Julkaistu: 1918
Suomennos: Tuntematon
Lähde: »Neuvostovalta ja yleismaailmallinen vallankumous». Suomalaisten Kommunistien Sarjajulkaisu N:o 9. Suomalaisen Kommunistisen Puolueen Keskuskomitea, Pietari 1918.
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
TOVERIT! Kommunistisen eli sosialistisen opin tärkeimpiä tehtäviä on saavuttaa vanhassa, syntisessä maailmassa sellainen tilanne, että ihmiset lakkaavat toisiaan ammuskelemasta. Yksi sosialismin eli kommunismin tehtävistä on saada voimaan sellainen järjestys, mikä tekee ihmisen nimensä arvoiseksi. Me olemme tottuneet ylpeilemään sanasta ihminen. Sanoohan Gorkijkin: »ihminen — se kuuluu ylpeältä». Mutta kun juolahtaa mieleen neljännestä vaille neljän sotavuoden veriset teurastukset, niin haluttaa sanoa: »ihminen — se kuuluu häpeälliseltä».
Juuri sellaisten olojen, sellaisen järjestyksen luominen, joka estäisi kansat tuhoamasta toisiaan, on yksinkertainen ja selvä tehtävä, minkä meille asettaa kommunismin oppi. Mutta samaan aikaan, toverit, te näette, miten kommunistinen puolue, johon minä kuulun, puolue, joka on järjestänyt tämän kokouksen, kommunistien, bolshevikkien puolue, kehoittaa liittymään punaiseen armeijaan, kutsuu järjestäytymään ja asestautumaan. Siinä on, ensi silmäykseltä, syvä ristiriitaisuus: toiselta puolen me kannatamme sellaisten olojen luomista, joiden vallitessa ei yksikään ihminen ottaisi toiselta tämän kalleinta omaisuutta, henkeä. Se on tärkein tehtävä, yksi puolueemme, kaikkien maiden työväenluokan päätehtäviä. Toiselta puolen me kehotamme liittymään punaiseen armeijaan. Me neuvomme: »asestautukaa, liittykää yhteen, opetelkaa ampumaan, ja niin hyvin, ettei ainoakaan luoti lennä harhaan»...
Ensi silmäykseltä näyttää siltä, kuin siinä jotain olisi nurinpäin. Ja todellakin, olihan kommunisteja, jotka käyttivät muita keinoja, kulkivat toisia teitä, jotka sen sijaan, että olisivat sorrettujen puoleen kääntyneet kehoituksella: »liittykää yhteen, asestautukaa», kääntyivät sortajain, riistäjäin, väkivallantekijäin puoleen saarnaten: »riisukaa aseet, lakatkaa hävittämästä toistenne kaltaisia, lakatkaa sortamasta». He kääntyivät susien puoleen, kehoittaen niitä panemaan hampaansa hyllylle. Niin saarnasivat utopistiset, naivit sosialistikommunistit, joiden omaksuma katsantokanta osottautui erehdyttäväksi. Heidän pyrkimyksensä olivat mitä jaloimmat. He muistuttavat suurta utopistia Leo Tolstoita, joka hänkin pyrki luomaan maailmaan parempia oloja, mutta luuli ne saavuttavansa sortajain sisällisen uudestisyntymisen tietä. Sortajille kumminkin perintönä, polvesta polveen siirtyvät sortajan katsantokanta, tunteet ja pyyteet; he jo äidin maidossa imevät pyrkimyksen valtaan, sortoon, herruuteen, ja katsovat, että kaikki muut, työtä tekevät joukot, ovat luodut olemaan tukena ja perustana tämän pienen ryhmän, etuoikeutetun säädyn herruudelle, säädyn, mikä syntyy niinsanoaksemme kannukset jalassa, käydäkseen ratsain työtätekevän kansan niskaan.
Sinä, toverit, me tulemme kysymyksen ytimeen. Me koetamme luoda kommunistisen yhteiskunnan, missä ei ole luokkavihaa, kun ei ole luokkiakaan, missä ei ole kansain keskinäistä vihaa, sillä kaikki kansat tulevat työskentelemään yhteisen asian hyväksi. Pyrkien tällaiseen yhteiskuntajärjestykseen me sanomme työntekijöille: kunnes tämä järjestys saavutetaan, muistakaa, että te olette ainoa voima, mikä kykenee aikaansaamaan tämän yhteiskuntajärjestyksen. Ja muistakaa (me Venäjällä liiankin hyvin tiedämme tämän kokemuksesta), että kaikkien maiden hallitsevat luokat eivät päästä teitä tällä tiellä ilman taistelua etenemään tuumaakaan, että ne pitävät kiinni etuoikeuksistaan ja voitoistaan, valta-asemastaan kynsin hampain, viimeiseen asti, että ne tulevat kylvämään työväenluokan keskuuteen epäjärjestystä, kaaosta, riitoja ja hajaannusta, oman herruutensa säilyttämiseksi. Me Venäjällä olemme ottaneet vasta ensimäisen askeleen, me kukistimme porvariluokkain poliittisen herruuden ja asetimme sen tilalle työtätekeväin luokkain poliittisen herruuden. Tämä on tosiasia; porvaristolla ei täällä ole valtaa,
valta on työväenluokan käsissä.
Sen hallitusvallan, mikä on Pietarissa, Moskovassa ja muualla, mikäli se on työläisten luomaa, nämä voivat muuttaa ja vaihtaa minä hetkenä hyvänsä, sillä he voivat toimittaa uudet neuvostovaalit, milloin haluavat, valita uudelleen Toimeenpanevan Keskuskomitean, Kansankomissarien Neuvoston j.n.e. Tämä on työläisluokan ja talonpoikaisväestön, talonpoikaisköyhälistön esivalta, se on se perustus, jolla me seisomme.
Meille tosin puhutaan: »miksi te tuota esivaltaanne ette saata voimaan yleisen, yhtäläisen, suoranaisen ja salaisen vaalioikeuden perusteella, perustuslakia saavan kokouksen muodossa? Tehän itsekin kannatitte Perustavaa kokousta». Niinpä kyllä, kannatimme. Me aina pidimme Perustavaa kokousta paljon parempana kuin tsaarin aikuista järjestystä, paljon parempana kuin itsevaltiutta, kuin Plehwen herruutta, stolypinilaisia ryöväreitä, aatelistoa. Ja jos Kerenski olisi luonut Perustavan kokouksen, sanokaamme, viime vuoden maalis- tai huhtikuussa, niin se olisi ollut askel eteenpäin. Tsaari oli kukistettu, byrokratia samoin, mutta valta ei ollut vielä työläisten käsissä, vallassa olivat vielä Gutshkowit, Miljukowit y.m.s. Jos silloin Perustavan kokouksen kautta olisi kysytty: »mitä te, Venäjän kansalaiset, tahdotte?» niin olisi saatu aivan päinvastainen vastaus, kuin mitä tahtoi porvaristo ja siihen aikaan vallassa olleet sen palvelijat. Nähkääs, vallankumoushan onkin sitä, että se nostaa alimmat kerrokset sortajaluokkia vastaan. Mitä on vallankumous? Tietysti Krestovnikoweille ja Rjabushinskeille (kaupan ja teollisuuden edustajia) vallankumous on sitä, että tsaarivallan nujersivat, entiset ministerit korvattiin uusilla ja juttu oli selvä. Mutta vallankumouksen luonne onkin siinä, että se herättää ja nostattaa sorronalaisia kansanluokkia, jotka päivästä päivään kärsivät ilman valon vilahdusta, ilman lepoa kuin ikeenalaiset juhdat. Nämä vallankumous herättää ja osottaa heille, että he eivät ole mitään muuta kuin nautoja, toisten luokkien orjia. Juuri se on vallankumousta. Se ei lopu siihen, että syöstiin valtaistuimelta tsaari ja erotettiin muutamia ministereitä. Jos siihen pysähdyttäisi, ei kysymyksessä olisikaan ollut vallankumous, vaan niin sanoaksemme kuolleena syntynyt vallankumouksen lapsi. Se olisi valheellinen historiallinen synnytys, mutta oikea terve historiallinen synnytys tapahtuu silloin, kun työläisluokka noustuaan ottaa vallan käsiinsä koko maassa ja sitte käyttää tuota valtaa saattaakseen voimaan uuden järjestyksen, jonka vallitessa ei ole toisen luokan sortamista, jolloin kaikki tuotantovälineet, kaikki maan rikkaudet ovat työläisluokan valvonnan alaisina. Työläisluokka on silloin kuten isäntä hyvässä yksityistaloudessa, maataloudessa, hän tietää, paljonko hänellä on maata, siemeniä, rotukarjaa, talouskalustoa, mikä sarka hänen on kylvettävä tällä hetkellä, — kaiken tämän hän tietää, kaikki on kirjoissa ja laskettuna. Mutta tämä on yksityinen erikoistalous. Toiset naapurit harjoittavat omaa talouttaan, kilpailevat keskenään. Vaan me tahdomme, että työväenluokka yhtenä kokonaisuutena tulee tuollaiseksi isännäksi koko maahan nähden, että se tietää, paljonko sillä on maata, luonnonrikkauksia, malmeja, hiiltä, paljonko koneita, minkä verran raaka-aineita, työvoimaa, viljaa, että tämä kaikki on kirjoissa ja että työ voidaan jakaa suunnitelmannuikaisesti. Niin on asianlaita kommunistisessa taloudessa.
Sanovat sitä utopiaksi. Vihollisemme niin puhuvat. Niin puhuvat ne, joille tuollainen järjestys on epäedullista, tai ne, jotka ovat nahkansa myyneet herrasluokalle. Niille se on käsittämätöntä. Mutta minä sanon teille, toverit, että jos ihmiset eivät sitä saavuttaisi, jos ihmiset eivät voisi eikä osaisi tätä saada aikaan, niin silloin ihmiskunta ei maksaisi syötyä munaa: se aina pysyisi ikeenalaisena nautana, eläintä huonompana, sillä eläimillä ei ole luokkajakoa, toinen juhta ei ole suurempi herra kuin toinenkaan. Me sanomme vihollisillemme, jotka arvostelevat meitä: me hyvin tiedämme, ettemme ole tehtäväämme suorittaneet loppuun asti, että vielä tarvitaan paljon voimaa ja ponnistuksia. Me olemme kuitenkin suorittaneet valmistustyön. Kun aijotaan rakentaa uusi talo palopaikalle, on ensin hajoitettava vanhan jäännökset ja korjattava ne pois. Niinpä mekin otimme porvaristolta vallan ja alamme tehdä uutta rakennusta. Me otimme vallan käsiimme ja ilmoitamme vihollisillemme, että tätä valtaa työväenluokan käsistä emme hellitä koskaan.
Puhuvat
Perustavasta kokouksesta.
Palaan tähän tärkeään asiaan. Mitä oikeastaan on yleinen, yhtäläinen, välitön ja salainen vaalioikeus? Se on vain huutoäänestys. Jos me koettaisimme täällä tuota huutoäänestystä. Osa päättäisi toisaanne päin, toinen osa toisaanne. Meidän on kuitenkin jotain tehtävä. Ja jos on, niin on selvää, että nämä kaksi osaa erkaantuisivat toisistaan, toinen kiinnittäisi huomionsa toiseen ja toinen toiseen asiaan. Vain huutoäänestykseen Perustava kokous kelpaakin. Mutta vallankumoukselliseen, luovaan työhön se ei kelpaa. Mutta me toimitimme huutoäänestyksen ilman Perustavaa kokousta. Miljukoff ja sitten Kerenski viivytti kuukaudesta kuukauteen sen kokoonkutsumista. Ja minkälainen olisi Perustava kokous, jos sen ruumis herätettäisiin henkiin? Vasemmassa nurkassa istuisivat työläisluokan edustajat, jotka sanoisivat: me tahdomme, että valta vihdoinkin tulee työväenluokan herruuden välikappaleeksi ja että kaikenlainen sorto ja riistäminen lakkaa. Toisella puolen istuisivat porvariston edustajat, jotka vaatisivat, että hallitusvalta edelleenkin annettaisiin porvarisluokalle. He sanovat varovasti ja kohteliaasti: »sivistyneille luokille», eivätkä sanoisi suoraan »porvarillisille luokille», mutta itse asiassa se olisi samaa. Keskustassa olisivat politikot, jotka häilyisivät vasemmalle ja oikealle. Nämä mensheviikkien ja oiikeistolais-sosialivallankumouksellisten edustajat sanoisivat: »hallitusvalta on jaettava tasan».
Mutta, toverit, hallitusvaltahan ei ole leipäkannikka, minkä voi jakaa kahteen, neljään osaan j.n.e. Hallitus on väline, jonka avulla vissi luokka saa voimaan herruutensa. Joko tämä väline palvelee työväenluokkaa tai on sitä vastaan. Kolmatta mahdollisuutta ei ole. Jos on kaksi vihollista, porvaristo ja köyhälistö ja sen kanssa talonpoikaisköyhälistö, ja jos nämä kaksi vihollista taistelevat keskenään, niin ei niillä tietenkään voi olla yhteistä taisteluvälinettä. Eihän kivääri ja tykki voi olla samalla kertaa kahden armeijan palveluksessa. Niinpä valtiovaltakin on vissi järjestelmä, mikä voi auttaa työläisluokkaa porvaristoa vastaan tai päinvastoin porvaristoa työläisluokkaa vastaan. Mutta ne, jotka ovat keskustassa, eivät ole muuta kuin meklareita, välittäjiä, jotka sanovat voivansa järjestää niin, että valtiovalta, tykki, tulee yhtäaikaa palvelemaan porvaristoa ja työläisluokkaa. Emme, toverit, historiassa tunne esimerkkiä siitä, miten tuollainen käy päinsä, ja sen sijaan, että sellaista taitoa olisi ilmennyt Žeretellin ja Tshernoffin politiikassa, me tiesimme, että heidän tykkinsä ampuivat yhdelle puolelle — työväenluokkaa kohti; palata tähän meillä ei ole vähintäkään halua.
Me kannatimme Perustavaa kokousta askeleena eteenpäin tsaarivallan aikana; silloin me kannatimme huutoäänestystä; mutta kun kansa syöksi tsaarin valtaistuimelta, niin me sanoimme: nyt te toimikaa; ja on tarpeen, että hallitusvallan ottaa se luokka, joka on kutsuttu rakentamaan Venäjää uusille perusteille — työläisluokka. Emmekä me siinä pettäneet teitä emmekä itseämme. Me sanoimme, että
tiellämme tulee olemaan suuria vaikeuksia,
porvariluokkain kauhea vastustus, ei ainoastaan venäläisen porvariston, mikä itsessään on heikko, vaan myös kansainvälisen porvariston. Niillä on nyt sotia, yhteentörmäyksiä, mutta pääasiassa ne ovat keskenään täysin solidaarisia — omaisuuden ja sen yhteydessä olevien etuoikeuksien puolustamisessa. Te varmaankin muistatte, miten meillä porvariston keskuudessa, tilanomistajain, suur- ja pikkuporvariston keskuudessa vielä äskettäin, ennen vallankumousta, oli koko joukko puolueita. Oli oikeistolais-mustasotniaiaisia, nationalisteja, lokakuulaisia, semstvolokakuulaisia, vasemmistolais-edistysmielisiä, kadetteja j.n.e., koko joukko puolueita. Mistä syystä? Ne olivat omistavan luokan eri ryhmiä. Toiset puolsivat suuren maanomistuksen etuja, toiset pankkipääoman, toiset tehdaspääoman, toiset diplomeeratun sivistyneistön — professorien, lääkärien, asianajajain, insinöörien y.m. etuja. Mutta kun vallankumous nosti jaloilleen työväenluokan, silloin koko porvaristo liittyi yhteen, katosivat kaikki puolueet, ja jäi vain kadettipuolue, jonka helmaan tulivat kaikki omistavat luokat, koko yksityisomaisuuden pyhä leiri. He liittyivät yhteen taistelemaan omaisuuden puolesta työtätekeviä luokkia vastaan.
Samoin käy, toverit, kansainvälisenkin porvariston. Se käy verisiä sotia, mutta kun vaan alkaa nousta vallankumouksellinen luokka, joka uhkaa kapitalismin perusteita, niin porvaristo alkaa kaikissa maissa tehdä toisilleen myönnytyksiä, muodostaakseen yhteisen leirin lähestyvän sosialistisen vallankumouksen pelottavaa aavetta vastaan. Senpä vuoksi meidän on oltava valmiit käymään mitä suurimpain vaikeuksien läpi, kestämään kovia taisteluja sekä omassa maassa että sen rajoilla, sillä, mitä kauvemmaksi, mitä enemmän kehittyy vallankumouksellinen liike, sitä kovemmin yhtyvät kaikkien maiden porvarit. Europan on kestettävä mitä vaikeimpia koettelemuksia, sen on kulettava kansalaissodan tulen ja liekin läpi. Me kuljemme rauhaa kohti, mutta rauhaa kohti työläismassain taistelun avulla kaikkien maiden sortajia, riistäjiä ja imperialisteja vastaan. Tätä tietä me kuljemme loppuun saakka. Se, toverit, on meidän visusti pidettävä mielessämme. Jos ken luulee, että me olemme saavuttaneet kaikki, hän ei ole selvillä historian kulusta. Se ei ole anteeksiantavainen ja hyväluontoinen äiti, mikä kannattaa työväenluokkaa; se on paha äitipuoli, joka verisellä kokemuksella on opettanut työmiehiä, miten on noustava ja saavutettava päämaali. Tässä onkin työläisten onnettomuus. Minä olen usein puhunut ja usein toistanut tovereille kokouksissa, että heillä on lyhyt muisti. He helposti unohtavat. Kun vaan vähänkin helpoittaa tai saavuttavat jotain, niin heistä näyttää, että päätyö on tehty, ja he ovat taipuvaiset jalomielisyyteen, passiivisuuteen, taistelun lakkauttamiseen, mutta sillä välin omistavat luokat eivät herkeä taistelemasta, ne ovat kasvatetut alituisessa työläismassain vastustamishengessä, ja meidän puoleltamme passiivisuus, päättämättömyys ja horjunta merkitsee, että me paljastamme kipeän paikan omistavain luokkain iskuille, mikä taas merkitsee, että huomenna tai ylihuomenna pannaan toimeen heidän uusi hyökkäyksensä. Työläisluokalla on oltava kova luonne, leppymättömyys, syvä vakaumus, että ilman taistelua, joka tuumasta joka askeleesta työväenluokan kohtalon parantamiseksi, ei voi olla pelailusta ja vapautusta.
Ja minä sanon teille suoraan, toverit, että kommunistisen puolueen riveihin kutsumme työmiehiä ennen kaikkia ja sitte kaikkia vilpittömiä ja luotettavia työväenluokan ystäviä. Mutta kenellä, toverit, on epäilystä mielessä ja kanta horjuvainen, niin hän pysyköön meidän riviemme ulkopuolella. Meille on paljon arvokkaampaa omata yksi kova taistelija kuin kymmenen päättämätöntä, epäröivää, sen tähden, että taistelun syntyessä ne kymmenen epäröivää vievät mukanaan yhden päättäväisen ja pidättävät hänet, mutta jos päättäväisemmät, liittoutuneina yhteen joukkueeseen, hyökkäävät taisteluun vihollista vastaan, niin he tempaavat mukaansa myös epäröivät ja horjuvat. Sen takia me kutsumme puolueemme riveihin vain niitä, jotka ovat selvästi käsittäneet, että me olemme käyneet leppymättömään taisteluun kaikkien maiden sortajia vastaan. Ei ole tilaa sovinnonhierojalle, joka seisoo molempain välissä. Kukaan ei häntä kuule. Porvaristo ei koskaan vapaasta tahdostaan luovuta herruuttaan ja valtaansa. On aina odotettava vastarintaa ja taistelua, ja meidän on puolestamme oltava valmiit taistelemaan lopulliseen voittoon asti.
Päätehtävä on saavuttaa se, että jokainen työläinen saa voimakkaan henkisen karaistuksen, niin että hän tekee itselleen selväksi: nyt käyvässä taistelussa minun ehkä pitää kaatuakin. Mutta mitä onkaan orjan elämä ilman valonvilahdusta, sortajain jaloissa, verrattuna taistelijan kunniakkaaseen kuolemaan, taistelijan, joka antaa lippunsa uusille sukupolville ja joka kuolee tietoisena siitä, että hän ei ole kaatunut kuninkaitten ja tsaarien eikä sortajain etujen puolesta, vaan oman luokkansa etujen puolesta? Meidän on opetettava tovereja elämään ja kuolemaan työläisluokan etujen puolesta säilyttäen uskonsa viimeiseen hetkeen. Kas siihen me kutsumme teitä.
Me tiedämme minkälaiset esteet ja vastarinta kohtaavat meitä politiikkamme tiellä. Meidän vallankumouksemme johtui välittömästi sodasta. Sota syntyi kapitalismista, ja me kauan sitä ennen ennustimme, että tavaton sotavarustusten kasvu, että toisen maan porvariston taistelu toisen maan porvariston kanssa voitoista ja markkinoista, että tämä kaikki jolloinkin päättyy kauheaan katastroofiin. Nyt Saksan porvaristo sanoo, että Englannin porvaristo on syntipukki, mutta Englannin porvaristo syyttää saksalaista; ne heittävät vastuun toistensa hartioille, kuten klownit heittelevät palloja. Mutta me ennustimme sodan välttämättömyyttä, eikä tämä välttämättömyys johtunut yhden tai kahden kuninkaan tai ministerin tahdosta, vaan juuri kapitalistisen yhteiskuntajärjestelmiin luonteesta. Tämä sota on koetutkinto koko kapitalistiselle järjestelmälle, koko porvarilliselle taloudelliselle ja siveelliselle systeemille. Ja juuri senvuoksi me sodan alkaessa puhuimme, että
sota aiheuttaa kovan vallankumousliikkeen
kaikkien maiden työläisjoukkojen keskuudessa. Kaikkialla, kaikissa maissa, missä sodan aikana liikuin, minä huomasin samaa: sota ensi aikoina tekee työläisjoukot kuuroiksi ja sokeiksi, pettää niitä, johdattaa kiusaukseen, mutta sitten muuttaa ne vallankumouksellisiksi, kohottaa heidän paheksumisprotestiansa sotaa vastaan, sitä yhteiskuntajärjestystä vastaan, mikä vie sotaan. Miksi sota aluksi nosti työläisluokkain isänmaallista tunnetta? Siksi, että huolimatta siitä, että on sosialistisia puolueita, kommunisteja, niiden ympärillä on vielä hiljaisia työläisiä, jotka eivät elä henkistä elämää. Meidän pääonnettomuutemme onkin juuri siinä, että on vielä miljoonia työläisiä, jotka elävät automaattisesti, tekevät työtä, syövät ja makaavat, niukasti nukkuvat ja niukasti syövät, mutta tekevät työtä yli voimainsa, ajattelevat vain sitä, miten elän kädestä kärsään. Kas siihen rajoittuu heidän näköpiirinsä, heidän päänsä ei muuta työskentele, heidän omatuntonsa torkkuu tavallisena aikana, mutta joskus he pyhäpäivinä latkivat rankkia, sellaisen työläisen elämä on traagillinen ja kauhea. (Rankkia mainitessa osa kuulijoista nauraa). Toverit, tämä ei ole naurettavaa. Tämä on monen-monen miljoonan työläisen traagillisen kauhea kohtalo; siihen pakottaa heidät kapitalismin järjestelmä; niin, olkoon se kirottu juuri sen vuoksi, että se tuomitsee työläiset tuollaiseen kauheaan elämään.
Mutta alkaa sota; kansa pannaan sotajalalle; se menee kaduille, pukeutuu sotamiehen sinelliin. Sille puhutaan: mennään vihollista vastaan, voitetaan, kaikki muuttuu. Ja syntyy toiveita. Lähdetään auran kurjesta, sorvin äärestä. Ja rauhan aikana tuo mies ei mitään olisi ajatellutkaan, kuten ei ikeenalainen juhtakaan ajattele; mutta nyt annetaan hänelle uusi tehtävä; ympärillään hän näkee satojatuhansia sotilaita, kaikki ovat kiihoituksissaan, sotamusiikki soittaa, luvataan suuria voittoja, ja hän toivoo, että elämä jotenkin muuttuu, s.o. tulee paremmaksi, sillä huonommaksihan se ei osaa tullakaan.
Ja hän luulee että tämä sota on — vapautussota, mikä antaa hänelle jotain uutta, senpä vuoksi me huomasimmekin, että poikkeuksetta kaikissa maissa sodan ensiaikoina oli huomattavissa isänmaallinen nousu. Porvaristo tulee voimakkaammaksi, se sanoo: koko kansa on minun kanssani. Porvariston lippujen alle menevät peltojen ja kaupunkien työläiset. Kaikki ikäänkuin sulautuvat samaan kansallistunteeseen. Mutta sota jatkaa sisäistä työtään: tyhjentää maata, vuodattaa kansan verta, rikastuttaa muutamia nylkyrien, keinottelijain ja sotahankkijain ryhmiä, antaa virka-arvoja diplomaateille ja kenraaleille, mutta työläismassat köyhtymistään köyhtyvät ja ruoanlaittajan, vaimon, äidin, työläisnaisen eteen nousee päivä päivältä yhä vaikeammin ratkaistava kysymys, mitä panna paistinkattilaan, jotta saisi lapset syötetyiksi? Tämä aiheuttaa tavattoman vallankumouksen työläisjoukkojen keskuudessa. Mutta porvaristo ei ole tyhmä, sitä ei voida väittää; se näki sodan alusta tuon vaaran, sen takia se esti vallankumouksen, niin kauvan kuin oli mahdollista, innokkaiden kenraalien avulla. Niin kävi Europassa Ranskan–Preussin sodan jälkeen. Mutta jo tämän sodan ensi kautena, jolloin isänmaallisuus näytti tempaavan mukaansa kaikki ihmiset, niin jo silloin minä sain Parisissa keskustella porvarillisten politikkojen kanssa, jotka puhuivat syrjässä, hiljakseen, että tuloksena tästä sodasta on suuri vallankumous. Nämä porvaripolitikot, tietystikin, toivovat siitä selviytyvänsä. Jos me otamme porvarilliset lehdet ja aikakauskirjat, esimerkiksi englantilaisen viikkolehden nimeltä »Economist», elo-, syys- tai lokakuulta 1914, ensimäiseltä sotavuodelta, niin tässä lehdessä jo ennustettiin, että sodan tuloksena kaikissa sotaa käyvissä maissa tulee olemaan yhteiskuntavallankumouksellinen liike. He käsittivät tämän välttämättömyyden ja olivat aivan oikeassa, kuten nekin, jotka sanoivat, että ainakin Venäjän johtaa sota vallankumoukseen, ja että jos Venäjällä vallankumous pääsee kehittymään loppuun asti, niin se saattaa työväenluokan hallituksen ohjaksiin.
Venäjällä ei porvaristo, jos ei ota lukuun talonpoikaissäätyä — mutta talonpoikain keskuudessa on suurin osa köyhälistöainesta, köyhimpiä nälkäläisjoukkoja — omannut erikoista vaikutusvaltaa. Ja vallankumouksen koko kysymys oli:
kenen mukaan menee maalaisköyhälistö?
porvaristonko, joka sitä narraa, antaen valheellisia toiveita, vaiko työväenluokan mukana? Ei kysymys ollut Tshernoffista eikä Zeretellistä tai Kerenskistä, noista meklareista ja välittäjistä, vaan siitä, meneekö työväen kanssa talonpoikaisköyhälistö, kuka saa talonpojat puolelleen — työväenluokkako vaiko porvarien luokka? Ja nyt me voimme sanoa, että kysymys kolmeneljäsosaksi on ratkaistu työväenneuvostojen avulla, että porvariston vaikutus maalla on melkein kokonaan murrettu, ja että maaköyhälistö kulkee työväenluokan mukana, kulkee sitä päättäväisemmin, mitä voimakkaammaksi, mitä päättäväisemmäksi tulee kaupunkilaisköyhälistö, ja vaan sen vuoksi toverit, kiitos työväenluokan täydellisen herruuden.
Entisissä vallankumouksissa, joita johti porvaristo, se sai mukaansa talonpoikaismassat. Niin kävi suuressa Ranskan vallankumouksessa, vuoden 1848 vallankumouksessa Saksassa, niin kävi yleensä kaikissa 17 ja 18 vuosisadan vallankumouksissa. Niin tapahtui aina. Mutta nyt, toverit, — ja se onkin suurin muutos, pisin askel eteenpäin, — työväenluokka ensi kerran heitti hartioiltaan porvariston holhonnan ja henkisen ytevämmyyden, nousi jaloilleen ja sitäpaitsi löi syrjään porvariston jaloista talonpoikaismassat vieden ne mukanaan. Kas se on Venäjän vallankumouksen korvaamaton saavutus. Se on Venäjän vallankumouksen kulmakivi.
Sen vuoksi vallankumouksen elimet, työväen ja talonpoikain neuvostot saavat osakseen kaikkien maiden porvariston vihan. Vallankumouksen alussa, ensi päivinä, kun New-Yorkissa saatiin sanomalehtiä, mitkä ilmoittivat Venäjällä tapahtuneen vallankumouksen, porvarilehdet asettautuivat vallankumoukseen nähden suosiolliselle kannalle. Silloin nimittäin ilmoitettiin, että Nikolai neuvotteli Saksan kanssa rauhasta. Amerika valmistautui sotaan ja kolmen viikon perästä alkoi sodan. Lehdet ilmoittivat, että tsaari luopui valtaistuimesta, että on muodostettu Miljukoffin ja Gutshkoffin ministeristö, ja kaikki tämä sai koko porvarillisen lehdistön kannatuksen. Mutta kun tuli tietoja siitä, että Pietarissa on muodostettu työväen ja sotaväen neuvosto, millä on jotakin kinastusta Miljukoffin ja Gutshkoffin kanssa, niin lehdet muuttivat äänilajia, vaikka tämä olikin Tshernoffin ja Kerenskin neuvosto. Silloin oli ensimäistä hankausta ja riitaa neuvostojen ja hallituksen välillä, vaikkakin työmiehet kulkivat rauhanrakentajain mukana; neuvostojen työläis-, luokkaluonne alkoi jo silloinkin tulla näkyviin. Ja heti kaikkien maiden porvarislehdistössä oli huomattavissa jyrkkä käännös Venäjän vallankumousta kohtaan, ja koko porvarislehdistö varoitti Miljukoffia ja Gutshkoffia, että, jos vaan neuvostot saavat lopullista jalansijaa ja ottavat hallitusvallan käsiinsä, niin siitä tulee kauhea vaara Venäjälle, vieläpä koko maailmalle. Mutta kun me, toverit, Amerikassa silloin työväen kokouksissa kovasti arvostelimme Miljukoffia ja Gutshkoffia ja heidän politiikkaansa ja ennustimme sen välttämättömyyttä, että työväen ja sotamiesten neuvostot ottavat hallitusvallan käsiinsä, niin koko porvarislehdistö kirjoitti, että me matkustamme Venäjälle kaapataksemme hallitusvallan tyhmien roistojoukkojen käsiin, ja kävi niin, että meidät, kuuden miehen suuruisen ryhmän englantilainen sotalaiva otti vangiksi Kanadassa ja piti meitä yhdessä saksalaisten matruusien kanssa, syyttäen meitä siitä, että me muka matkustamme Venäjälle kukistamaan Gutshkoffin ja Miljukoffin hallitusta ja levittämään työväen ja sotaväen neuvostojen valtaa.
Tämä tapahtui v. 1917 maaliskuussa, siis vallankumouksen ensitnäisenä kuukautena. Silloin jo Englannin ja Amerikan työmiehet, mitä selvemmäksi heille kävi, että
Venäjän vallankumous ei ole vanhain vallankumousten toistamista,
missä toinen johto vaihtuu toiseen, mutta molemmat samalla tavoin istuivat työväen hartioilla, että tämä on sellainen vallankumous, jossa alemmat kerrokset nousevat ylöspäin rakentaakseen yhteiskunnan, mitä enemmän Amerikan työmiehet tulivat tähän vakaumukseen, sitä enemmän he tunsivat myötätuntoa meidän vallankumoustamme kohtaan, sitä enemmän oli heillä tämän vallankumouksen aiheuttamaa innostusta. Ja joskaan meidän vallankumouksemme ei aiheuttanut niin pian, kuin me luulimme sen ensi päivinä, välitöntä vastakaikua kaikissa maissa ja vallankumousliikettä Saksassa, Ranskassa ja Englannissa, niin on se suureksi osaksi työläisten syy, kun he kannattivat sovinnonhierojain politiikkaa, siten halventaen Venäjän vallankumousta koko maailman työväenluokan silmissä. Monet työläisjoukkojen johtajista luulivat, että vallankumous heti johtaa yleisen rauhan solmiamiseen, ja silloin oli niin suuri luottamus siihen, että jos silloinen Kerenskin ja Miljukoffin hallitus tai se hallitus, joka olisi niiden sijalla, silloin olisi kääntynyt kaikkien kansain puoleen kehoittaen heitä tekemään rauhan, niin me olisimme saavuttaneet tavattoman menestyksen. Mutta sen sijasta me kannatimme entisten tsaarin diplomaattien politiikkaa, emme julaisseet salaisia sopimuksia, vaan sen sijaan valmistimme hyökkäyssotaa, mikä alkoi 18 p. kesäkuuta ja päättyi kauheaan verilöylyyn ja peräytymiseen. Työläismassa kaikissa maissa, joka oli odottanut, että Venäjän vallankumous näyttäytyy kaikessa suuruudessaan ja opettaa jotain uutta, oli pakoitettu tunnustamaan, että se oli samanlainen kuin entisetkin, samat liittolaiset, sama sota, sama hyökkäysyritys vanhojen ryöstöpäämäärien puolesta. Mutta porvaristo kaikissa maissa käytti rikollisesti tätä seikkaa pilatakseen ja häväistäkseen Venäjän vallankumouksen mainetta. Ja porvarilehdistö kirjoitti: siinä on vallankumous; vaan kukistavat yhden hallituksen ja panevat sen sijaan toisen, mutta uusi hallitus ilmoittaa, että muuta politiikkaa ei voi olla. Ei siis olekaan syytä kukistaa entisiä hallituksia, kun uudet tekevät aivan samaa. Ja työväen sydämet kylmenivät Venäjän vallankumouksen suhteen. Kesäkuun 18 päivän Kerenskin hyökkäys oli kovin isku työväenluokalle kaikissa maissa, kauhein isku vallankumoukselle. Ta jos meillä nyt on Brest-Litowskin rauha, vaikein rauha, niin on se toiselta puolen tsaarin diplomaattien politiikan seuraus, toiselta puolen tulos Kerenskin politiikasta ja kesäkuun 18 päivän hyökkäyksestä. Tsaarin diplomaatit hävittivät maamme aineellisesti, mutta rauhanhierojat: Kerenskit, Zeretellit ja Tshernowit, hävittivät maamme henkisesti, ja nyt me olemme pakoitetut maksamaan sellaisilla vekseleillä kuin Brest-Litowskin rauha. Nämä ovat tsaarin vekseleitä, Kerenski ja K:in vekseleitä. Ja nämä samat henkilöt nyt meille sanovat: te allekirjoititte Brestin rauhansopimuksen. Niin, hammasta purren allekirjoitimme, tuntien oman heikkoutemme; me olemme liian heikot katkaistaksemme nuoran, minkä silmukka on heitetty kaulamme ympäri. Niin, me suostuimme tähän, kuten työmies hammasta purren menee nylkyri-isännän luo ja puolesta hinnasta myy itsensä ja vaimonsa työn, sillä ei ole muuta mahdollisuutta elää ja tulla toimeen. Niinpä mekin olimme pakoitetut allekirjoittamaan mitä häpeällisimmän rauhan. Tämä rauha on kansainvälisen imperialismin ja sen renkien, — rauhanhierojain — rikollisen työn tulosten yhteenveto. Me maksamme vekselillä, jossa selvästi näkyvät allekirjoitukset: Nikolai II, Miljukoff, Kerenski. Kas se on vekseli, minkä me lunastimme.
Mutta, toverit, se ei suinkaan merkitse, että me voimme levätä. Ei suinkaan! Me olemme heikot, se on meidän historiallinen päärikoksemme, sillä
historiassa ei saa olla heikkoja.
Ken on heikko, se ennemmin tai myöhemmin joutuu voimakkaamman saaliiksi. Puheilla ja korusanoilla ei pelastuta. Nähkääs, esim. Portugali, pieni Portugali, se ei halunnut sotia, mutta Englanti sen pakoitti. Köyhä, pieni kansa ei halunnut sotia, mutta sen pakoittivat. Mikä on Portugali? Se on vasalli, Englannin orja. Entäs Serbia? Saksa senkin musersi. Turkki on Saksan liittolainen. Mutta mitä on Turkki nyt? Turkki on nyt Saksan orja. Kreikka, — kuka sen pakoitti sotaan? Liittolaiset. Tuo pieni, heikko maa ei tahtonut, mutta liittolaiset saivat sen sotaan. Rumania ei halunnut sekaantua sotaan, varsinkaan alimmat kansankerrokset eivät tahtoneet, mutta liittolaiset vetivät sen sotaan. Ja nyt nämä kaikki maat ovat joko Englannin tai Saksan orjia. Miksi? Sen vuoksi, että ne ovat pieniä, siksi, että ne ovat heikkoja. Entäs Bulgaria? Se horjui, kansanjoukot eivät tahtoneet sotaa. Minä olin siellä Balkanin sodan aikana ja tiedän, miten uupunut oli Bulgaria. Kansanjoukot eivät halunneet sotaa, mutta Saksa pakoitti, ja Bulgaria yhtyi sotaan. Mutta mitä nyt on Bulgaria? Sillä ei ole omaa tahtoa eikä ääntä: sekin on Saksan orja. Itävalta-Unkari on suuri maa, Saksan liittolainen. Itävalta-Unkari on voittaja, yhdessä Saksan kanssa, mutta minkälainen Itävalta-Unkarin asema itse asiassa on? Itävalta-Unkari on paljon köyhempi maa kuin Saksa, vielä suuremmassa määrässä uuvutettu ja tyhjennetty, ja nyt se ei saa ääntään kuuluville. Ken on voimakas, se on myös oikeassa — siinä on kapitalististen hallitusten moraali, oikeus ja uskonto. Kukas meillä, meidän ja liittolaisten leirissä johtaa? Englanti. Kuka aina alistuu? Ranska. Venäjä totteli molempia, sillä se on Englantia ja Ranskaa köyhempi. Siis meille piti alusta pitäen olla selvillä, että mitä kauvemmin sota tulee kestämään, sitä enemmän Venäjä köyhtyy ja sitä vähemmän jää sen osalle itsenäisyyttä. Loppujen lopuksi, meidän olisi pitänyt välttämättä joutua kenen poljettavaksi tahansa: joko saksalaisten tai englantilaisten, sillä me olemme heikot, köyhät ja uupuneet. On vaan kysymys, kenen kynsiin joutuminen valita. Me olemme puhuneet ja sanomme nytkin, ettemme halua kummankaan kengänkoron polkemista — ei englantilaisen eikä saksalaisen. Me toivomme säilyttävämme itsemme, nojautuen työväenluokan vallankumoukseen kaikissa maissa. Mutta sen yhteydessä, ja juuri sen vuoksi, että me toivomme vallankumouksen kehittyvän kaikisa maissa ja kaikissa leireissä, me sanomme, että meidän on välttämätöntä koota voimia ja saada maahan järjestys, muodostaa taloutemme ja luoda Venäjän Neuvosto-Tasavallan aseellinen voima, työläisten ja talonpoikain Punainen Armeija. Me otimme vallan työväenluokan käsiin, joissa se pysyy, sillä työväenluokka ei laske valtaa käsistään. Mutta hallitusvalta työväenluokan käsissä on vain väline, työkalu. Jos minä en osaa sitä käyttää, niin mitä minä sillä teen? On tarpeen että työväenluokka otettuaan hallitusvallan käsiinsä, oppii tuota valtaansa käyttämään talouden järjestämiseksi muilla perusteilla. Monet sanovat, miksikä te otitte, kun ette ennen opetelleet? Mutta me vastaamme: mitenkäs me opimme puusepän ammatin, ellei meillä ole käsissä puusepän työkaluja? Ennenkuin opitaan maata hallitsemaan, pitää olla peräsin, hallitusvalta käsissä. Ei vielä kukaan ole oppinut ratsastamista huoneessa istuen.
Siis, toverit! Ne, jotka sanovat, ettei pidä ottaa valtaa käsiinsä, itse asiassa ovat porvarien etujen kannattajia. Ja kun työväenluokka nyt otti hallitusvallan käsiinsä, niin tulemme opettelemaan sen käyttämistä aikaansaadaksemme talouden ja järjestyksen, joita ei meillä toistaiseksi ole. Se on
meidän päätehtävämme.
Sanoin: meidän on otettava koko maa kirjoihin, saatava selvä kaikesta. Meidän on kirjanpitäjäin tavoin oltava tarkat, jotta olisimme selvillä, mitä omaisuutta meillä on, mitä rikkauksia, paljonko työmiehiä, minkä verran raaka-aineita, viljaa, paljonko puuseppiä, räätäleitä, ja että ne kaikki täyttävät tehtävänsä kuin flyygelin näppäimet. Että esim., tarpeen vaatiessa, millä hetkellä hyvänsä voitaisi siirtää vissi määrä metallityömiehiä yhdestä toiseen paikkaan, missä niitä tarvitaan. Työn on oltava tervettä, tarkoitustaan vastaavaa, mutta myös kovaa työtä; jokaisen työmiehen on 6 tai 7 tuntia vuorokaudessa tehtävä kovaa ruumiillista työtä, mutta muuna aikana tunnettava itsensä vapaaksi kansalaiseksi ja kulttuuri-ihmiseksi. — Se on suuri tehtävä, ja siinä tehtävässä on oppimista. Nyt on joukko tehtaita, joita ei tarvita. On työttömyys ja nälkä, siksi että kaikki ei ole oikealla paikalla. On tehtaita, jotka valmistavat sitä, mitä ei tarvita, ja toisia tehtaita, jotka tekevät sitä, mitä tarvitaan, mutta joille ei riitä raaka-aineita. Meillä on joukko työttömiä, nälkäisiä ja puolialastomia, mutta samaan aikaan me intendentuurin varastoista löydämme tavattomia määriä verkaa, palttinaa ja sotamiesten pukuja. Joskus löydetään tavattomia elintarvevarastoja, joista ei ole mitään tiedetty. Samoin maalla eräät nylkyrit ovat keskittäneet käsiinsä miljoonia puutia viljaa, vaikka toisaalla on nälkä. Mutta jos meillä olisi järjestys, niin, tietystikään, ei yksikään nylkyri uskaltaisi haudata nälkäisiltä työläisjoukoilta viljaa, ja elintarvehankinta olisi paljon parempi. Rautateillä sekä kaikkialla on paljon sekasortoa, paljon väärinkäytöksiä. Rautatieläistoverit tietävät, miten paljon on rautatiehenkilökunnan keskuudessa, varsinkin korkeammassa asemassa olevia henkilöitä, jotka tekevät kauppaa vaunuilla, toimittavat tavarain ja kaikenlaisten elintarpeiden salaista lähetystä, ja sattuupa niinkin, että kokonaisia vaunuja katoaa. Mistä tämä epäjärjestys? Se on menneisyyden perintöä. Ja se levittää rämettävää vaikutustaan kaikkialle. Niinpä työmies sanoo: Kun näin on huonosti maassa, niin miksikä minäkään erikoisesti yrittäisin? Teenpä minä enemmän tai vähemmän, paremmin tai huonommin työtä, siitä eivät asiat parane. Mutta toverit, meidän on luotava sellainen käsitys, sellainen tietoisuus työmiehiimme, talonpoikiimme, että he ovat täysin selvillä siitä, ettei nyt ole kysymys eturiidasta porvariston kanssa, vaan että, kun meillä nyt on valta käsissämme, onkin tehtävämme itse järjestää taloutemme koko kansan etujen mukaisesti. On siis pantava työjärjestys toimeen tehtaissa ja kaikissa muissa työpaikoissa.
Mitä merkitsee työjärjestys?
Työjärjestys, taikka toisin sanoen: vallankumouksellinen kuri, se on: sellainen järjestys, jonka vallitessa jokainen ymmärtää, että työväenluokan pysymiseksi vallassa on tarpeen jokaisen kunniallinen työ paikallaan, omassa toimessaan. Siten yksityisperheessäkin: jos perhe on yksimielinen, niin jokainen tekee työtä tämän perheen hyväksi. Ja meidän perheemme on suuri; siinä on kysymys miljoonain sielujen hyvinvoinnista. Meidän neuvosto-Venäjämme, meidän työväen ja talonpoikain Venäjä on tavattomiin suuri veljesperhe, jossa jokainen, ken laiskottelee, pilaa raaka-aineita, menettelee huolimattomasti työn, työkalujen suhteen, rikkoo koneita, siten tekee vahinkoa koko työläisluokalle, koko neuvosto-Venäjälle ja myös koko maailman työväenluokalle. Niin, meidän tehtävämme on luoda kova työkuri, luoda ankara työjärjestys. Ja jos me osaamme saada aikaan sellaisen järjestyksen, että työmiehet tulevat tekemään niin ja niin monta tuntia työtä tehtaassa, mutta loppuajan elävät kulttuurielämää, jos meillä jokainen paikallaan tulee täyttämään velvollisuutensa, — niin me olemme aikaansaaneet kommunistisen Yhteiskunnan. Sen takia meidän on välttämätöntä, pelastaaksemme sekä maan että Venäjän kuin myös työväenluokan, joka on tämän maan isäntä, panna toimeen ankara, rautainen, kova työjärjestys, kuri. Toverit, se ei ole sama kuri, mikä oli porvariston palveluksessa. Vaan me tahdomme saada aikaan sellaisen kurin, että työmiehet omasta halustaan tekevät työtä, ja kaiken tämän nimessä me tahdomme toimeenpanna työkurin.
Minä olen, toverit, syvästi vakuutettu siitä, että me luomme tuon järjestyksen, raakkuivatpa mustat korpit miten tahansa; yhteisin voimin me luomme tämän järjestyksen, asetamme voimaan tämän kurin. Se on meille välttämätön, sillä sen ulkopuolella, ilman sitä, meillä on vararikko edessä.
Te tiedätte, toverit, että
me muodostamme puna-armeijan joukkoja.
Nämä joukot ovat vielä nykyään vähälukuiset; ne ovat vain armeijan luuranko. Mutta, nähkääs, armeija nyt — se ei ole ne tuhannet ja kymmenet tuhannet puna-armeijalaiset, jotka jo ovat, joille on tarpeen kuri ja opetus, mutta armeija — se on koko työtätekevä kansa, se on — kaupunkien työväen tehtaissa ja talonpoikain maalla olevat tavattomat reservit. Ja kun meitä uhkaa vastavallankumouksen suuri uhka tai imperialistien hyökkäys, niin tämän luurangon on täytyttävä kerrassaan lihalla ja verellä, s.o. opetetuilla työmiehille tehtaista ja talonpojilla maalta. Sen vuoksi me toiselta puolen muodostamme punaista armeijaa, toiselta puolen panemme toimeen yleisen opetuksen kaikille työmiehille ja talonpojille, jotka eivät käytä vierasta työvoimaa. Toistaiseksi me teemme tämän rajoituksen. Me emme halua asestaa porvaristoa. Me emme heti anna kivääriä porvaristolle, riistäjille» jotka eivät kieltäydy oikeuksistaan yksityisomaisuuteen. Me sanomme: jokaisen kansalaisen velvollisuus maassa, jokaisen ilman poikkeusta, jos vaara uhkaa tätä maata, on sitä puolustaa. Mutta meidän porvaristomme ei ole vielä kieltäytynyt oikeuksistaan valtaan, porvaristo ei ole vielä suostuvainen antamaan kaikkea yhteiseen kattilaan. Se vastustelee, se vielä taistelee, lähettää asiamiehensä — menshevikit ja oikeistolais-vallankumoukselliset — agiteeraaamaan Perustavan kokouksen puolesta. Nyt ennenkuin porvaristo kieltäytyy oikeuksistaan hallitusvaltaan ja herruuteen maassa, kunnes se tuntee, että me olemme poistaneet itse porvarihengenkin lopullisesti ja ainiaaksi, sitä ennen emme anna sen käsiin asetta. Mutta me sanomme myös, että, jos tarvitaan, niin porvaristo, joka ei halua mennä hyökkäykseen, menköön kaivamaan juoksuhautoja tai tekemään muita töitä.
Me, toverit, emme saa toistaa vanhain vallankumousten erehdyksiä. Minä jo sanoin, että työväenluokka on liian taipuvainen ja liian helposti unhottaa sen aatelisten vallan, joka vuosisatain kuluessa alisti valtaansa maaorjia, ryösti, tuhosi ja teki väkivaltaa. Kaiken tämän unhottaa työväenluokka liian helposti ja on taipuvainen jalomielisyyteen, lempeyteen. Mutta me sanomme: Ei! Siihen asti, kunnes vihollinen on lopullisesti muserrettu, meidän käsissämme pitää olla karhunnahkarukkaset. Opettaaksemme punaista armeijaa, me olemme kutsuneet työhön entisiä kenraaleja, mutta tietysti valitsemme niitä, jotka ovat kunnollisimpia ja kunniallisimpia. Jotkut meille sanovat: mitenkäs te kutsutte kenraaleja, — sehän on vaarallista. Siihen me vastaamme: tietysti, kaikella maailmassa on vaarallinen puolensa. Mutta meille on tarpeen neuvojia, jotka tuntevat sodankäynnin. Me sanomme herroille kenraaleille: tuossa on maan uusi isäntä — työväenluokka; se tarvitsee neuvojia opettamaan työmiehille sotataitoa taistelua varten porvaristoa vastaan.
Kenraalit ensiaikoina hajaantuivat, piilottautuivat kuten torakat rakoihin, toivossa, että Herra Jumala jotenkin pelastaa: neuvostovalta pysyy viikon tai pari ja kukistuu, ja he, kenraalit, palaavat entiseen kenraalin asemaan. Niin ei käynytkään. Kenraalit kulkivat porvariston perässä, joka myös luuli, että työväenluokka, otettuaan vallan käsiinsä, säilyttää sen pari viikkoa, leikittelee ja heittää. Mutta osottautui, että työväenluokka pitää lujasti hallitusvaltaa, eikä aijo sitä laskea käsistään. Ja nyt, katso ihmettä! Eiliset saboteeraajat: insinöörit, tilastomiehet, agronomit, j.n.e., alkavat vähitellen ryömiä ulos hakoloista, kuten torakat, ja viiksiään liikutellen tunnustelevat pohjaa: eiköhän uuden isännän kanssa voisi sopia? Ja me sanomme: olkaa hyvät, herrat insinöörit, menkää tehtaalle ja opettakaa siellä työläisiä tehtaan hoitoon. Te tähän asti olitte porvariston palveluksessa, olkaa nyt työläisluokan palveluksessa. Kenraaleille me sanomme: te opiskelitte sotataitoa ja hyvin opiskelitte, tehän opiskelitte sota-akademiassa. Se on monimutkainen tiede, monimutkainen työ, varsinkin saksalaista vastaan, jonka kunniaksi työskentelevät suurimmat murhaus- ja hävityskoneet. Siis meidänkin on varustauduttava, meidänkin on opittava, mutta oppiaksemme me tarvitsemme spesialisteja. Olkaa hyvät, herrat spesialistit, entiset kenraalit ja entiset upseerit, me annamme teille paikan. Mutta kunhan he vaan eivät alkaisi levittää vastavallankumousta. En tiedä, ehkäpä jokin haluaa, ehkä joku yrittää, mutta sananlasku sanoo: »jos susia pelkää, ei voi mennä metsään».
Kun me aijomme muodostaa armeijan, on meidän siihen kutsuttava ammattimiehiä. Koetamme saada palvelukseemme vanhoja kenraaleja. Jos he tulevat rehellisesti palvelemaan, niin he saavat meidän täydellisen kannatuksemme. Monet heistä näistä vanhoista kenraaleista — ja monen kanssa heistä minä itse olen puhellut — ovat käsittäneet, että nyt on maassa uusi henki, että nyt kaikkien, jotka tahtovat puolustaa Venäjää, saada siinä järjestystä, on rehellisesti palveltava työläisluokkaa. Minä elinaikanani olen nähnyt paljon ihmisiä ja luulen osaavani erottaa ihmisen, joka puhuu vilpittömästi, epärehellisestä. Muutamat kenraalit sanoivat aivan vilpittömästi käsittävänsä, että työläisjoukkojen on muodostettava asestettu voima, ja että he tahtovat vilpittömästi palvella tässä työssä. Mutta niitä vastaan, jotka haluavat käyttää asestusta vastavallankumouksellista salaliittoa varten, on meillä erikoisia toimenpiteitä; he hyvin tietävät, että meillä on silmämme kaikkialla, ja jos koettaisivat käyttää hyväkseen työväen ja talonpoikain Punaisen Armeijan järjestöä, käyttää sitä porvariston hyväksi, niin me käytämme heitä kohtaan rautaista kouraa, näytämme heille lokakuun päivää. Sen takia, toverit, tältä puolelta minulla ei ole suurta pelkoa. Minä luulen, että me seisomme kyllin lujasti jaloillamme, että neuvostovalta on kyllin vahva, eikä meidän kenraalimme Venäjällä sitä kykene kukistamaan, koska sitä eivät kyenneet kukistamaan kaledinilaiset, kornilovilaiset eikä dudovilaiset. Ei siinä ole vaaraa, mutta vaara piilee meissä itsessämme, meidän sisällisessä sekasorrossamme — ja ulkopuolella kansainvälisen imperialismin taholla.
Sisäisistä sekasortoa vastaan taistellaksemme on meidän saatava kova kuri, järjestettävä ankara työkuri. Jokaisen osan on alistuttava kokonaisuuden edessä. Mutta vastavallankumousta vastaan, vastavallankumouksellisia hyökkäyksiä vastaan ulkoa päin, muiden maiden militarismia ja imperialismia vastaan
meillä on, toverit, luotettava liittolainen.
Se liittolainen on europalainen työväenluokka ja varsinkin Saksan työväenluokka. Meille kyllä sanotaan: etana kulkee, milloin perille ehtinee. Tämä on pääväite, mitä meille tehtiin Miljukoffin ja Kerenskin aikana, se tehdään myöskin nyt. Tosin kyllä: Europan vallankumous kehtityy hitaasti, paljon hitaammin, kuin mitä me toivoisimme, mutta meidän venäläinen vallankumouksemme, milloinkas se ilmaantui? Kolme sataa vuotta olivat Romanovit herroina ja istuivat kansan niskassa. Ja kaikkialla tsaarivalta ja venäläinen itsevaltius näyttelivät santarmin osaa kaikkiin muihin maihin nähden, tukahduttivat vallankumouksen, jokaisen kumouksellisen liikkeen, ja kaikkialla kaikki riistäjät luulivat, että heillä on vahva tuki — Venäjän itsevaltius. Itse Venäjän nimi oli vihattu länsimaiden työmiesten keskuudessa. Ja minun piti sekä Saksassa että Itävallassa ja muissa maissa todistaa työmiehille, että on kaksi Venäjää: toinen ylhäällä: byrokratia, tsaarivalta, aatelisto, ja toinen alhaalla, mutta vähitellen nousemassa, se on työläisten vallankumouksellinen Venäjä, jonka puolesta me uhraamme kaikki. Mutta minun sanoihini suhtauduttiin epäilevästi. Missäs se on se toinen, vallankumouksellinen Venäjä? V. 1905 vallankumous näyttäytyi ja sitten hävisi. Tällä seikalla keinottelivat valesosialistit, lehmäkauppiaat, sekä saksalaiset että ranskalaiset. He puhuivat, että Venäjällä on lujaa ainoastaan itsevaltius ja porvaristo, että työväenluokka Venäjällä on heikko, että vallankumousta Venäjällä ei voida odottaa j.n.e. Multa meidän venäläinen työväenluokkamme, joka on kestänyt satojen vuosien orjuuden, sorron ja alennuksen, ensiksi näytti esimerkin siitä, miten se voi nousta täyteen kasvuunsa, oikaistua ja kääntyä kaiken maailman muiden työläismassain puoleen kehottaen seuraamaan sen esimerkkiä. Ja voimme olla huoletta. Muiden maiden työläiset kulkevat samaa tietä. Mutta heidän tiensä on paljon raskaampi. Niissä on voimakas järjestö, mutta liike kasvaa verkallisemmin. Siellä on tavaton armeija, mtuta sillä on myös suurempi kuormastokin, ja sitäpaitsi on niiden vihollinen voimakkaampi kuin meidän. Meillä tsaarivalta oli horjutettu, lahonnut ja kolhittu kaikilta kulmilla, me vain annoimme sille viimeisen iskun. Mutta siellä Saksassa, Ranskassa ja Englannissa valtakunnan koneisto on paljon vahvempi. Siellä tämän koneiston rakentajat ovat paljon kykenevämpiä ja sivistvneempiä, ja siellä työväenluokalta, hajottaakseen porvariston herruuden, vaaditaan paljon suurempi voimainponnistus. Me tietysti voimme valittaa, että vallankumouksellinen liike edistyy liian verkalleen. Me tahtoisimme, että vallankumous tapahtuisi hetimiten, ja me kiroamme historian hitautta, historian, joka päivä päivältä, mutta liian hitaasti, kokoo työläisluokkain vihan nälkää ja uupumista vastaan. Mutta eräänä kauniina päivänä se heittää kaiken tämän ulos, kaiken kertyneen sorron ja kaikki kiroukset porvaristoa ja omistavia luokkia vastaan. Kunnes tämä tapahtuu, kunnes työmiesten sydämet kypsenevät, on odotettava. Työväenluokka lännessä on meitä oppineempi, meitä parempi, sillä on rikkaampi kokemus, se on sivistyneempi kuin meidän työväenluokkamme, ja kun tulee sen viimeinen taistelu sortajiensa kanssa, niin se ottaa käsiinsä rautaisen luudan ja alkaa lakaista valtakunnistaan kaiken porvarillisen ja aatelisen roskan. Meidän päätoivomme on, että Venäjä vielä saa elää tuon suuren aikakauden. Vaan jos osottautuisivat olevansa oikeassa porvariston korpit ja lehmäkauppiaat siinä, että vallankumousta Europassa ei ollenkaan tule, tai jos tulee, niin sadan vuoden tai kymmenien vuosien perästä, se merkitsisi, että Venäjän kuolema tulee, Venäjän itsenäisyyden kuolema. Sillä, toverit, jokaisena aikakautena, ken on heikko, ken on köyhä, niin se ehdottomasti joutuu voimakkaampien petoeläinten uhriksi, hampaisiin saakka asestettujen imperialistien ja militaristien uhriksi. Se on porvarillisen järjestyksen laki, eikä sille kukaan mitään mahda. Jos te asetatte Miljukoffin tai Gutshkoffin hallituksen johtoon, he eivät tee maatamme rikkaammaksi, vaan vielä enemmän sitä köyhdyttävät. Se seikka, että hallituksessa Venäjällä on työväenluokka, on muiden maiden työmiehille voimakkaana yllykkeenä kapinaan. Jokainen työmies Ranskassa ja Saksassa sanoo: jos Venäjällä, takapajulla olevassa maassa osottautui mahdolliseksi, että työväenluokka hoitaa hallitusvaltaa ja on ottanut tehtäväkseen järjestää maan uudestaan, järjestää talouden uusille perusteille, panee kaikkialla toimeen kurin ja työjärjestyksen, silloinhan meitä, Saksan ja Ranskan työväenluokkaa kaksin ja kolmin kerroin enemmän itse historia käskee ottamaan käsiimme hallitusvallan, pannaksemme toimeen koko yhteiskunnan sosialistisen kumouksen. Sen takia me, toverit, saadaksemme täällä kotona vakaantumaan työväen ja talonpoikain hallitusvallan, taistelemalle ei ainoastaan omasta puolestamme, ei ainoastaan Venäjän etujen puolesta, vaan samalla me seisomme koko maailman työväenluokan etuvartijana toteuttamassa sen suurta tehtävää. Toverit, me olemme nyt paikallamme, ja kaikkien maiden työmiehet katsovat meitä toivoen ja peläten — emmekö ehkä luiskahda, emmekö häpäise työväenluokan punaista lippua? Ja jos meidät hukuttaisi vastavallankumous ja oma sekasorto, se merkitsisi, että kaikkien työläisjoukkojen toiveet muissakin maissa raukeniisivat ja porvaristo sanoisi heille: niin, katsokaapas, miten korkealle venäläinen työväenluokka nousi, mutta nyt se on uudelleen pudonnut ja lepää maassa, ristiinnaulittuna ja poljettuna. Sen vuoksi, toverit, meidän on, puolustaaksemme asemaamme, taisteltava kymmenkertaisella sankaruudella, sillä me nykyhetkellä emme ole ainoastaan oman vapautemme kantajia, vaan meidän käsissämme ovat ihmiskunnan toiveet maailman vapauttamisesta ja meitä vastassa kaikkien maiden porvaristo. Toverit, liittykäämme voimakkaammin yhteen, antakaamme käsi toisillemme, taistellaksemme loppuun, täydelliseen voittoon työväenluokan herruuden puolesta. Ja kun Europan työmiehet kutsuvat meitä, me menemme heidän avukseen, me kaikki, yhtenä miehenä, kiväärit kädessä ja punaisin lipuin, menemme heitä vastaan
maan kansain veljeyden ja sosialismin nimessä.
Balkanin niemimaa oli muodostunut jo aikoja sitten Europan politiikan ampiaispesäksi, josta aika ajoin leimahtelivat tahi uhkasivat leimahtaa Europan ja maailman teurastuksen tuliset kielet. V. 1912 Balkanin niemimaa oli Balkanin sotien näyttämönä, jolloin sotaa käytiin toiselta puolen Turkin ja toiselta Bulgarian, Serbian, Kreikan ja Montenegron välillä, jotka jälkimainitut olivat silloin liitossa keskenään, ja silloin jo vallankumoukselliset sosialistit ennustivat, että Balkanin verinen tukkalöyly on ainoastaan suuren Europan, maailman sodan alkuaste, sen ennustaja. V. 1914 tämä suuri sota alkoi. Se alkoi sieltä, siitä samasta Europan kaakkoiskulmasta, Balkanin niemimaasta. Välikohtaus Itävalta-Unkarin ja Serbian välillä antoi lähtökohdan tapahtumien edelleen kehittymiselle, ja nyt me näemme, toverit, kuinka uusi käänne tässä Europan ja maailman teurastuksessa ja samalla uuden käänteen alku Europan ja maailman historiassa saa taasen Balkanin niemimaalta, mihin ovat keskitetyt pienennetyssä koossa kaikki kapitalistisen maailman ristiriidat, vastakohtaisuudet ja kiroukset.
Sodan ensimäisellä asteella Saksa alituiseen vallitsi, sen herruus kasvoi, ja se opetti koko maailman uskomaan sen sotilaallisen ja imperialistisen herruuden horjumattomuuteen; sen etevämiyyden määräsi sen kapitalistisen teknikan etevämmyys; rakentaen verrattomia joukkohävityskoneita, Saksa tasotti — ja vieläkin enemmän kuin tasotti — omien liittoutuneiden vihollistensa lukuisuutta ja rikkautta. Toisella puolella, toisessa leirissä oli ainoastaan Ranskalla keskitetty armeija sotilastraditsioineen. Englanti oli pakotettu harjoittamaan sotilaallista improvisatsionia, s.o. luomaan armeijaa tyhjästä. Sittemmin suuresti myöhästyen esiintyivät Amerikan Yhdysvallat ilman armeijaa, mutta varustettuna mahtavalla tekniikalla; Saksan sotateollisuus, Saksan aateliston suurempi kastijärjestys, Saksan kansan suurempi kuri ja valistuneisuus — kaikki nämä yhdessä muodostivat sodan esimäisen jakson aikana sellaisen sotakoneen, jonka edessä vaikenivat Ranskan, Englannin, Italian, Venäjän sekä muiden pienempien liittolaisten yhdistyneet voimat.
Mutta Saksan imperialismin hirmuinen kone kulutti itseään, ja ennen kaikkea kuluivat työvoimat ja työväenluokan hävittämistehdas; toiselta puolen oli pystyssä ja kehittyi Englannin ja Amerikan sotilaallinen mahti, sillä niillä muodostuivat markkinat, — markkinat, jonne sai heittää omia ihmisaineitansa. Yhdysvallat suuntasivat Saksaa vastaan sotilasmahtinsa, ei suinkaan tullakseen saatetuiksi liikkeelle työläisten ja talonpoikain taholta. Ei, sodan ensimäiset kolme vuotta Amerikka pysyi syrjässä, amerikalainen Sheilokki hankki Europalle kanuunoita hävitysvälineitä vaatimatta omaa voittoaan, ja vasta sitten, kun Saksan rajaton vedenalainen sota uhkasi katkaista tien Sopimus-maiden markkinoille, esitti amerikkalainen Sheilokki vaatimuksen, että muodostuisivat sisäiset markkinat kanuunoiden, ampumatarpeiden ja kivääreiden vientiä varten, joita kaikkia kasaantui Amerikan rantamille pääsemättä Europpaan. Tästä juuri läksi viimeinen amerikkalaisen diplomatian antama sysäys, joka heitti Amerikan uuden seikkailun tielle, ja tämän pohjalla näytteli Amerikka suurenmoista osaa Europan sodan kehittymisessä. Tosin, Saksassa oli tylsämielinen junkkarikunta, joka typeryydessään tervehti Yhdysvaltojen yhtymistä sotaan. »Me teemme samalla kerralla lopun kaikista vihollisistamme», — puhuivat he. Mutta he erehtyivät laskuissaan ja nyt me voimme sanoa, että ainoastaan me tämän näimme ja ennustimme tätä, ja historia kulkee ehkä vasten tahtoamme, mutta sitä suuntaviivaa, jota ennustettiin, ja vaikka tällä tiellä onkin paljon uhreja, niin loppu tulee olemaan kumminkin se, jonka näimme ennakolta, — se on kaikkien imperialismin ja kapitalismin jumalien kukistuminen. Historia on ikään kuin ottanut tarkotuksekseen antaa viimeisen välttämättömän määräajan ihmiskunnalle. Työtä tekevät olivat ikäänkuin liiaksi laiskoja, hitaita ja epäröiviä. Tietenkään ei meillä olisi ollut tätä sotaa, jos maailman työväenluokka olisi v. 1914 löytänyt itsessään riittävästi päättäväisyyttä asettuakseen kaikkien maiden imperialismia vastaan. Mutta niin ei tapahtunut, — työväenluokka tarvitsi historian ankaraa lisäläksyä, ja se johti näyttämölle kaikista mahtavimman, kaikista järjestetymmän maan ja antoi sen nousta tavattomalle korkeudelle.
Saksa saneli 48 sentimetrin suuruisten kanunoitensa kautta koko maailmalle omaa tahtoaan. Näytti siltä, että se oli orjuuttanut määräämättömäksi ajaksi koko Europan; se tempasi valtavan suuren alueen Ranskalta, se pyrki murtamaan Englanninkin meriherruutta lukemattomilla vedenalaisilla veneillään, — näytti siltä, että Saksan herruus vahvistui useiden sukupolvien ajaksi, ellei ikiajoiksi, mutta sitten sama historia, joka oli lähettänyt Saksan kapitalismille verrattoman mahtavuuden, — ikäänkuin lausui Saksan työläisille:
»Te olette orjia, te ette uskalla nostaa ylös päätänne, vapauttaa hartioitanne kapitalismin ikeen alta. Katsokaa, tässä on teidän työnne tuloksilla asestettu pääoma, se, joka tänään vallitsee koko maailmaa ja huomenna tulee vallitsemaan muitakin planetteja, eikä sen mahtavuudella ole loppua. Ja sitten, asetettuaan Saksan imperialismin tälle korkeudelle ja lumottuaan joukkojen tietoisuuden, se heittää tämän imperialismin tältä korkeudelta katastrofimaisella nopeudella alas alennuksen ja voimattomuuden rotkoon, ikäänkuin sanoen: »Te näette, kuinka se on hajotettu, puhdistakaa siis pois sen jäännöksiä koko Europasta, koko maailmasta — näin lausuu historia. (Kättentaputuksia). Me, toverit, olemme samalla kestäneet Saksan imperialismin rajattoman herruuden kauhean aikakauden. Olen muistellut Toimeenpanevassa Keskuskomiteassa erästä pientä tapausta, jolloin kaikkivoivan Saksan edustaja puhui Venäjästä, nimittäen sitä mahtavaksi tyydytetyn sapen ivallisella ja ilakoivalla äänensävyllä. »Katsokaa te, miltei kaksisataa miljoonaa venäläistä, joita joskus on pidetty mahtavana valtiona, olette nyt joutuneet meidän jalkaimme alle ja me sanelemme teille omaa tahtoamme», — ja kaikki tämä oli sanottu yhdessä sanassa »mahtava» Venäjä. Mutta siitä huolimatta ei kukaan meistä ilakoi sen johdosta, että Saksa kärsii katastrofia. Me tulemme iloitsemaan sinä hetkenä, jolloin tämä katastrofi tulee kokonaisuudessaan militarismin ja kapitalismin romahdukseksi ja jolloin historian tuomiota eivät tule panemaan täytäntöön englantilais-ranskalaiset ja amerikkalaiset kanuunat, vaan kapinaan nousseen köyhälistön kanuunat. (Kättentaputuksia). Me tiedämme, että nyt on tapahtumien pinnalla kysymys voimain siirrosta toisesta leiristä toiseen ja, niinkuin on sanottu Vladimir Iljitshin (Leninin) kirjeessä, voi tämä katastrofimainen heikkeneminen johtaa ja onkin johtava lähipäivinä, viikkoina ja ehkä tapahtumien huonosti kehittyessä lähikuukausina englantilais-ranskalaisen ja japanilais-amerikkalaisen imperialismin voimien, julkeuden ja saalistamishalun lisääntymiseen. Toinen on meille yhtä vihamielinen kuin toinenkin, ja nyt, kun tapahtuneet muutokset ovat perinpohjin paljastuneet, olemme me yhtä kaukana liitosta englantilais-amerikkalaisen imperialismin kanssa, kuin olimme vielä eilen kaukana saksalaisesta imperialismista. Me pysymme riippumattomina kummankin puolen suhteen, itsenäisenä voimana, itsenäisenä tulevan köyhälistön maailman vallankumouksen osastona (kättentaputuksia) ja me sanomme: »Elkööt meidän määrääjät, englantilais-ranskalaiset ja japanilais-ameriikkalaiset kohtalojen määrääjät, pyrkikö laajentamaan voittoa, kuten sanoi von Kühlman Brest-Litowskissa meidän varotuksiemme johdosta; ei historia Hoffmain muodossa ole sanonut vielä viimeistä sanaansa eikä kansojen kohtaloja määrittele yksinomaan sopimukset. Uudet voimat kehittyvät itse Saksan sisällä ja sen ulkopuolella, emmekä me epäile, että lähellä on se hetki, jolloin Brest-Litowskin sopimuksen tulevat tarkastamaan uudestaan ne voimat, jotka pyrkivät valtaan. Tänä voimana on Saksassa työväenluokka. Jos meillä enemmän kuin puolitoista vuotta sitten, helmikuussa v. 1917, pääsivät valtaan kadetit yhdessä es-erien ja menshevikkiemme kanssa, ja jos meidän es-erimme ja menshevikkimme, vielä kokonaan tuoreet, vasta barrikaadeilta lähteneet, — jos hekin tarvitsivat kaiken kaikkiaan 8 kuukautta menettääkseen ja kuluttaakseen kaikki voimansa, oman maineensa ja jättääkseen paikkansa, niin saksalaiset Tseretellit eivät tule tarvitsemaan 8 kuukautta, vaan 8 viikkoa. Siksi, toverit, kun meidän Neuvostovallaltamme kysytään — ja meiltä on oikeus kysyä — miten me arvostelemme niitä näkökohtia, jotka avautuvat Saksan eteen, ja siis kysytään Brestin sopimuksen kohtalostakin, niin me sanomme: itse Saksan hallitus ilmoittaa, että nykyisissä olosuhteissa — sekä maailman että sisäisiin oloihin nähden — se on yleensä kyvytön hallitsemaan asiaintilaa. Mikäli tämä asiaintila on olemassa, emme me tietenkään tule ottamaan alotetta minkäänlaisissa seikkailuaskeleissa, kuten sodan julistamisessa Saksaa vastaan liitossa Englannin ja Ranskaa kanssa osottaaksemme siten apua militarismin äärimmäisille edustajille, jotka nyt valmistautuvat tekemään verenvuodatusta ja syksykärpäsen tavoin kipeästi pistämään Saksan kansaa. Ei, me olemme nyt enemmän kuin koskaan kaukana valtiollisista seikkailuista ja historia on nyt meidän puolellamme enemmän kuin koska hyvänsä. Huomenna tulee Saksan militarismi olemaan vielä heikompi, me tulemme huomenna olemaan vielä vahvempia, siksi meillä ei ole mitään syytä pitää kiirettä ja keinotekoisesti kiirehtiä tapahtumain kulkua, sitäkin vähemmin käsi kädessä Englannin kanssa, joka pyrkii jaoittamaan Saksaa.
Mikä hallitus tulee Saksan klerikaalikeskustan, vanhoillisten, natsionalliberaalien ja sovittelijain hallituksen jälkeen? Mitä uutta tulee antamaan muodostuva kokoomus? Saksan suhteen on koko demokratian yhteisen rintaman aate vieläkin enemmän surkuteltava, järjetön ja mitätön — suokaa anteeksi — ilkeä utopia, kuin Venäjän suhteen. Mikä demokratia on Saksassa? Siellä tuskin on olemassa demokratiaa. Siellä olivat pikkuporvariston surkuteltavat jäännökset oman valtiollisen merkityksensä sääliteltävine jäännöksilleen. Tämä säälimätön imperialistinen sota on lopullisesti köyhdyttänyt ja tappanut pikkuporvariston eikä ole jättänyt kiveä kiven päälle sen valtiollisesta vaikutuksesta. On olemassa vain kaksi leiriä: Toinen on imperialistien tietoinen vahva leiri, jonka suhteen historia on suorittanut suurenmoisen ankaran kokeen, johtanut sen kauhean koulun läpi ja nyt asettanut sen jyrkästi tehtävän eteen: joko sinä jaksat hallita oman maasi kohtaloja ja otat vallan omiin käsiisi, tahi sinä sorrut yhdessä uuden maan ja uuden kulttuurin kanssa. (Kättentaputuksia.) Näin on sanottu Saksan työväenluokalle.
Ja jos me nyt olemme syvästi sisäisesti vakuutettuja riitä, että historia toimii meidän kanssamme ja meidän puolestamme ja siis yhdessä Saksan työväenluokan kanssa, me emme pyri minkäänlaisten kauheiden askeleiden ja teiden avulla häiritsemään tätä historian pelastavaa työtä, niin samalla me emme salaa keltään, ei itseltämme eikä Saksan työväenluokalta, että me odotamme ja tervehtimme tulevaa Saksan työväenluokan valtaan menoa. (Kättentaputuksia). Samalla me tunnustamme syvällä vakaumuksella, että jos Saksassa on nyt voima, joka voi pelastaa Saksan sen taloudellisen ja kulttuurikehityksen vapauttamistyössä, niin se on juuri Saksan työväenluokka. Sen päättäväinen askel valtaa kohti merkitsee sitä, että Saksa muodostuu mahtavaksi keskustaksi, joka vetää puoleenpa koko maailman sorrettujen joukkojen myötätuntoa, koko Ranskan sorrettujen joukkojen ilman Ranskan armeijaa, ilman Ranskan sota-aluetta, ilman englantilaisia ja amerikkalaisia sotajoukkoja, — että niiden sotajoukot eivät kykene hävittämään, hajottamaan Saksaa, ja Ranskan työväenluokka, jonka verta on vuodatettu enemmän kuin kenen muun tahansa, odottaa vallankumouksellisessa sydämessään vain ensimäistä merkkiä Saksasta, noustakseen vallassaolijoitaan Klemanseauta vastaan, eikä tarvitse olla profeettana ja haaveilijana sanoaksemme seuraavana päivänä sen jälkeen kun käy selväksi, että Saksan työväenluokka on ojentanut kätensä valtaa kohti: — Parisin kaduille tullaan rakentamaan köyhälistön barrikaadeja. (Pitkäaikaisia kättentaputuksia).
Historia toimii meidän kanssamme ja meidän puolestamme ja siis saksalaisen, ranskalaisen ja kansainvälisen työväenluokan puolesta. Kun me katsomme taaksemme, niin meidän on täydellä tyydytyksellä sanottava, että me emme ole turhaan suurimpien vaikeuksien kautta — sellaisten vaikeuksien kautta, joita useat pitivät alentavina, — kuljettaneet neuvostovallan tähän hetkeen saakka. Minä katson tässä vaikutusvaltaisessa kokouksessa velvollisuudekseni sanoa, että sinä hetkenä, jolloin useat meistä, ja minäkin niiden joukossa, epäilivät, onko tarpeellista allekirjoitaa Brest-Litowskin rauha, onko se sallittava, eikö se tule vaikuttamaan jarruttavalla tavalla mailman köyhälistön vallankumouksen kehittymiseen. — silloin Vladimir lljitsh jyrkkyydellä ja verrattomalla kaukonäköisyydellä vakuutti useita meitä vastaan, että meidän on mentävä tämän kautta vetääksemme köyhälistön vallankumoukseen saakka. Ja meidän on tunnustettava, että oikeassa emme olleet me, vaan oikeassa oli hän. (Pitkäaikaisia kättentaputuksia). Olipa tällä kertaa Europan ja maailman kohtaloiden lähin tila mikä tahansa, on meidän tilamme verrattoman parempi. Me vahvistumme yhä enemmän ja enemmän, mutta meidän vihollisemme vuotavat verta kaikista haavoistaan, ne ovat heikkoja, ja ne, jotka tänään näyttävät kaikkivoivilta, voivat huomenna tehdä samanlaisen kierroksen, kuin on tehnyt Saksa, mutta vieläkin suuremmalla nopeudella, sillä jos historiassa tapahtuu toistumisia, niin ne tapahtuvat aina lisätyllä vauhdilla. Ja kaatuminen tulee Ranskalle, Amerikalle ja Japanille olemaan paljoa katastrofimaisempi kuin Itävallalle ja Saksalle.
Toverit ovat syyttäneet meitä Brest-Litovskin rauhaa solmittaessa siitä, että Ukraina on luovutettu. Se oli yksi kaikista vaikeimmista hetkistä se, jolloin tuli allekirjoittaa sopimus, joka luovutti Ukrainan Saksan ja Itävalta Unkarin vallan alle. Tänään me olemme saaneet eräältä hyvin asiantuntevalta toverilta tietoja Ukrainasta. Esitän muutamia selvimpiä kuvauksia: »Täällä yhä enemmän ja enemmän muodostuu vallankumouksellinen tilanne. Jo ennen viimeisiä tapauksia Bulgariassa ja Saksassa, kun tuli tunnetuksi se, että Saksa tulee viemään pois sotajoukkonsa Ukrainasta, — kävi luottamus siihen, että neuvostovalta tulee vallitsemaan täällä mitä lyhyemmän ajan kuluttua, yleiseksi.»
Ja edelleen kerrotaan, kuinka köyhimmät radavainoajan puhuvat siitä, että tietenkään ei muuta valtaa, paitsi Neuvostovalta, Ukrainassa voi odottaakaan. (Kättentaputuksia). Edelleen ilmoitetaan useista vallankumouksellisista ilmiöistä Ukrainassa. Sitten toveri, joka on hyvä asiantuntija ja jolla on hyviä tietolähteitä, kirjoittaa siitä, mitä tapahtuu Bulgariassa. Hän kertoo, että salaiset edustajain neuvostot ovat olleet jo kauvan aikaa olemassa ja että rintamalle olivat määrätyt kaksi sosialistista edustajaa Lukanski ja Dimitriev, jotka nyt ovat tuomitut 5–6 vuodeksi vankeuteen. He kuuluivat siihen puolueeseen, joka vastaa meidän kommunistejamme. Siinä, toverit, tietoja Ukrainan ja Bulgarian suhteen.
Meille on puhuttu, että me olemme menettäneet Ukrainan. Niin, me olemme sen väliaikaisesti menettäneet, löytääksemme sen uudestaan vahvistuneena. Ukrainan työmies ja talonpoika ovat käyneet ankaran koulun, ja jos he nyt ovat päässeet edustajain neuvostoihin saakka, niin he tulevat olemaan niin vahvoja, ettei mikään voima pysty heitä kukistamaan. Neuvostojen Venäjä on jakautunut. Mutta tapahtumien kulussa se on kehittänyt mitä suurimman vallankumouksellisen vetovoiman. Me emme epäile sitä, että tämä vallankumouksellinen vetovoima tulee suorittamaan suuren vallankumouksellisen työn. Kun Saksan työväenluokka ojentaa kätensä valtaa kohti, niin se kehittää mahtavan vetovoiman, ja englantilais-ranskalaisen imperialismin rikollinen käsi tulee halpaantumaan eikä pysty enää vastustamaan kun työväenluokka nousee valtaan.
Jos Saksan köyhälistö tulee tekemään yrityksen hyökätä, niin meidän, Neuvostojen Venäjän perusvelvollisuutena on — olla tuntematta rajoja vallankumouksellisessa taistelussa. Saksan kansan taistelun vallankumouksellinen kohtalo tulee olemaan meidän oma kohtalomme. (Kättentaputuksia). Että Neuvostojen Venäjä tuntee itsensä ainoastaan Europan ja Saksan köyhälistön etuvartioksi — se on kaikille meille selvää. Toverit, ei ole poistettu sekään mahdollisuus, että vissin ajan kuluessa, vissien kuukausien kuluessa tulisi vallankumouksellisen Saksan puolustautua imperialismin laumoja vastaan. Mutta me voimme sanoa varmuudella, että Saksan köyhälistö varustettuna omalla tekniikallaan toiselta puolen ja meidän järjestymätön, mutta rikas luonnonantimien suhteen, Venäjä 200 miljonan asukkaineen toiselta — muodostavat mahtavan liiton, jota vastaan hajoavat imperialismin aallot. (Kättentaputuksia).
Meille ei voi olla liittolaisia imperialistisesta leiristä, mutta vallankumouksellinen leiri, imperialismia vastaan julkiseen taisteluun nousevien leiri, — siinä ovat meidän liittolaisemme. Saksalaisen Liebknechtin ei tarvitse tehdä sopimusta meidän kanssamme, mutta me tulemme avustamaan häntä kaikin voimin ja keinoin. Me annamme kaikki yhteistä köyhälistön maailman taistelua varten. (Kättentaputuksia). Tässä tov. Leninin kirjeessä on sanottu selvästi, että meidän on pyrittävä muodostamaan puna-armeijaa Neuvostovallan puolustamiseksi. Tämä ohjelma on ahdas. Historia sanoo: teidän tehtävänne tänään ei ole ainoastaan turvata levähdvsaika Neuvostotasavallan rajoilla, — teidän tehtävänne on käynyt laajemmaksi. Jo Saksassa ja koko keski-Europassa kehittyy pula. Ehkä huomenna Saksan työväenluokka kutsuu teidät avukseen, — muodostakaa siis kahden miljonan armeijaa, sillä teidän tehtävänne on kasvanut kaksin-kolminkertaisesti. Me olemme valmiit kaksin kolminkertaisesti jännittämään voimiamme. Ja meidän voimamme lisääntyvät päivä päivältä. Saksan köyhälistö kärsii nälkää enemmän kuin me. Ojentakoon hän kätensä valtaa kohti, ottakoon vallan käsiinsä, niin hän auttaa meitä panemaan kuntoon rautatiet, ja me otamme Samaran läänistä ja Donin joelta, missä minä olen nähnyt ehtymättömiä viljavarastoja, otamme nämä viljarikkaudet ja tulemme ne jakamaan veljellisesti Saksan työväen kanssa yhteistä taistelua varten. (Kättentaputuksia). Tämä on ainoastaan Venäjän työväenluokan ja lalonpoikaisköyhälistön tahto, sillä tänne ovat kokoontuneet kaiken sen vaikutusvaltaiset edustajat, mitä on parhainta Venäjän tasavallassa. Täällä on toimeenpaneva keskuskomitea, Moskovan neuvosto, täällä ovat ammattiliittojen ja tehdaskomiteain edustajat. Kaikki tämä edustaa Venäjän parhaimmistoa ja Venäjän tahtoa. Saksan työväenluokan taistelun aikana me tulemme olemaan kokonaan sen mukana. Kun me olemme kommunisteja, niin me ulotamme omat kommunistiset mielipiteemme Saksankin työväenluokkaan. Kaikki, mikä on meidän, on myös senkin omaa. Meidän voimamme ja leipämme ovat myös sen voima ja leipä yhteistä köyhälistön vallankumousta varten. (Kättentaputuksia).
Tietenkin, toverit, tämä meidän huomenna syntyvä liittomme tulee vahvistetuksi uuden työtätekevän vallankumouksellisen Saksan kanssa. Tämä meidän liittomme ei missään määrässä ole suunnattu Ranskan, Englannin, Amerikan tahi Japanin työtätekevää köyhälistöä vastaan. Tämän te kaikki ymmärrätte ja — mikä on vielä tärkeämpää meidän onneksemme — tämän erinomaisen hyvin ymmärtävät kaikki Sopimusmaiden vallankumoukselliset työläiset.
Sinä hetkenä, jolloin Europan yli tulee menemään — ja tämä hetki lähestyy — perusraja, päävallihauta köyhälistön vallankumouksen ja militarismin voimien välillä, tulevat ranskalaiset työläiset, englantilaiset työläiset, huomenna ja ylihuomenna Amerikan köyhälistön parhaimmisto ja japanilaiset työläiset olemaan sillä samalla puolella, jolla me tulemme perustamaan Neuvostojen Venäjän ja köyhälistön Saksan liiton. Ja tämä on ainoa mahdollisuus, ainoa keino tehdä loppu tästä kirotusta teurastuksesta. Kaikki meidän synkimmät ennustuksemme, meidän kauhistuttavat paljastuksemme ovat ei ainoastaan toteutuneet, vaan vieläpä on osottautunut, että todellisuus on ollut näitä ennustuksia kauheampi. Me, puhuivat he, menemme vapauttamaan heikkoja, köyhiä, sorrettuja, pieniä kansallisuuksia. Katsokaa, kaikki pikkuvaltiot ovat raadeltuja, masennettuja. Bulgaria ryösti, mitä vaan sai irti Serbialta, Kreikalta. Turkki ryösti, mitä vaan sai meiltä Kaukasiassa. Bulgaria, joka oli eilen muuttunut saksalaiseksi maakunnaksi, on tänään muutettu Englannin siirtomaaksi. Turkki samoin. Ja tänään on saatu tietoja siitä, että Turkki avaa salmensa Englannin laivastolle. Tämä merkitsee sitä, että Konstantinopolissa tulee istumaan englantilainen kuvernööri. Tämä merkitsee sitä, että Englannin herruus tullaan pystyttämään siellä, missä eilen oli vielä liitto Saksan kanssa. Tänään se muuttui surkuteltavaksi, voimattomaksi, ristiinnaulituksi vasalliksi, englannin orjaksi.
Kaikilla heikoilla sorretuilla pikkuvaltojen kansoilla ja ennen kaikkea kaikkien m.m. mahtavienkin kansojen työläisjoukoilla, — ja tätä todistaa koko tämä maailman teurastus, — ei ole mitään ulospääsyä tästä teurastuksesta sille tielle, jolla sotilasvoimia siirretään toisesta leiristä toiseen. Me olemme ennustaneet tätä ensimäisinä, silloin kun julkaisimme salaiset sopimukset, kun paljastimme petomaista imperialismia ja militarismia. Ja me voimme nyt sanoa Saksan työläisille, että jos heillä vuosi sitten olisi ollut voimia pyyhkäistä pois omat vallitsevat luokkansa ja solmia rauha Venäjän työväen luokan julistamilla perusteilla, niin me voimme sanoa, että Englannin, Ranskan ja Japanin työläiset olisivat nyt rikkaampia ja onnellisempia, me olisimme tehneet jättiläisaskeleen eteenpäin edistystä ja humaanisuutta kohti. Tämän vuoden aikana on hävitetty yhä uusia miljoonia ihmishenkiä, poltettu yhä uusia miljardirikkauksia. Mutta tämä läksy ei mennyt hukkaan. Me olemme pysähtyneet sinne, missä olimme, toiset ovat tulleet lähemmäksi. Meidän vihollisemme on käynyt heikommaksi ja me lausumme siksi: korkeammalle Neuvostovallan lippu, taistelkaamme kaikella päättäväisyydellä, me olemme tulleet vahvemmiksi, ystäviä on nyt meillä enemmän, me menemme eteenpäin ja meitä vastaan tulevat Saksan, Englannin, Ranskan ja kaikkien maiden työläiset, lippumme liehuu yli Europan, tämä lippu on kansainvälisen työn tasavallan lippu.
Yleisvenäläinen Toimeenpaneva Keskuskomitea katsoo välttämättömäksi kaikkien maiden työväenluokan edessä määritellä suhtautumisensa kehittyviin tapahtumiin.
Keskusvaltojen imperialistiset luokat ovat joutuneet nyt kärsimään katastroofimaista romahdusta. Bulgaria ja Turkki ovat eronneet liitosta. Vuoroaan odottaa nyt Itävalta-Unkari. Saksan sisällä vallitsee nyt täydellinen epävarmuus. Hallitsevien luokkien politiikka heiluu sotilasdiktatuurin ja parlamentarisen ministeristön välillä, johon ministeristöön kutsuttaisiin liberaaleja, katolilaisia sekä sosialidemokratian sosialikavaltajaedustajia.
Englantilais-ranskalaisen, amerikalaisen ja japanilainen imperialismin saalistajat näyttävät nyt kaikkivoivilta, niinkuin puolivuotta sitten Brest-Litowskin rauhan aikana näytti kaikkivoivalta Saksa. Tällä kertaa, uusien menestystensä jälkeen, ovat Sopimusmaiden saalistajat vieläkin vaarallisempia Neuvostotasavallan verivihollisia. Mutta samoinkuin Saksan mahtavuuden korkeimman nousun aikana me näimme ennakolta hirveiden anastussuunnitelmien romahduksen, niin myös nytkin me lausumme horjumattoman luottamuksemme Sopimusmaiden imperialismin läheiseen romahdukseen. Maailman ryöväyksen osanottajain syvä sisäinen taistelu ja vieläkin syvempi petettyjen ja verettömiksi tehtyjen kansanjoukkojen suuttumus, johtavat kapitalistisen maailman sosialistisen vallankumouksen aikakauteen.
Tällä kertaa, samoinkuin lokakuussa viime vuonna, samoikuin Brest-Litowskin neuvottelujen aikana, rakentaa Neuvostovalta koko politiikkansa sosialistisen vallankumouksen ennakolta näkemiseen, joka vallankumous tulee puhkeamaan kummassakin imperialistisessa leirissä.
Tämän laskelman varmuus ja luotettavaisuus ovat sallineet meidän hyväksyä Brest-Litowskin sopimuksen kauhistuttavat ehdot, joita me emme hetkeäkään pitäneet historian viimeisenä sanana. Ja nyt, sitoen Ukrainan, Puolan, Liettuan, Itämerenmaakuntien ja Suomen kohtalon läheisesti yhteen köyhälistön vallankumouksen kohtalon kanssa, me hylkäämme kaiken ajatuksen minkäänlaisesta yhtymisestä Sopimusmaiden imperialismiin Brest-Litowskin sopimuksen muuttamistarkoituksessa. Ne kahleet, joita tuovat mukanaan englantilais-amerikalaiset ja japanilais-amerikalaiset saalistajat, eivät ole suinkaan parempia kuin itävaltalais-saksalaiset kahleet.
Sotilasdiktatuuri Saksassa kykenee nyt yhtävähän estämään tapahtumain kulkua kuin porvarillisten afäärimiesten ja sovittelija-apureiden parlamentaarinen kokomuskaan. Saksan työväenluokka on välttämättömästi menossa valtaan. Asiain kulku johtaa siihen, että englantilais-amerikalaisten saalistajain taistelu itävaltalais-saksalaisia saalistajia vastaan voi minä hetkenä hyvänsä muuttua imperialismin taisteluksi köyhälistön Saksaa vastaan.
Yleisvenäläinen Toimeenpaneva Keskuskomitea ilmoittaa koko maailman edessä, että tässä taistelussa tulee koko Neuvostojen Venäjä kaikkine voimineen kannattamaan vallankumouksellista valtaa Saksassa sen imperialistisia vihollisia vastaan. Y. T. K. K. ei epäile sitä, että Ranskan, Englannin, Italian, Japanin vallankumouksellinen köyhälistö tulee olemaan samassa leirissä kuin Neuvostojen Venäjäkin ja vallankumouksellinen Saksa.
Odottaen nopeasti lähestyviä vallankumouksellisia tapahtumia Y. T. K. K. pitää ensimäisenä työläis- ja talonpoikais-Venäjän tehtävänä lisätä kaksinkertaisesti taistelua meidän rajojemme sisälle hyökänneiden Sopimusmaiden rosvoja vastaan ja samalla valmistaa tehokasta sotilas- ja elintarveapua Saksan ja Itävalta-Unkarin työväenluokalle.
Y. T. K. K. kehottaa Tasavallan Vallankumouksellista Sotilasneuvostoa heti valmistamaan laajennetun punaisen armeijan muodostamisohjelman uusia kansainvälisten suhteiden ehtoja vastaavalla tavalla.
Y. T. K. K. kehoittaa Elintarveasiain Kansankomissaria heti valmistamaan suunnitelman elintarvevaraston muodostamiseksi Saksan ja Itävalta-Unkarin työtätekeviä joukkoja varten niiden taistelussa sisäisiä ja ulkonaisia saalistajia ja väkivallantekijöitä vastaan.
Kaikki neuvostolaitokset, keskus- ja paikalliset ammattiliitot, tehdaskomiteat, köyhän väen komiteat, osuuskunnat kehoitetaan ottamaan mitä tarmokkaimmin osaa mahtavan punaisen armeijan muodostamiseen ja sosialistisen vallankumouksen elintarvevaraston mobilisoimiseen.
Yleisvenäläisen Toimeenpanevan Keskuskomitean, Moskovan Neuvoston y. m. Työväenjärjestöjen yhteisistunnossa Lokakuun 3 p:nä 1918.
Saksassa on puhjennut valtiollinen pula. Sekä hallituksen että kokonaisuudessaan kaikkien riistäjäluokkien pakokauhuntapainen hätääntyminen on paljastunut koko kansan edessä. Kerrallaan on paljastettu sotilaallisen tilan toivottomuus selkä samalla se, etteivät vallitsevat luokat saa työtätekevien joukkojen taholta mitään kannatusta. Tämä pula merkitsee joko vallankumouksen alkua tahi joka tapauksessa sitä, että sen välttämättömyys ja läheisyys ovat käyneet joukoille selvästi näkyviksi.
Hallitus on moraalisesti hakenut eroa ja juoksee nyt hysteerisesti sinne tänne sotilasdiktatuurin ja kokoomuskabinetin välillä. Mutta sotilasdiktatuuria on itse asiassa koetettu jo sodan alussa ja juuri nyt on sen toteuttaminen lakannut olemasta mahdollinen, sillä armeija on käynyt epäluotettavaksi. Ja Scheidemannien sekä kumpp. kutsuminen kabinettiin tulee taas ainoastaan edistämään vallankumouksellisen räjähdyksen lähenemistä, tekee sen laajemmaksi, tietoisemmaksi, vahvemmaksi ja jyrkemmäksi sen jälkeen, kun loppuun saakka paljastuu koko näiden porvariston lakeijain surkuteltava voimattomuus, — näiden ostettavien ihmispahaisten, samanlaisten kuin ovat meidän menshevikkimme ja es-erimme, kuin ovat Hendersonit ja Sidney-Webbit Englannissa, Albert Tomas'it ja Renaudelit Ranskassa j.n.e.
Pula on Saksassa vasta alkanut. Se päättyy välttämättömästi valtiovallan siirtymiseen Saksan köyhälistön käsiin. Venäjän köyhälistö seuraa mitä suurimmalla tarkkaavaisuudella ja ihastuksella tapahtumain kulkua. Nyt tulevat kaikista enimmin sokaistutkin työläiset eri maissa huomaamaan, kuinka oikeassa olivat bolshevikit, jotka rakensivat koko menettelytavan maailman työväen vallankumouksen kannattamiseen eivätkä peljänneet kantaa erilaisia raskaita uhreja. Nyt tulevat kaikista pimeimmätkin käsittämään, kuinka äärettömän katalasti kavalsivat sosialismin menshevikit ja es-erit, yhtyen liittoon englantilais-ranskalaisen ryöväriporvariston kanssa muka Brestin rauhan peruuttamista varten. Ja tietenkään ei Neuvostovalta tule ajattelemaankaan Saksan imperialistien avustamista yrityksillä rikkoa Brestin rauhaa, kumota se sellaisena hetkenä, jolloin Saksan sisäiset, anti-imperialistiset voimat alkavat kiehua, — sellaisena hetkenä, jolloin Saksan porvariston edustajat alkavat puolustautua kansansa edessä tällaisen rauhan solmiamisen johdosta, alkavat hakea keinoja politiikan »muuttamiseksi».
Mutta Venäjän köyhälistö ei rajotu yksinomaan tapahtumien seuraamiseen tarkkaavaisuudella ja ihastuksella. Se asettaa kysymyksen siitä, kuinka voitaisiin jännittää kaikki voimat avustuksen antamiseksi Saksan työläisille, joiden tulee kestää raskaimmat koettelemukset, vaikeimmat siirtymiset orjuudesta vapauteen, sitkeimmän taistelun omaa sekä englantilaista imperialismia vastaan. Saksan imperialismin tuho tulee merkitsemään joksikin aikaa sekä englantilais-ranskalaisen imperialismin hävyttömyyden, petomaisuuden että myös sen valloitusyritysten lisääntymistä.
Venäjän, bolshevistinen työväenluokka on ollut aina internationalistinen ei ainoastaan sanoilla, vaan teossa, eroten siten niistä konnista, toisen internationalen sankareista ja johtajista, jotka joko suorastaan kavalsivat yhtyen liittoon maansa porvariston kanssa, tahi pyrkivät pääsemään asiasta korulauseilla, keksien, kuten Kautsky, Otto Bauer ja kumpp., verukkeita vallankumousta vastaan, esiintyen kaikkea rohkeaa, suurta vallankumoustoimintaa vastaan, vastustaen kaikkea nurkkaisänmaallisten etujen uhraamista köyhälistön vallankumouksen eteenpäin viemistä varten.
Venäjän köyhälistö tulee käsittämään, että siltä vaaditaan piakkoin mitä suurimpia uhreja internatsionalismin hyväksi. Lähestyy se aika, jolloin olosuhteet voivat vaatia meiltä apua imperialismistaan vapautuvalle Saksan kansalle englantilais-ranskalaista imperialismia vastaan.
Alkakaamme siis heti valmistautua. Osottakaamme, että venäläinen työmies osaa paljoa tarmokkaammin toimia, paljon itseuhrautuvaisemmin taistella ja kuolla, silloin kun on kysymyksessä ei yksinomaan Venäjän, vaan mvös kansainvälinen työväen vallankumous.
Ennen kaikkea lisätkäämme kymmenkertaisesti ponnistuksemme viljavarastojen hankkimisessa. Päättäkäämme, että jokaisessa suuressa viljasäiliössä muodostetaan viljavarasto saksalaisten työläisten avustamiseksi, jos olosuhteet asettavat heidät vaikeaan asemaan heidän taistelussaan vapautumisen puolesta imperialismin hirmujen ja petojen vallasta. Käyköön jokainen puoluejärjestö, jokainen ammattiliitto, jokainen tehdas, työhuone j.n.e. erikoisesti yhteyteen valitsemiensa muutamien maalaiskuntien kanssa liiton vahvistamiseksi talonpoikien kanssa, heidän avustamiseksi, heidän valistamiseksi, maalaispohattojen voittamiseksi, kaikkien viljan liikamäärien korjaamiseksi.
Lisääntyköön samoin kymmenkertaisesti meidän työmme köyhälistön punaisen armeijan muodostamisessa. Murroskausi on tullut, me kaikki sen tiedämme, näemme ja tunnemme. Työläiset ja työtätekevät talonpojat ovat levähtäneet imperialistisen teurastuksen kauhuista, he ovat käsittäneet ja kokemuksesta huomanneet sodan välttämättömyyden sortajia vastaan heidän vallankumouksensa saavutusten puolustamiseksi. heidän valtansa, Neuvostojen vallan puolustamiseksi. Muodostetaan armeijaa, niiden työläisten ja köyhien talonpoikain punaista armeijaa, jotka ovat valmiit sosialismin puolustamiseksi kaikkiin uhrauksiin. Armeija vahvistuu ja karaistuu taistelussa tshekki-slovakkeja ja valkokaartilaisia vastaan. Luja perustus on laskettu, — on kiirehdittävä nyt itse rakennuksen rakentamista.
Me päätimme, että meillä pitää olla keväseen mennessä 1.000.000 miestä käsittävä armeija, nyt me tarvitsemme kolmen miljoonan miehen armeijaa. Me voimme sen saada. Ja me tulemme sen saamaan. Maailman vallankumous on viime päivinä tavattomasti kiirehtinyt juoksuaan maailman työväenvallankumousta kohti. Mitä nopeimmat muutokset ovat mahdollisia, ovat mahdollisia myös saksalaisen ja englantilais-ranskalaisen imperialismin liittoutumisyritykset Neuvostovaltaa vastaan.
Meidänkin on kiirehditttävä valmistustyötä. Lisätkäämme siis kymmenkertaisesti meidän ponnistuksemme.
Tulkoon se suuren köyhälistön lokakuun vallankumouksen vuosipäivän tunnuslauseeksi!
Tulkoon se tulevien maailman köyhälistön vallankumouksen voittojen takeeksi!
N. Lenin.