mallin mukaan.
Nykyaikainen vallankumous on kokonaan historiallisen välttämättömyyden alainen. Toistaiseksi on otettu ainoastaan ensimäiset, vallankumouksen lapsenaskeleet. Vallankumouksen edessä on vielä suunnaton työ, mutta se täytyy viedä loppuun, maksoi mitä maksoi. Vallankumouksen ensimäinen kausi osottautuu läpeensä harhakuvitelmien läpitunkemaksi. Ensimäinen harha oli — yksimielisyys sosialismin lipun alla. Johdossa ovat henkilöt, jotka vain joku tunti sitten vielä harjoittivat vallankumouksen mustaamista. Se on porvariston harhaa, joka uneksii scheidemannilaisten avulla hillitsevänsä proletaariset joukot, ja siitä me löydämme vallankumouksen ensimäisen kauden kaikkien tapahtumain selvityksen. Päivän selväksi on paljastunut, että Haasen liitto Ebertin ja Scheidemannin kanssa ei ole mitään muuta kuin viikunanlehti, jolla vastavallankumous verhoutuu. Ensimäisen kauden loppuessa me näemme kaikkien harhojen olevan kokonaan haihtuneita. Nyt on tyhmimmällekin selvää, että nykyinen hallitus esiintyy lihaksitulleena vastavallankumouksena.
Minkälaiset tulevaisuusmahdollisuudet on vallankumouksen edelleenkehittymiseksi? Me emme luonnollisestikaan tahdo ennustaa. Minkä suunnan saattaa niin sanottu sosialistinen hallitus ottaa? Sen takana on ainoastaan työväen joukkojen jäännöksiä. Sotilaitten keskuudessa se on kadottanut tukensa. Se on menettänyt luottonsa myöskin porvariston keskuudessa. Mitä kohti se nyt tiensä suuntaa? Pitkiä aikoja ei se voi näytellä sosialistisen politiikan komediaa. Uuden hallituksen ohjelmana tulee epäilemättä olemaan vanhan järjestelmän palauttaminen. Presidenttiä, liittoneuvostoa ja vanhain valtiopäiväin uudestisyntymistä ei tarvitse kauan odottaa. Mutta senkautta se itse asettuu liukkaalle tielle, jolta se ehdottomasti suistuu kuiluun.
Kaikesta tästä voidaan päättää, että vallankumouksen toinen kausi tulee olemaan rikkaampi vakavista hankauksista kuin ensimäinen kausi. Taloudellinen taistelu lähenee. Itse vallankumouksen luonne on sellainen, että taloudellinen taistelu taloudellisella alalla ehdottomasti tulee merkitykseltään mitä tärkeimmäksi. Sosialismia ei luoda eikä voida luoda hallituksen — kaikkein täydellisimmänkään — asetusten avulla. Ainoastaan työläisten taistelulla työnantajia vastaan tulee sosialismi toteutettua. Minkälainen tulee tämän taistelun ulkonaisen muodon olla? Vastaus on yksi: lakko.
Me kommunistit olemme ainoita, jotka kannatamme lakkoa. Siinä suhteessa riippumattomat ja scheidemannilaiset eivät millään tavoin eroa porvarillisista puolueista, — kaikki he tuomitsevat lakot ja taistelevat niitä vastaan. Taistelun tavaton kärjistyminen taloudellisella alalla on ehdottomasti edessä. Järjestämällä lakon, me hyökkäämme pääoman kimppuun siltä kohdalta, missä se leikistä ei tiedä. Pääoma asettaa hallitukselle vaihtoehdon: joko lakot lopetettava taikka hallituksen on tunnustettava pelinsä pelatuksi. Porvaristo harkitsee vielä sitä, onko herra Ebert arvollinen kantamaan harteillaan kärpännahkamanttelia. Jos me haluamme itsellemme kuningasta — lausuu porvaristo itselleen — niin me emme tarvitse sellaista joka ei osaa edes esiintyä kuninkaan tavoin. No niin. On siis sangen mahdollista, että me saamme sotilasdiktatuurin taikka, jonkun muunlaatuisen diktatuurin. Yksityiskohtia on vaikeata sanoa ennakolta, mutta perusääriviivat ovat riittäviä. Kiristyneen taistelun toinen kausi alkaa, ja Ebertin–Scheidemannin hallituksen täytyy ehdottomasti kadota kuiluun.
Avataanko kansalliskokous vaiko ei, on vielä epätietoista, ja se on muuten samantekevääkin.
Vastavallankumouksen viimeisenä reservinä ovat liittolaiset. Sen osoittavat kaikkein parhaiten tapahtumat Riiassa. Siellä ovat Ebert–Scheidemannin hallituksen halpamaisuuden ja saksalaista ammattiliittojen johtajan August Winnigin toiminnan johdosta saksalaiset proletaarit viidessä liittolaisten sotajoukkojen ja Itämeren maakuntain paroonien kanssa esiintyneet venäläisiä bolshevistisia sotajoukkoja vastaan. Se on niin halpamaista, että minä rohkeasti ja rauhallisesti julistan ammattiliittojen saksalaisten johtajien ja Saksan sosialidemokraattien olevan — suurimpia heittiöitä. (Myrskyisiä suosionosoituksia).
Saksalaisen rikoslain mukaan, jota nämä herrat eivät ole vielä peruuttaneet ja jonka mukaan he vielä harjottavat oikeudenkäyttöään, he ansaitsivat ojennuskomppaniarangaistuksen. (Myrskyisää hyväksymistä). Nykyisessä Saksan hallituksessa istuu ei ainoastaan proletaarisen vallankumouksen kavaltajia, vaan myöskin suoranaisia tavallisia rikoksentekijöitä. (Jatkuvaa vilkasta hyväksymistä). Kaikki nuo salajuonet, kaikki nuo »rautaiset divisionat» ovat viimeisiä keinoja, joihin täytyy turvautua vallankumouksen kuristamiseksi.
Me olemme muka häirinneet rauhan asiaa, mutta samaan aikaan he itse omin käsin uudelleen sytyttävät sodan palon idässä. (Vilkasta hyväksymistä). Meidän tehtävämme on puolustaa samalla vallankumouksen ja yleisen rauhan etuja. Maailman proletariaatin yhteiskunnallinen vallankumous tuo rauhan. Minkälaiseksi yleinen menettelytapasuunta muodostuu meille? Ennen kaikkea luotamme Ebert–Scheidemannin hallituksen kukistumiseen.
Mutta minä haluan kääntää teidän huomionne alas. Me emme saa uudestaan omaksua harhakuvitelmaa, että hallituksen kukistuminen merkitsisi jo proletaarisen vallankumouksen voittoa. Päinvastoin, meidän täytyy alhaaltapäin miinoittaa Ebert–Scheidemannin hallitus. Vallankumous on näihin saakka ollut ainoastaan kaupunkilaista, laaja maaseutu e ole tullut kosketuksiin sen kanssa. Ilman maataloutta on sosialismin toteutuminen mahdotonta. Mutta siinä suhteessa valitettavasti ei ole tehty edes alkua. Talonpojat ovat vieläkin vastavallankumouksen reservinä.
Meidän täytyy mobilisoida maalaisproletariaatti ja maataloustyöläiset. On välttämätöntä kehittää neuvostojen järjestelmä ja puolustaa sitä kaikkinaisia hyökkäyksiä vastaan. Maalaisproletariaatti ja kylän palkkatyöläiset on saatettava yhteyteen sen kanssa. Tulla tavoin tulee kaiken olla valmisteltu alhaalta käsin, jotta hallituksen kukistaminen olisi meidän työmme viimeinen askel, ja jotta me, anastettuamme vallan, voisimme ryhtyä luovaan työhön. Mutta siihen mennessä proletariaattimme täytyy käydä koulua ei ainoastaan valistuksellisessa suhteessa, vaan myöskin käytännölliseen luovaan työhön nähden. Saavutettuaan vallan, tulee joukkojen osata käyttää sitä tarkoituksenmukaisesti. Marraskuun 9 päivänä me siirsimme vallan perusteiltaan, nyt me kohdistamme tietoisesti kaiken voimamme kapitalistisen järjestelmän kukistamiseksi ja sosialismin toteuttamiseksi.
Toverit! Minä tiedän, että kuvatessani teille edessäolevan taistelun raskautta, en lamauta teidän voimianne, päinvastoin olen vakuutettu, että te vieläkin tarmokkaammin kokoatte kaikki voimanne ja tulette työskentelemään, kunnes lopullinen voitto on täydelleen saavutettu».
Puhetta kuunneltiin syvän hiljaisuuden vallitessa ja palkittiin se myrskyisin, kauan kestävin suosionosoituksin.
Viime tammikuun 15 p:nä julkaisi »Die Rote Fahne» seuraavan Karl Liebknechtin allekirjoittaman kirjoituksen, joka sitten jäi hänen viimelsekseen:
Päähyökkäys Spartakusta vastaan. »Alas spartakuslaiset». Tämä ulvonta kaikuu kaduilla. »Ota kiinni heidät, lyö, pistä, ammu, raasta, iske jaloillasi heitä, revi heidät kappaleiksi». Inhottavia näytelmiä, joitten edessä kalpenee kaikki se, mitä saksalaiset sotilaat suorittivat Belgiassa.
»Spartakuslaiset ovat lyödyt», kaikuu riemuhuuto »Postista» »Vorwärtsiin» saakka.
»Spartakuslaiset ovat lyödyt». Uudelleen valtaan palautetun vanhan saksalaisen poliisin sapelit, revolverit, karbiinit sekä myöskin vallankumouksellisten työläisten aseista riisuminen vahvistavat tämän tappion. »Spartakuslaiset on lyödyt». Eversti Reinhardtin pistimien, kenraali Lüttwitzin kuularuiskujen ja tykkien suojeluksen alaisena tapahtuvat kansalliskokouksen vaalit, kansanäänestys Napoleonista — Ebertistä.
»Spartakuslaiset ovat lyödyt».
Niin. Berliinin vallankumoukselliset työläiset ovat lyödyt.
Niin. Satoja meidän parhaimmista on hakattu maahan. Sadat uskollisimmista on heitetty vankilaan.
Niin. He ovat lyödyt. Sillä sotilaat, matruusit ja kansanmiliisi jättävät heidät, heidät hylkäisivät kaikki ne, joitten apuun he lujasti luottivat. Johtajien epäröinti ja heikkous herpasivat heidän voimansa. Ja hirvittävä, takapajulla olevien kansanjoukkojen ja omistavien luokkien vastavallankumouksellinen hyökylaine tukahutti heidät.
Niin. He ovat lyödyt. Tämä tappio oli historiallinen välttämättömyys, sillä aika ei ollut vielä kypsynyt. Ja kuitenkin tämä taistelu oli välttämätön. Sillä taistelutta luopuminen poliisilaitoksesta, tästä vallankumouksen Sammosta Eischen, Ernstin ja Hirschin hyväksi, olisi ollut häpeällinen tappio. Ebertin laumat tunkivat proletariaatin tähän taisteluun ja se purkautui luonnonvoimana, pysähtymättä minkäänlaisten epäilysten edessä.
Niin. Berliinin vallankumoukselliset työläiset ovat lyödyt.
Ja Ebertit, Scheidemannit ja Nosket voittivat. He voittivat, sillä heidän puolellaan olivat kenraalit, byrokraatit, tilanherrat, papit ja rahapösöt, heidän puolellaan oli kaikki se, mitä on meillä ahdasjärkistä, rajoitettua ja takapajullejäänyttä. Heitä vartenhan he voittivat kartesseilla, kaasupommeilla ja miinanheittäjillä.
Mutta sattuu tappioita, jotka ovat voiton arvoisia, ja sattuu voittoja jotka ovat tappioita kohtalokkaampia.
Verisellä tammikuun viikolla voitettuina he kunniakkaasti puolsivat suurta asiaa. He taistelivat kärsivän ihmiskunnan jaloimman päämäärän, orjuutettujen luokkien aineellisen ja henkisen vapauttamisen puolelta: pyhän asian puolesta he vuodattivat vertaan, joka siitä itse pyhittyi. Ja tämän veren joka ainoista pisarasta nousee kaatuneitten puolesta kostajia, jokaisesta raastetusta sielun säikeestä nousee uusia, suuren asian puolesta taistelijoita, joka asia on yhtä ikuinen kuin taivaanlaki päällämme.
Tänään lyödyt, he huomenna tulevat voittajiksi, sillä tappio on heidän opettajansa. Saksan proletariaatti tarvitsee vielä vallankumouksellista kokemusta. Eikä missään muussa kuin harhailevissa yrityksissä, nuorekkaissa erehdyksissä, tuntuvissa iskuissa ja tappioissa se saa sen käytännöllisen kokemuksen, joka takaa sille tulevan menestyksen.
Yhteiskunnallisen vallankumouksen eläville perusvoimille, joitten kasvu on yhteiskunnallisen kehityksen peruslaki, merkitsee tappio rohkaisua. Ja tappioiden kautta heidän tiensä johtaa voittoon.
Entä tämänpäiväiset voittajat?
Konnamaisen asiansa puolesta he suorittavat konnan veristä työtä. Menneisyyden vallan puolesta, proletariaatin verivihollisten puolesta.
Ja jo tänään he ovat voitettuja. Sillä jo tänään he ovat huomanneet olevansa niiden vankeja, joita he haaveilivat käyttävänsä aseina, mutta joitten aseiksi he itse jo aikoja sitten ovat tulleet.
Toistaiseksi he vielä antavat firmalle oman nimensä. Mutta kysymys on vain lyhytaikaisesti lykkäyksestä.
He ovat jo historian häpeäpaalussa. Sellaisia Juudaksia, kuin he ovat ei vielä ole maailmassa ollut: he eivät ole ainoastaan kavaltaneet kaikkein pyhintään, vaan he ristiinnaulitsivat sen omin käsin ristinpuulle. Samaten kuin Saksan virallinen sosialidemokratia elokuussa v. 1914 lankesi kaikkein syvimmälle, samoin se nytkin yhteiskunnallisen vallankumouksen koitossa esiintyy kaikkein inhoittavimpana ilmiönä.
Ranskan porvaristo oli vuoden 1848 kesäkuussa ja vuoden 1871 toukokuussa pakotettu etsimään pyövelejä omista riveistään. Saksan porvariston ei tarvinnut sillä vaivata itseään, — »sosialidemokraatit* suorittivat tämän likaisen, halveksitun, verisen pelkurimaisen työn: sen Cavaignac, sen Gallifet, — on Noske, »saksalainen työläinen».
Kellojen soitto kutsui teurastukseen; musiikki ja nenäliinojen heiluttaminen, »bolshevistiselta kauhulta» pelastettujen kapitalistien voitollinen riemu juhlii kaikkipelastavaa sotilasmahtia. Vielä savuaa ruuti, vielä makaavat kaatuneet hautaamattomina, vielä vaikeroivat haavoittuneet proletaarit. Mutta he jo järjestävät paraatin murhaajasotajoukoille, täynnä voittajain ylpeyttä, nämä Ebertit Scheidemannit, Nosket.
Lohikäärmeen sikiöt!
Jo kääntyy heistä kauhulla maailman proletariaatti, heistä jotka rohkenevat kurottaa veriset kätensä Internatsionaalea kohti. Suuttuneina ja halveksien työntävät luotaan heidät nekin, jotka raivoavassa maailmansodassa itse unohtivat sosialismin velvoitukset. Tahrattuina, kunniallisen ihmiskunnan riveistä erotettuina, Internatsionaalesta poistettuina, jokaisen vallankumouksellisen proletaarin halveksimana ja kiroamina seisovat he valon edessä.
Heidän takiaan on koko Saksan vallannut kauhu. Veljensä kavaltajat hallitsevat Saksaa, veljesmurhaajat.
O, heidän autuutensa ei voi jatkua kauan: pieni lykkäys, — ja he tulevat tuomituiksi.
Heidän toimenpiteensä aiheuttavat palon miljoonissa sydämissä, suuttumuksen palon.
Proletariaatin vallankumous, jonka he uneksivat hukuttavansa veriin, nousee kaikessa suuruudessaan. Sen ensimäinen sana tulee olemaan: alas työläisten surmaajat Ebert, Scheidemann ja Noske!
Ne, jotka tänään ovat voitetut, ovat nyt oppineet. He ovat parantuneet mielettömyydestään etsiä pelastusta pimitetyiltä sotilasjoukoilta; he ovat parantuneet mielettömyydessään luottaa johtajiin, jotka osottautuivat kykenemättömiksi ja voimattomiksi; he ovat parantuneet uskosta riippumattomaan sosialidemokratiaan, joka halveksien hylkäsi heidät. Vain yksin jätettyinä he saavuttavat tulevat voittonsa. Ja ne sanat, että työväen vapauttaminen on työläisten itsensä asia, ovat heille tämän viikon jälkeen käyneet vielä syvempimerkityksellisiksi.
Ja pimitetyt sotilaatkin tulevat pian käsittämään, minkälaista peliä heidän kanssaan pelataan. Heti kun he uudelleen tuntevat selässään palautetun militarismin ruoskan, he myöskin vapautuvat siitä huumasta, joka heidät vielä tänään ympäröi.
»Spartakuslaiset ovat lyödyt».
Ah, jättäkäämme tuollainen puhe, emme me paenneet, emme me ole lyödyt. Ja jos he lyövät meidät kahleisiin, me olemme sittenkin täällä ja me tänne jäämme. Ja voitto tulee olemaan meidän!
Sillä Spartakus on — proletaarisen vallankumouksen tuli ja henki, sen sielu ja sydän, sen tahto ja toiminta. Ja Spartakus, se on onnen puute ja jano, se on tietoisen proletariaatin taistelun päättäväisyyden ruumiillistuma. Sillä Spartakus on — sosialismi ja maailman vallankumous.
Saksan proletariaatin Golgatan-kulku ei ole vielä päättynyt, mutta vapautumisen päivä lähenee jo; Ebertin, Scheidemannin ja Nosken ja kapitalististen vallanpitäjien, jotka vielä tänään piitoittelevat heidän selkänsä takana, tuomiopäivä lähenee. Korkealle kohoavat tapahtumain aallot, emmekä me ensi kertaa joudu laskemaan huipulta syvyyteen. Mutta meidän aluksemme kulkee päättävästi ja ylpeästi lopullista päämääräänsä kohti, voittoa kohti.
Tulemmeko me vielä olemaan elävien joukossa, vaiko emme, silloin kun tämä voitto saavutetaan, emme tiedä, mutta meidän ohjelmamme tulee elämään; se valtaa vapautetun ihmiskunnan koko maailman, kaikesta huolimatta.
Nykyisin vielä nukkuvat proletariaatin joukot heräävät lähestyvän taloudellisen mullistuksen ankaraan ryskeeseen kuin viimeisen tuomion torvien soittoon. Silloin nousevat kuolleista kaatuneitten taistelijain ruumiit ja vaatisi tilintekoa kirotuilta murhaajilta. Tänään kuuluu niin tulivuoren maanalainen kumina, mutta huomenna tulivuoresta purkautuu tulta, ja palavan laavavirran alle se hautaa kaikki heidät, murhaajat.
[1] Esipuheen kirjoittaja on saksalainen kommunisti, joka oli Spartakusliiton edustajana äskettäin Moskovassa pidetyssä Kommunistisen Internatsionaalen perustavassa kokouksessa. [Toim. huom.]
[2] Spartakusliiton ohjelman kirjoitti Rosa Luxemburg, ja se julkaistiin Die Rote Fahne -lehden 29. numerossa 14. joulukuuta 1918. Luonnos hyväksyttiin pienin epäoleellisin muutoksin Saksan kommunistisen puolueen (KPD) perustamiskokouksessa 30. joulukuuta 1918 — 1. tammikuuta 1919 puolueen ohjelmaksi. MIA huom.