Julkaistu: 1918
Suomennos: Tuntematon
Lähde: »Kommunismin periaate ja käytäntö. Teesejä sosialistisesta vallankumouksesta ja köyhälistön tehtävistä diktatuurinsa aikana Venäjällä». Suomalaisten kommunistien sarjajulkaisu N:o 1. Suomalaisen Kommunistisen Puolueen Keskuskomitea, Pietari 1918.
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Nämä väitelauseet, teesit, on eräs venäläinen toveri viime kesinä laatinut ulkomaalaisia sosialisteja varten, joiden kesken ilmeni paljon epäselvyyttä siitä, mitä Venäjän proletariaatin vallankumous todella on. Saattoihan tapahtua, että bolshevikkien ystävät pitivät velvollisuutenaan väittää, että Venäjällä ei ole epäjärjestystä tai ettei porvarislehtiä ole lakkautettu kuin joksikin päiväksi, tai ettei vastavallankumouksellisia vastaan käytetä punaista terroria. Bolshevikkien täytyi selittää, että sodan hävittämässä maassa on paljon sekasin, ja että niin täytyy ollakin, jotta kapitalistisen järjestelmän pirstaleista voitaisiin rakentaa uusi yhteiskunta. He selittivät avoimesti, etteivät suvaitse porvarien prpvokatoorisia lehtiä eivätkä säikähdä näiden yksilölliseen ja joukkoterroriin vastata samalla, jopa kymmenkertaisella mitalla. Ulkomaiden työväelle oli sanottava: tällainen on vallankumouksemme ja tämäntapainen tulee olemaan teidänkin; olkaa valmiit!
Elokuun alussa julaistiin nämä teesit suomenkielellä. Ne auttoivat lukuisia pakolaisia ja Suomessa olevia työläisiä tolalle. Selventävät käsitteitä. Vaikka eivät olekaan »kansantajuiset» eivätkä siis kuulu varsinaiseen agitaisionikirjallisuuteen, olivat ne hyvin halutut. Painos loppui pian. Kun niitä yhä kyseltiin, on otettu uusi painos. Lukija huomaa, että lopussa oleva vetoomus muiden maiden työväkeen jo on osaksi toteutunut. Saksan ja Itävallan kumoukset sekä voimakas kuohunta kaikissa maissa osottavat vallankumouksen laajenevan kansainväliseksi. Mutta samalla näkyy myös hapuilua, sovittelijain yritystä ohjata kumousta »demokraattille» ja »säädyllisille» raiteille. Kova kokemus on sielläkin osottava, että vain Venäjän köyhälistökumouksen polku vie perille, että näissä teeseissä esitetty periaate pitää paikkansa. Vaikka onkin jo saatu koko joukko kommunistisia kirjasia suomenkielelle, on tällä lyhyellä vihkosella vielä arvonsa. — Marrask. 1918.
1. Tärkein kysymys ennen sosialistista vallankumousta on kysymys kommunistien (eli vallankumouksellisten sosialidemokraattien) suhtautumisesta imperialistiseen rosvovaltioon.
Kaikki muut kysymykset, esim. kysymys »isänmaan puolustuksesta» — ovat toisarvoisia. (Isänmaanpuolustus ei ole muuta kuin rosvovaltion puolustusta — tai paremmin sanoen — rosvovaltion laajentamista).
2. Valtio on, Marxin opin mukaan, vallitsevien luokkien sortojärjestelmä. Tästä lähtien on meidän asetettava kolme peruskysymystä valtioon nähden: a) valtio »tulevaisuuden yhteiskunnassa», b) valtio proletaarisen diktatuurin aikana ja c) imperialistinen rosvovaltio, s.o. rahapääoman (finanssikapitaalin) valtiollinen järjestö.
3. Valtiota ei ole kommunistisessa yhteiskunnassa (se »kuolee», kuten Engels sanoo), sillä ei ole enään hallitsevaa luokkaa eikä siis myöskään sellaisen luokan järjestöä. Valtion »olemus» ei ole keskityksessä itsessään, vaan sosialisessa, yhteiskunnallisessa sorrossa, kuten pääoman »olemus» ei ole tuotannonvälineiden toiminnassa, vaan eräässä ihmisten keskinäisessä suhteessa. Valtion, sen toiminnan tuhoamisesta on myös valtion kuoleminen seurauksena.
4. Kommunismin ja imperialismin välillä on proletaarisen diktatuurin jatkuva tila. Valtio on tällöin olemassa proletaarisena järjestönä. Sekin on sorron väline, mutta porvaristoa ja sen apureita vastaan. Sortotoiminta on olemassa tässäkin, mutta tämän valtion luokkaluonne on imperialistisen rosvovaltion vastakohta (antiteesi).
5. Imperialistinen rosvovaltio (finanssipääoman valtio) toteuttaa kapitalismin huippuunsa kehotetun vallan. Se eroaa muista pääoman valtiollisista muodoista siinä, että se sisältää melkein kaikkien porvarillisten järjestöjen yleistämisen ja yhdistämisen (konsolideerauksen); riiston tärkeimmät järjestöt, (trustit, syndikaatit y.m.), imee valtio itseensä (»valtiokapitalismi»). Imperialistinen valtio ei ole yksi finanssipääoman järjestölaji, vaan itse se järjestö. Venäjällä oli, maan erikoisten olojen johdosta, tämä muoto vain ituna olemassa.
6. Virallinen sosialidemokratia ja (uudistettu) »marxilaisuus» — tämän puolueen aateilmauksena (ideologiana) — ovat täysin alentaneet, prostituoineet Marxin opin valtiovallan valtauksesta. Mutta ei keskustakaan, Kautsky etupäässä, ole tässä kohdin kaukana nykyisistä sosialistisen vallankumouksen pyöveleistä. Heidän käsityksensä mukaan on poliittinen valta, valtio, itsenäinen olio, joka siirtyy porvariston käsistä proletariaatin käsiin: ensin oli — niin ne tuumaavat — valtiollinen koneisto pääoman käsissä, sitten on sama laitos siirtynyt proletariaatin käsiin. Tähän harhaluuloon liittyy läheisesti toiselta puolen parlamenttaarinen kretinismi (rämettyminen), toiselta pyhä pelko, ettei vain vahingoitettaisi »isänmaata».
7. Todellisuudessa, joka täysin vastaa marxilaista teoriaa, voi valtiovallan valtaus köyhälistön käsiin käydä vain tuhoamalla (»hajottamalla», kuten Engels sanoi) porvarillinen valtio, (siis porvarillinen isänmaa) ja luomalla uusi koneisto, nimittäin proletaarinen valtio. Muutamia vanhan valtion muotoja voidaan tietenkin käyttää. Toiset taas häviävät tykkänään. Tarkoin sanoaksemme: sosialistinen vallankumous ei voi voittaa ensin voittamatta imperialismin asestettuja voimia — ja tämä merkitsee »isänmaan» sotilaallisen voiman tuhoamista: sosialistinen vallankumous tuhoaa täydelleen poliisi- ja urkkijalaitoksen, porvarilliset oikeudet, osaksi myös taloudelliset järjestöt, joiden rakenne on aivan erikoinen. Vain niin — eikä mitenkään muuten — on sosialistinen vallankumous ajateltavissa. Joka taas säästää porvariston sorto-rosvolaitosta, sen ei pidä puhua vallankumouksesta.
8. Vallan valtauksesta omaamaamme käsitykseen kuuluvat määrätyt taistelutavat, nimittäin köyhälistön joukkoliikkeet. Nyt on aivan selvä, että tämä menetelmä (metoodi) on toteutettavissa vain suurlakoilla ja niiden johdonmukaisena seurauksena aseellisella kapinalla. Ohi menevä epäjärjestyksellisyys, joka tällöin syntyy, on myöhemmän, uudella pohjalla tapahtuvan järjestelytyön edellytys.
Venäjällä toteutti tämän valtauksen bolshevikkien (kommunistien) toimeenpanema marraskuun (vanhan ajanlaskun mukaan »lokakuun») kumousliike. Porvarillinen valtio on hävinnyt: poliisi, santarmisto, urkkijakunta, valtiokirkkojärjestelmä, porvarilliset oikeudet — kaikki ovat tuhotut. Aikaisempi sotilaallinen järjestömuoto tuhoutui myös välttämättömyydellä. — Kaikki luodaan uudelle pohjalle, joka vastaa uutta luokkaa ja uusia tehtäviä.
9. Tähän asti opetettiin proletariaatin diktatuurin välttämättömyyttä ilman, että oli tutkittu tämän diktatuurin muotoa. Venäjän sosialistisessa vallankumouksessa on tämä muoto keksitty — se on neuvostotasavallan muoto, proletariaatin ja (Venäjällä) köyhemmän talonpoikaisväen jatkuva diktatuuri. Tärkeätä on panna merkille, että tässä ei ole kysymys ohimenevästä ilmiöstä sanan ahtaammassa merkityksessä, vaan vakiomuodosta kokonaisen historiallisen ajanjakson aikana. On järjestettävä aivan uusi valtiomuoto, jota ei ole sekotettava erinäisiin porvaristoa vastaan kohdistuviin toimenpiteisiin; nämä ovat vain sen erikoisen, jättiläistehtäviin ja taisteluihin sovellettavan valtiojärjestyksen toimintoja.
10. Proletariaatin diktatuurin sisältö on siis niin sanoaksemme alituisen sotatilan ylläpitäminen porvaristoa vastaan. On siis aivan selvä, että kaikki, jotka hoilaavat kommunistien »väkivallanteoista», tyyten unohtavat, mitä diktatuuri oikeastaan on. Vallankumous on itse »raa'an voiman» ilmausta. »Diktatuuri»-sana merkitsee kaikissa kielissä juuri väkivaltahallitusta. Tässä on tärkeä sen väkivallan luokkasisältö. Siinä on vallankumouksellisen vallan historiallinen oikeutus. On myös aivan selvää, että mitä vaikeampi vallankumouksen asema on, sitä kärkevämpi täytyy diktatuurin olla.
11. Siitä johtuu myös pääerotus porvarillisen demokratian, jonka valtiomuoto on parlamenttaarinen tasavalta, ja proletarisen demokratian välillä, jonka muoto on neuvostotasavalta. Köyhälistön kansanvalta (proletaarinen demokratia), joka ei ole demokratiaa sanan vanhassa merkityksessä, on puhtainta ja täydellisintä demokratiaa työtä tekevien luokkien puitteissa. Porvaristo on tällöin valtiollisesti oikeudeton luokka. Parlamenttaarinen tasavalta on oikeudelliselta muodoltaan (de jure) »yleiskansallinen» valtiomuoto, mutta todellisuudessa (de facto) on se kapitalistiherruuden valtiomuoto. Porvarillis-demokraattinen parlamentti on oikeudellisesti »kansaneduskunta», »yleiskansallisen», »kokonaisen», »yläpuolella luokkien olevan» valtion harhakuva kansan petkutukseksi. Mutta sitä ei tarvitse köyhälistö, se julistaa avoimesti luokkavaltaansa. Porvaristo, joka kaikissa muodoissa käy mitä jyrkintä taistelua, on pantava jatkuvan proletaarisen valtiokoneiston kasvatuskurin alaiseksi. Periaatteellisesti on tällöin joukkoterrorikin luvallinen; kaikki riippuu tosiasiallisista, konkreettisista olosuhteista.
12. Neuvostotasavalta on valtiomuoto, joka on mitä lähimmässä yhteydessä työväen joukkojen kanssa. Jokainen pääomaherruuden muoto — myös parlamenttaarinen tasavalta — perustuu joukkojen eristykseen valtiokoneistosta. Työläisen »valtiollinen oikeus» parlamenttaarisessa tasavallassa on miltei yksinomaan siinä, että hän kerran neljässä tai viidessä vuodessa pistää äänilipun uurnaan. Mutta koko hallinnollinen koneisto on yksinomaan porvariston ja sen kätyrien kynsissä. Jokainen porvarillinen valtiomuoto on siis byrokraattinen eikä voi muuta ollakaan. Mutta työväenneuvosiojen tasavalta nojautuu itseensä joukkoihin. Se on joukon itsehallintoa. Ja jokainen työläinen ja talonpoika on vedetty hallintotoimiin. Sama on köyhälistön joukkojärjestön laita. Mikään porvarillinen valtiomuoto ei voi niitä järjestöjä tehdä alemmiksi hallintoelimiksi. Mutta neuvostotasavalta tarvitsee näitä järjestöjä koneistonsa osiksi. Tässä on niiden järjestöjen tehtäväin muutos: ammattiyhdistykset, »tehdaskomiteat», osuuskunnat tulevat köyhälistön luokkavallan hallinnollisiksi, taloudellispoliittisiksi elimiksi.
13. Tässä valtiomuodossa on siksi myös tuotannollinen elämä mitä lähimmin kytketty valtiolliseen elämään. Niimpä neuvostojen vaalitkin toimitetaan tehtaissa ja kylissä, eikä siis teennäisesti määrätyissä aluepiireissä, vaan itse työn ja taistelun paikoilla. Työläisneuvostot ovat kokoonpannut työmiesten ja työläisnaisten keskuudesta eri tuotantoyksiköissä, jotka käsittävät koko työväestön joukon.
14. Parlamenttaarisessa tasavallassa ovat lainsäädännöllinen ja toimeenpaneva valta muodollisesti erotetut toisistaan. Neuvostotasavallassa ovat nämä toiminnat yhdistetyt. Neuvoston keskuskomitea on työnneuvottelukunta, jolla ei ole vain toimeenpaneva vaan myös lainsäädännöllinen valta. Sama on, olojen määräämissä puitteissa, myös paikallisen neuvoston laita. Järjestelmä kokonaisuudessaan on koko työtätekevän kansan järjestö.
15. On ymmärrettävää, ettei perustava kokous ollut sovellutettu sellaista valtiotyyppiä varten. Se olisi porvarisparlamenttaarisen (tai kuten sanotaan »demokratisen») tasavallan alkua. Mutta nyt juuri on toteutettava diktatuuri ja hajotettava »demokraattiset tasavallat», missä niitä on. Köyhälistön puolue ei ole »demokraattinen» puolue, se on kommunistinen puolue. Se on kysymyksen periaatteellinen puoli. Sen lisäksi tulee tosiasia, että Venäjän perustavan kokouksen vaalit olivat suoritetut ennenkuin sosiali-kumoukseliisen puolueen täydellinen jakautuminen oli tapahtunut. Perustavan kokouksen kokoonpano kuvasteli vallankumouksen eilistä päivää ja jo hävinneitä luokkasuhteita, kun sensijaan neuvostot jo olivat tulevaisuuden muotona. Ristiriita oli kiertämätön ja se ratkaistiin siten, että hajotettiin perustava kokous, joka silloin uhkasi täyttää kaikki vastavallankumouksellisten toiveet.
16. Tuonnoinen pyrkimys kansanvaltaan kuten myös yleisiin vapauksiin (s.o. porvarillisillekin kuuluviin) oli oikea jo kuluneena aikakautena, valmistuksen ja voimainkokoamisen aikana. Työläinen tarvitsi omalle lehdistölleen vapautta, samalla kun porvarilehdistö oli hänelle vaarallinen. Siitä huolimatta ei hän voinut sinä aikana vaatia porvarislehtien tuhoamista. Siksi vaati köyhälistö yleisiä vapauksia (esim. vapautta taantumuksellisten kokousten pitämiseen, mustien työväenjärjestöjen olemiseen y.m.s.)
17. Nyt on pääomaa vastaan kohdistetun suoranaisen hyökkäyksen, imperialistisen rosvovaltion suoran alaslyömisen ja tuhoamisen, porvariston suoranaisen masentamisen aika. Siksi on myös ilmeisen selvää, että nykyhetkenä yleisten vapauksien (s.o. myös vastavallankumouksellisen porvariston vapauksien) periaatteellinen puolustus ei ole vain tarpeeton, vaan suorastaan vahingollinen.
18. Tämä koskee myös sosialipetturien sanomalehdistöä, johtavia järjestöjä y.m. Viimemainitut ovat paljastuneet vastavallankumouksen aktiivisiksi tekijöiksi. Jopa ase kädessä ne käyvät proletaarista hallitusta vastaan. Nojautuen entisiin upseereihin ja kukistetun finanssipääoman rahasäkkeihin esiintyvät ne monien salaliittojen tarmokkaimpina järjestäjinä. Ne ovat proletaarisen diktatuurin verivihollisia. Siksi on niitä kohdeltava sen mukaan.
19. Mutta työväenluokalla ja köyhemmällä talonpoikaisväellä on mitä täydellisin vapaus. Tässä kohdin on huomattava seuraavaa. Porvarilliset vapaudet vapaimmissakin parlamentaarisissa tasavalloissa olivat vain noiden oikeuksien julistamista. Mutta työväenluokalla ei ollut mitään tai miltei mitään mahdollisuutta niiden toteuttamiseen. Mutta neuvostotasavallassa on painopiste juuri näiden mahdollisuuksien takaamisessa. Neuvostovalta ei rajoitu vapausjuiistuksiin, vaan vielä ottaa haltuunsa kirjapainot ja paperin sekä antaa ne työväenjärjestöjen käytettäviksi; se valtaa kaupungin parhaat huoneustot työväen kokouksia varten; se antaa parhaat talot köyhälistön eri järjestöille j.n.e. Niin toteutuu proletaarinen demokratia, joka on paljoa ylemmällä tasolla kuin demokratia sanan vanhassa merkityksessä.
20. Samat periaatteet, jotka ovat voimassa valtiolliseen diktatuuriin nähden, ovat myös työväenluokan taloudellisen diktatuurin perustana. On siis suoritettava »pääoman herruuden» tuhoaminen (Marx) ja pystytettävä työväenluokan herruus, pakkoluovutettava pakkoluovuttajat; harjoitettava voimakasta painostusta pääoman taloudellista vastustusta vastaan; suunnitelmallisesti ryhdyttävä yhteistaloutta rakentamaan; luotava keskitetty talousjärjestelmä, joka nojautuu joukkojärjestöihin.
21. Pakkoluovutustoimenpiteisiin kuuluu myös jo suoritettu pankkien kansallistuttaminen. Seuraavat askeleet tällä alalla lausuttakoon seuraavasti: kansallistettujen pankkien täydellinen keskittäminen ja yhteensulattaminen ja pankkilaitoksen vähittäinen muuttaminen jonkunlaiseksi yhteiskunnalliseksi kirjanpidoksi, jonka on käsitettävä koko järjestetty tuotanto.
22. Sitten seuraa suurteollisuuden kansallistuttaminen, varsinkin jo rengastuneilla teollisuusaloilla. Tärkeimmät tuotannon haarat: kivihiili- ja metalliteollisuus ovat jo kansallistutetut; täysin kansallistutetut ovat myös tupakka-, paperi- ja sokeriteollisuus, samoin useat muut alat. Kansallistuttaminen on tässä — se kun on proletaarista kansallistuttamista — aivan samaa kuin yhteiskunnallistuttaminen. Useita tehtaita ja laitoksia on kansallistettu petoksen ja sabotaasin takia. Sitten on edessä: kansallistuttamisen laajentaminen ja koko tuotannon yhtenäistyttäminen.
23. Sitten on mainittava suurmaanomistuksen täydellinen yhteiskunnallistuttaminen. Maaperä on julistettu yhteisomaisuudeksi. Seuraavat askeleet ovat maanviljelyksen järjestely valtion toimesta, entisten suurtilojen yhteisviljelys, pienten talouksien yhdistäminen suuremmiksi yhteisiksi yhteisen hallinnon alaisina (n.s. »maatalouskommunit») j.n.e.
24. Ulkomaankaupan kansallistuttaminen on myös suoritettu. Mitä kaupan kansallistuttamiseen ylipäänsä tulee, niin on erinäisillä aloilla jakopaikkoja, osaksi myös kauppamonopoleja. Tässä suhteessa on vielä hyvin vaikeita tehtäviä suoritettavana, varsinkin leivän ja raaka-aineiden hankintaan nähden.
25. Teollisuuden järjestämisellä sisäiseen rakenteeseen nähden oli täällä ennen, se on ennen kansallistuttamista, seuraavat välimuodot: 1) työväenkontrolli (n.s. työväen tehdaskomiteain valvonta asianomaisen liikeyrittäjän teknillisiin, kaupallisiin ja raha-asiallisiin toimeenpiteisiin nähden). 2) Suunnitemia teollisuuden jatkuvaa yhdistymistä varten. Mutta nämä välimuodot osottautuivat kelvottomiksi. Siten kehittyi työväenkontrollista työväenhallinta ja yhdistämispuuhista kansallistuttaminen.
26. Tuotannon ja jaon säännöstelyn eri eliminä mainittakoon alhaalta ylöspäin: työväen hallinto- ja tehdaskomiteat, ammattiyhdistykset ja paikallisen työväenneuvoston taloudelliset osastot, talousneuvostot (alueneuvostot), erikoiset »komiteat», jotka toimivat erinäisten tärkeitten alojen keskuseliminä: sitten osuuskunnat korkeampana asteena; ylimpänä Kansantalousneuvosto. Kaikki nämä laitokset ovat työväenjärjestöjä (vain muutamissa komiteoissa ovat liikeyrittäjät edustettuina pienenä vähemmistönä, kuten myös osuusliikkeessä ovat porvarillistalonpoikaiset osuuskunnat voitonpuolella), niin että yhteisjärjestö muodostaa kutakuinkin keskitetyn laitoksen, joka nojautuu köyhälistön joukkojärjestöihin, kuten myös joukkoon itseensä. Talouden järjestely vastaa täydelleen valtiollisen vallan rakennetta ja molemmat alat ovat mitä läheisimmäsrä suhteessa keskenään.
27. Köyhälistö suorittaa luovaa, positiivista työtä mitä suurimpien vaikeuksien alaisena. Sisäisiä vaikeuksia ovat: kansantalouden uupuneisuus ja suunnaton väsymys, jopa aivan hajotuskin sodan takia ja porvariston ennen marraskuuta harjoittaman politiikan johdosta (tietoinen hajotuspolitiikka, jotta vielä voitaisiin »anarkiasta» luoda porvarillis-diktaattorinen järjestys), porvariston ja intelligenssin yleinen sabotaasi marraskuun kumouksen jälkeen, alituiseen uudistuvat ent. upseerien, kenraalien ja porvariston aseelliset ja aseettomat kapinoimiset; teknillisten voimien ja itsensä työväenluokan kouluutuksen puute; organisatorisen kokemuksen puute, suurten pikkuporvariskerrosten olemassa olo, tuon ihan erikoisesti hajotushenkisen luokan j.n.e.
28. Mutta vielä suuremmat ovat ne vaikeudet, jotka johtuvat kapitalististen (sosialipetturi-) puolueiden menettelytavasta. Saksan imperialismi on riistänyt Venäjän sosialistiselta Neuvostotasavallalta tärkeimmät kivihiili- ja leipäalueet. On myös olemassa suoranaisen sisäisen heikontumisen vaara, vaikkei sotilaallista hyökkäystä olisikaan. Rauhasta huolimatta marssivat saksalaiset joukot yhä edemmäs Venäjän sisuksiin, yhä uusia ja uusia alueita irroitetaan Venäjästä ja vallankumouksen parhaita voimia tuhotaan mekaanisesti.
29. Saksan imperialistit eivät rajoitu siihen. Suoraan ja epäsuörasti käyttäen hyväkseen kaikkia laillisia ja laittomia mahdollisuuksia, valmistavat ne vastakumousta Iso-Venäjälläkin, kuten jo ovat tehneet Ukrainassa, Suomessa, Kaukaasiassa, Virossa y.m. Toiselta puolen järjestävät myöskin kapitalistiset »ententen» länsivallat valtauksia ja vastavallankumouksellisia mullistuksia idässä. Niin on Venäjän punainen kommuuni kaikilta puolin verivihollisten uhkaama. Ja tänä aikana, jolloin Saksan militaristit kyynillisesti telottavat, ampuvat, vereen polkevat tuhansia ja taas tuhansia parhaita työläisiä, on Saksan sosialidemokratia yhä »hallitusmielinen». Venäjän vallankumouksellinen köyhälistö pitää scheidamanneja — ei välillisinä, vaan suoranaisina vallankumouksen pyöveleinä ja näiden herrain kanssa voidaan keskustella vain yhdellä kielellä — aseilla!
30. Erittäin inhoittavia ovat ne moitteet, joita bolshevikkipuoluetta vastaan on julkisesti esitetty eräitten ulkomaalaisten herrojen eli »tovereitten» taholta. Ihmiset, joiden toiminta on ollut imperialistisen rosvosodan kannattamista tai ei-tehdä-mitään-politiikkaa, ihmiset, joiden taktiikan takia Venäjän vallankumous oli pakotettu alistumaan Brestin rauhaan, suvaitsevat (nuo uhreinsa pyövelit) sysätä syyn hartioiltaan toisten niskoille. »Rauhantekoon» nähden oli kaksi virtausta kommunistipuolueessa: suuri enemmistö toveri Leninin johdolla sitä puolusti ja vähemmistö vastusti. Kumpikin suunta katsoi asiaa kansainväliseltä kannalta. Leninin esittämät syyt olivat pääasiassa seuraavat: meillä ei ole armeijaa, emme voi siis tehdä mainittavaa vastarintaa, toiselta puolen ei rauha Englannin ja Saksan kesken vielä ole mahdollinen, meidän täytyy millä hinnalla tahansa saada lepohetki voidaksemme valmistautua, koota ja järjestää aseelliset voimamme j.n.e. Samaan aikaan se tosiasia, että itäisellä rintamalla ei enään taistella, ja että Venäjällä vallitseva köyhälistön diktatuuri tulisivat vaikuttamaan Länsi-Euroopan köyhälistöön mitä voimakkaimmin.
Toinen suunta väitti, että vaikka kärsittäisiinkin raskaita tappioita ja menetettäisiin laajoja alueita, niin meidän vastarintamme kuitenkin vahvistaisi köyhälistön toimihalua rajan kummallakin puolen. Toiselta puolen ovat rauhanehdot niin laaditut, että me leivän ja kivihiilen puutteessa sekä kapitalisti-imperialistisen Saksan jatkuvain Venäjän sosialisoitavaan tuotantoon puuttumisten takia joutuisimme sisäisen hajaannuksen vaaraan.
31. Mutta kommunistipuolueen vasenkin sivusta on muiden tovereitten kanssa täysin solidaarinen ulkomaisten arvostelijain toimintaan nähden. Venäjän kommunistit, jotka ovat tehneet kaikkensa herättääkseen länsi-Euroopassa vallankumouksen, ovat nyt oikeutetut vaatimaan tehokasta apua; ei enää sanoja, vaan tekoja!